AD&D: Unlimited Adventures – Kotitekoisia kultalaatikoita

unlimited_adv_kansi

SSI:n kultalaatikkosarja on seilannut maailman pelimeriä jo kymmenen osan ajan ja saanut osakseen kritiikkiä muun muassa siitä, että eri osat näyttävät toisiltaan. Nyt julkaistun Unlimited Adventures -paketin avulla kuka tahansa voi tehdä oman kultalaatikkoseikkailunsa (jotka kaikki näyttävät toisiltaan, tietysti).

Vaikka kultalaatikkoihin kohdistunut kritiikki on ollut osaksi aivan aiheellista ei parane kiistää suunnittelijoiden taitavuutta pelien teossa. Juonikuviot ja tapahtumat olivat parhaassa tapauksessa todella mukaansatempaavia. Kuka esimerkiksi voisi unohtaa Treasures of Savage Frontierin kauniin Sulajian, joka rakastui pelaajaporukan johtavaan mieshahmoon, tai kukapa ei olisi kironnut droweja seitsemänteen helvettiin kamppaillessaan Banea vastaan Kalistesin kotiulottuvuudessa.

Pelinteko-ohjelman mukana tulee valmis pikkuseikkailu, The Heirs to Skull Crag, jota voi pelata vanhojen seikkailujen lailla tai muokata itse. (Ha haa, nytpä pääsen sen viimein läpi!) Moduulin muokkaaminen on hyvää harjoitusta omien seikkailujen suunnitteluun.

Loppuunhiottu toteutus

Unlimited Adventures näyttää ulkoisesti hyvin paljon Dark Queen of Krynniltä. Pikavalintanäppäimet ovat samoja ja muutkin viimeisten kultalaatikoiden parannukset ovat mukana. Hiiri tosin aina välillä kulkee omia polkujaan.

Vieläpä Se Vihoviimeinen Parannus pelisysteemiin on mahtunut mukaan: ovet näkyvät lopultakin karttamoodissa hieman ohuempina paikkoina. Hyödyllinen ominaisuus, mutta kyllä sen saaminen kestikin.

Designed by minä itte

Oman seikkailun tekoon on tarjolla tavaraa melkoisesti. Seikkailun suunnittelu alkaa ensimmäisen luolaston tai kaupungin kartan piirtämisestä, jonne asetellaan erilaisia tapahtumia, kuten hirviöiden kohtaamista, aarteiden löytämistä, baareja, majapaikkoja ja muita tämmöisiä. Jos suunnittelee suurempaa kampanjaa, voi omat luolastonsa liittää suureen maastokarttaan, joita on kymmenkunta.

Hirviöitä mahtuu pakettiin valmiina kuutisenkymmentä kappaletta. Vaikka hirviögalleria onkin melkoinen, ei se silti voi millään sisältää kaikkia AD&D:n tai edes Forgotten Realmsin olentoja. Mutta omia hirviöitä voi tehdä vapaasti aina grafiikkaa myöten. Hirviöiden lisäksi mukana on parikymmentä NPC:tä, joista osa on tuttuja edellisistä seikkailuista (esmes Vala, Daenor, Nacacia, Priam ja Shal), ja lisää voi luoda niin paljon kuin haluaa. Ikävä kyllä sen enempää omia esineitä kuin taikojakaan ei voi luoda. Se Stormbringeristä tai Mjollniristä.

Omien hirviöiden tekeminen on hulvattoman hauskaa, jos kehtaa poiketa roolipelien fantasiaolennoista. Hirviöille voi määritellä lähes kaikenlaisia ominaisuuksia ja kestävyyksiä, ja esimerkiksi Mustaa Nikoa luotaessa oli attribuuttien kehittely melkoista huvia. (Toimitus poistanut tekstistä osan. Samoin kuin Ossista.)

