Tämä on legenda urheudesta: Sir Nirvi pelasi tätä roolipeliä viikon, tehtävänään jotain, joka saa Graalin maljan hakemisen vaikuttamaan Ilta-Sanomien ostamiselta kioskilta. Tämä tehtävä oli Pelin löytäminen Legend of Valourista, ja Sir Nirvi epäonnistui.
Koska grafiikka on se pointti, jolla Legend of Valouria on rummutettu, aloitetaan sitten siitä. LoV on toteutettu pinnoitetulla vektorigrafiikalla Underworldin tyyliin. Esteettisesti se ei esikuvalleen kuitenkaan pärjää, sillä maasto on sijoitettu pöydän päälle, eikä jännää valoefektiä ole. Grafiikka päivittyy kyllä nopsasti eikä sankari jää seiniin kiinni, mikä plussaksi lasketaan. Ei hassumpi ohjelmointisuoritus, varsinkin kun sen pitäisi pyöriä Amigassakin. Ainakin PC-versiossa äänipuoli on todella, todella aneeminen. Musiikkia ei ole ja efektejä on noin viisi.
Se siitä ja sitten itse "peliin" käyttäjäliitynnän kautta kulkien.
Käyttäjäliityntä on itse asiassa ulkonäköään toimivampi, ja liikkumisikoneiden vaihtoehto, vapaa hiiriliikunta, toimii hyvin. Onhan siinä sellaisia pikku puutteita, niin kuin se, ettei LoVissa voi tehdä mitään totuttua, niin kuin kääntää vipuja, pistää tavaraa johonkin koloon, painaa nappeja tai muuta muista roolipeleistä tuttua. Ovista ja portaista mennään törmäämällä niihin, ja sanoin otetaan yhteyttä kauppoihin, kiltoihin ja vastaaviin instituutioihin.
Maassa olevat esineet ilmestyvät pikku ikkunaan, josta ne poimitaan käteen tai kuuden esineen vetoiseen reppuun hiiren klikkauksella. Eipä silti että tavaroita olisi monta: noin kolme asetta, pari hassua taikajuoma- ja vesipulloa, kiviä ja tietysti kultaa ja "aarteita".
Näiden lisäksi löydettävät rahat ja kauppatavarat menevät omaan lokerikkoonsa. Samoin tekevät mahtavat kolme pelistä löydettävää taikaesinettä.
Joitain esineitä, kuten kirjoja, luetaan siirtämällä se käteen ja napsauttamalla. Mukavan sekavaa, kun pelissä on käytä-ikonikin.
Seuraa johtajaa
Legend of Valouria pitää pelata juuri kuten Bulmer on päättänyt: liity heti johonkin kiltaan ja ala suorittaa sen antamia tehtäviä. Muuten nimittäin kaupungin tutkimisessa ei ole mitään mieltä tai mielenkiintoa.
Tehtävät ovat jonkin löytämistä ja tuomista takaisin kiltaan tiukan aikarajan puitteissa. Se jokin löytyy kun tarpeeksi kyselee kaupunkilaisilta, mutta ennen kuin tehtävän saa, ei esinettä ole olemassa.
Koko pelissä on kai jonkinnäköinen perusjuoni, jossa Mitteldorf pitää vapauttaa kirouksesta.
Maailman tylsin kaupunki
Mitteldorfia kansoittaa muutama erinäköinen, huonosti animoitu lego-sprite, joita lisävaihtelun vuoksi on kutistettu ja pidennetty. Keskustelu näiden kanssa aloitetaan reippaalla HEY!-huudolla, jolloin kaupunkilainen teleporttaa suoraan nokan eteen koko isopikselisessä epäselvyydessään.
Pelaaja voi kysyä missä jokin paikka tai esine on (jonka joku on maininnut) sun muuta turhaa. Mitään ylimääräisiä vinkkejä ei heru. Sitten voi aukoa päätään toiselle, ivat tuottaa jonkinnäköinen satunnaisgeneraattori (Äitisi on nynny, pukeudut kuin kapisen kääpiön kainalo, hahaha). Rahaa voi yrittää varastaa tai aloittaa suoraan tappelun.
Taistelurutiini on sentään vähän parempi kuin vaikka Eye of Beholderissa. Käytössä kolme erilaista iskutapaa kädessä olevasta aseesta (niitäkin on kolme) riippuen ja vaikutus riippuu ketä vastaan taistellaan. Hirviöitäkin on, kaikki niin jumalattoman tylsiä.
Aseita voi heitelläkin, joskin käyttäjäliitynnän kankeus tekee osumisen epävarmaksi.
Kauppoja ja baareja
Kaupassa Olaf's Emporium minulle selvisi, miksi brittilehdissä peli on kerännyt mainetta, kunniaa ja pisteitä. Digitoitu kauppias kun on The Onen (92% pelille) päätoimittaja, ja muitakin brittilehtien kuuluisuuksia vilahtelee. Näppärä tapa varmistaa suosiollinen arvostelu.
