Mitä tapahtuu, kun tekstiseikkailuiden nykyinen mestari Legend ottaa Fredric Pohlin legendaarisen scifi-romaanin käsittelyynsä?
Greenpeacen painajaiset ovat käyneet toteen: ihmiskunta on onnistunut lähes tuhoamaan hauraan geoidinsa ja lisää elintilaa olisi löydettävä jostain. Valitettavasti vain teknologia ei anna periksi pitkille avaruusmatkoille. Valonnopeus on yhä ihmiskunnan äärimmäisen nopeuden rajoite.
Arvotavaraa aurinkokunnassa
Tiedemiesten painiessa fysikaalisten ongelmien parissa löytää tutkimusmatkailija Sylvester Maclin Venuksen autiomaista oudon avaruusaluksen. Räpeltäessään aluksen kontrolleja Maclin onnistuu käynnistämään sen FTL-moottorit (Faster Than Light) ja sinkoutuu tuntemattomaan avaruuden kolkkaan. Maclin painelee lisää nappuloita ja alus palaa takaisin aurinkokuntaan, mutta ei Venukselle, vaan aurinkoa kiertävälle avaruusasemalle, jonka olemassaolosta ei ole ollut ennen mitään tietoa.
Avaruusasema on yksi legendaarisen Heechee-rodun viimeisistä ehjistä rakennelmista ja sen sisuksista löytyy mittaamattoman arvokas aarre: satoja toimintakykyisiä FTL-moottorein varustettuja avaruusaluksia. Ikävä kyllä tiedemiehet eivät saa selvää aluksen ohjausjärjestelmästä. On vain naputeltava outo paikkakoodi sisään ja parasta toivoen boldy go where no man has gone before.
Entä miten pelaaja liittyy tähän kaikkeen? Hän on juuri voittanut lotossa osallistumismahdollisuuden Gateway-projektiin ja pääsee ennen pitkää mukaan avaruusaseman erikoisryhmään, joka suorittaa itsemurhatehtäviä. Mutta mitäpä sitä ei rahan edestä tekisi.
Parseria peliin
Uusissa peleissä on ollut trendinä se, että kaikki pitää voida tehdä yhä vain helpommin. Pari hiiren liikettä riittää, kun ennen vanhaan piti äheltää Larry 2 -tyylisesti "Put airsick bag into hair rejuvenator". Helppoahan nykyään on klikata ensin oksennuspussia ja sitten hiusnestepulloa. Hiirellä hosuminen ei tuo peliin tarpeeksi vaikeuden ja vaikuttavuuden tuntua.
Gateway on kunnianosoitus perinteisille parseripeleille. Peliä kontrolloidaan kirjoittamalla verbaalisia komentoja, jotka ottaa vastaan parseriksi kutsuttu ohjelmanpätkä. Tämä analysoi syötteen ja toimii sen mukaisesti.
Kirjoittaminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että jos näppäimistöön koskee ainoastaan kirjainten W, I ja N painamista varten on tämä peli parasta unohtaa. Komentoja on paljon ja niitä joutuu syöttämään varsin tiuhassa tahdissa. Parseri on onneksi mainio eli se tuntee lähes koko englannin perussanaston. Kenellekään ei pitäisi tulla ongelmia synonyymisten syötteiden suhteen.
Voihan peliä tietysti pelata pelkän hiirenkin kanssa. "Kirjoittaminen" hoituu tällöin valitsemalla hiirellä tekstivalikoista sopivat verbit, objektit, suunnat ynnä määreet näiden väliin. Systeemi on täysin toimiva, vaikka nopeammin pärjää kirjoittamalla.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että parseripelit kuuluvat tyttöjen ja mansikkajäätelön lisäksi maailman parhaiden asioiden joukkoon.
Grafiikka? Nami nami!
Gateway pärjäisi mainiosti pelkällä tekstillään, mutta ruokahalu kasvaa syödessä ja hyvästä on tehty vielä parempaa. Peliruutu on jaettu kolmeen osaan: ensimmäisessä osassa ovat valikot, joista voi hiiren kanssa hosuen valita toiminnot ja näiden kohteet, seuraavana on tekstiruutu, johon teksti ilmestyy ja jonne pelaaja myös kirjoittaa komentonsa. Paras on kuitenkin se viimeinen, eli grafiikkaruutu, joka näyttää jokaisesta paikasta noin neljännesruudun kokoisen kuvan.