Luomisen tuska

Kaikkia tulevia luolamestareita on heti kättelyssä varoitettava siitä, että oman seikkailun tekemisen ehdottomasti vaikein, vaativin mutta tärkein vaihe suunnittelu. Vasta ja vain vasta kun seikkailu on suunniteltu, voi sen toteuttamisen tietokoneelle aloittaa (harjoitusmielessä voi tietysti käyttää jotain valmista seikkailumoduulia).

Ilman manuaalin omaksumista ei tule lasta, ei p*skaa. 100-sivuinen A5-manuaali on luettava läpi ja sitä on vaikea käyttää hakuteoksena, mikä ei ole kovin mukava juttu, kun pitäisi löytää apua jonkun tietyn yksityiskohdan tekemiseen. Muutoin manuaali on kyllä ihan kohtalainen ja lähes kaikista toiminnoista on kuvaukset muun muassa esimerkkien avulla.

Luomisen tuskaa helpottaakseen SSI:n suunnittelijat ovat lisänneet mahdollisuuden voittaa kaikki taistelut testitilassa. Varsin kätevää testatessa sokkelon toimivuutta.

Huomionarvoista oman seikkailun tekemisessä on se, että Unlimited Adventuresissa ei ole minkäänlaista ohjelmointikieltä a la Bard's Tale Construction Set. Kaikki tapahtumat hoidetaan erityisten "eventien" eli tapahtumien avulla. Esimerkkieventti voisi olla vaikka Elminsterin ilmestyminen pelaajaporukalle kertaalleen tai suuren oven avautuminen, mikäli hallussa on tietty avain. Monimutkaisemmat eventit luodaan erityisten "quest"-eventtien avulla.

Ikioma seikkailu

Innostuin tietysti hirmuisesti Unlimited Adventuresista ja aloin väsätä omaa seikkailuani. Ensimmäisenä vastaan tulivat tekniset ongelmat, mutta manuaalista löytyi apu tähän (RTFM).

Toinen ongelma tuli vastaan noin puolen tunnin jälkeen. Mitäs sitten, kun ensimmäinen luolasokkelo on jotenkin saatu valmiiksi ja sinne asetettu muutamia aarteita ja hirviöitä? Ei auttanut kuin palata kynän ja paperin pariin. Sitten loppui inspiraatio ja onnistuin tuhoamaan koko sokkelon. Se suunnittelu, se suunnittelu....

Onneksi pelastus löytyi vanhasta DD-seikkailumoduulivihkosesta nimeltä Caldwellin linnoitus. Siinä oli mukavan kompakti pikkuseikkailu Elvyn Tulisen luostari, josta hieman muokkaamalla sain suunniteltua 5_6-tasoiselle seikkailijaporukalle sopivan pikkuseikkailun, jonka tarkoituksena on nitistää paha maagi, Musta Niko.

Suurin ongelma luostariseikkailun suunnittelussa oli yllättävää kyllä kartan piirtäminen. Rakennus kun sattuu olemaan muodoltaan spiraali, jonka sisällä kulkee salakäytävä. Salakäytävään tuntui koko ajan pääsevän jostain kohdasta, mistä ei ollut tarkoitus. Loppujen lopuksi ei Mustan Nikon luostarin tapahtumien suunnittelu kuitenkaan ollut niin vaikeaa kuin olin odottanut.

Minustako uusi SSI?

Ikävä kyllä omaa seikkailua ei voi peluuttaa kavereilla, mikäli heillä ei ole omaa Unlimited Adventuresia. Sinänsä harmi, sillä kiusaus antaa koko paketti ystävälle on luvattoman suuri.

Ensivaikutelmaltaan Unlimited Adventures ei välttämättä vakuuta, mutta kun ohjelmaan tutustuu syvemmin, huomaa sen olevan erittäin mainio työkalu omien seikkailujen suunnitteluun. Samalla saa edes pienen vihjeen siitä, kuinka paljon työtä pelisuunnittelijatkin joutuvat tekemään pelinsä eteen.

unlimited_adv_iso

87