Kaupoissa voi tehdä bisnestä kuudella erilaisella raaka-aineella, tosi pienellä voittomarginaalilla ja sekin on tuurista kiinni. Ostettavaa ei juuri ole, ja tavaroita voi myydä maksimissaan neljä kappaletta.
Sekä baareista että hotelleista voi ostaa ruokaa, joka on kallista muttei järin täyttävää. Parempi ostaa, sillä nälkään ja janoon kuolee nopeammin kuin missään muussa pelissä. Baareissa voi pelata jotain äärettömän typeristä, voittosuhteeltaan huonoista ja voitoiltaan minimalistisista pelin kannalta täysin turhista peleistä.
Lisäksi majataloista voi vuokrata huoneen niin järjettömään hintaan, ettei sitä kerran viikossa saa maksettua, jolloin tavarat takavarikoidaan. Jos nukkuu jossain sopivassa syrjäisessä loukossa, on taas vaara joutua ryöstetyksi.
Seikkailua ja jännitystä
Jos maan päällä on tylsää, niin ei sen allakaan jännää ole. Katakombeja on kyllä lukematon määrä, mutta ne ovat monotonisia käytäviä, joista todella harvoin löytää mitään. Ennemmin tai myöhemmin törmää sitten lukittuun oveen, joka vaatii taikaa läpipääsyyn. Ei sen takanakaan mitään silti mitään mielenkiintoista ole.
Magia onkin elintärkeää: ilman tiettyjä taikoja ei LoVia voi yksinkertaisesti pelata. Taikoja onkin ruhtinaalliset kahdeksan: läpi ovien, ruokaa, juomaa, parannus, pari taistelutaikaa...
Ai roolipeli?
Hahmonkehitystä en pelistä löytänyt. Kohosin kymmenessä sekunnissa (peli- ja reaaliaikaa) neljännen danin miekkamieheksi a 50 kultarahaa/dan. Vaikka keräsin arvonimiä killoissa, se ei ilmeisesti vaikuta hahmoon. Tosin sitä ei voi mistään tarkistaakaan, numeerisia arvoja ei hahmolla ole. Aarteita ei voi kerätä kun niitä ei ole, taistelu on turhaa koska siitä ei hyödy mitään (no ehkä muutaman kultarahan tai vähän kauppatavaraa, näitäkin harvoin).
Kaikki aika menee rahan keräämisessä jottei kuole nälkään/janoon tai että saa maksettua killalle päästäkseen suorittamaan seuraavaa tehtävää. (Minun talouteni pelasti Jug O'Meadin lähellä oleva katakombi, johon ilmestyi tiuhaa tahtia myytäviä miekkoja ja taikajuomia).
Itse asiassa Valourissa on niin moni asia totaalisesti päin helvettiä, että edes puolien listaaminen vaatisi noin neljä sivua. Ihailkaa näitä.
Pelissä on automaattikartoitus. Mitä enemmän kaupunkia tutkii, sen vähemmän se on yhteensopiva pelin mukana tulevan kartan kanssa. Maan alla vain vieraillut kohdat päivittyvät, kunnes poistuu takaisin valoon, jolloin kartta pyyhitään tyhjäksi. Ooh.
Tilanteen voi tallentaa vain majapaikoissa tms, joita onneksi on varsin paljon. Koneen asetuksia ei saa muuttaa tai tallennetut pelit eivät enää lataudu. Vaikuttavaa.
Satunnaispidätykset voivat iskeä koska tahansa. Minkäännäköistä keskustelu-, lahjonta-, taistelu- tai pakoyritystä ei voi tehdä, vaan pelaaja singotaan kuninkaan tuomiolle ja joko valtaviin sakkoihin tai vankilaan. Uskomatonta.
Paras viimeiseksi: LoVin hirviöt regeneroituvat välittömästi, kun poistut tappopaikalta. Jos huoneessa on vaikka peikko, sen voi tappaa vaikka miljoona kertaa, kun välillä poistuu hetkeksi. Tosin ilman mitään hyötyä niin kuin esineitä tai kokemuspisteitä. Totaalisen uskomatonta.
Legend of Valour on suunniteltu näyttämään hyvältä mainoksissa ja lehdistötiedotteissa, muuten se on vuoden suurimpia pettymyksiä. Se ei ole peli, se on 3D-grafiikkarutiini, johon on ympätty sankka joukko yksinkertaisia aliohjelman pätkiä. Kevin Bulmer ei erota jalkojen yläosassa sijaitsevaa pehmustettaan pelistä.
Yhteenveto: Vuoden odotetuimpia uutuuksia, vuoden suurimpia munauksia.
50