Grafiikka tässä pikkuruudussa on niin uskomattoman kauniin näköistä, että silmiään hieroo parikin kertaa, ennen kuin turtuneet aivot uskovat näkemänsä. "Vain" kuudentoista värin, VGA:n paletin ja tarkkuusgrafiikan yhteispelillä on onnistuttu loihtimaan jotain todella uskomattoman kaunista. Lisäksi grafiikka ei rajoitu vain yhdentyylisiin maisemiin, vaan mukaan mahtuu kaikkea mahdollista alkaen autioituneen kuun kamarasta valoisille hiekkarannoille ja suomalaisesta suomaisemasta aina autioituneeseen (niinhän sitä luulisi...) Night City -tyyliseen suurkaupunkiin.
Avaruudessa lennettäessä ja muualla palloillessa näkee animaatioita, jotka yksinäänkin saavat aikaan kateellisia huokaisuja. Suurin osa näistä animaatioista on 320x200x256-tilassa, kun peli itsessään pyörii suurimman osan aikaa VGA:n tarkkuusgrafiikkamoodissa. Edellinen tila on todennäköisimmin valittu nopeutensa vuoksi.
Musiikki hakkaa jopa Dyynin CD-tason muzakin. Kolme tunnelmallista ja jännitystä lisäävää sävelmää soivat taustalla Gatewayn avaruusasemalla ja lisää auraalista nautintoa löytyy koluamalla avaruusaseman sisuksia tarkemmin tai painumalla vieraille maille mannuille, joiden musiikki todella IMEE mukaan kunkin planeetan tunnelmaan.
Noutaja saapuu
Jos arvostelun alussa esitetty pätkä herätti edes hieman mielenkiintoa, on lisää nannaa tulossa. Kyseessä oli vasta alkudemo ja ripaus pelin alkua.
Myöhemmin selviää, mikä Heecheet tappoi _ tuntematon avaruusrotu, joka tunnetaan nimellä The Assassins (Salamurhaajat). Heidän ainoa vikansa on ikävä mielihalu tuhota kaikki mahdolliset älylliset elämänmuodot. Tunnelma alkaa olla aika ahdistunut, kun Gatewayn tiedemiehet saavat vanhasta Heechee-tietokoneesta selville, että Assassinit ovat vielä hengissä ja Heechee-alusten FTL-moottoreiden ionisuihkut voivat hyvinkin johdattaa heidät Gatewayn kimppuun.
Tässä vaiheessa pelaaja on jo ehtinyt kivuta avaruusaseman parhaimpien pilottien joukkoon ja joutuu suorittamaan itsemurhatehtävän: lentämään Heecheiden rakentamien suojakilpigeneraattoreiden aktivoimispaikoille ja kääntämään nämä päälle. Näin siis teoriassa. Käytännössä operaation suorittaminen vaatii aivojen hyvää voitelua.
Assassinien taistelulaivasto on jo matkalla kohti Maata, mutta generaattorit saadaan aktivoiduksi aivan viime tipassa. Pieni retkikunta ehtii kuitenkin livahtaa suojakenttien sisäpuolelle ja alkaa hitaasti vaivuttaa Gatewayn henkilökuntaa omien painajaistensa armoille. Ihmiset kun ovat kehittäneet tähän tarkoitukseen sopivan laitteiston _ keinotodellisuuden. Lopputaistelu käydäänkin helvetin tulisissa kehdoissa, joissa pääpahana toimivat omat painajaiset.
Onneksi sentään VR (Virtual Reality) on vain kone ja sen logiikkaa rikkomalla on mahdollista vapautua aistiharhojen maailmasta.
Yleisarvosana? TUPLAnami!
Gateway kuuluu ehdottomasti klassikkopelien joukkoon jo sen takia, että Frederik Pohlin romaanin tunnelma on onnistuttu vangitsemaan kylmälle tietokoneruudulle. Lisäksi kunnollinen parseri, korea grafiikka ja erittäin nautittava musiikki vain lisäävät pelinautintoa.
Valitettavasti tämä pelintyypin ystäviä on aika harvassa. Kokeilkaa kuitenkin ennen kuin nappaatte sen Super Mario nelosen kaupan hyllystä tämän namupalan sijaan.
Ossi Mäntylahti
Yhteenveto: Yksi vuoden 92 parhaista seikkailupeleistä, joka tulee viemään vapaa-ajan viimeisetkin rippeet.
94
