Dynamix on huseerannut joka pelityylin parissa. Firmalta on tullut seikkailupeliä, simulaatioita, räiskintää ja nyt on vuorossa puhdas roolipeli. Esikoiseksi aika kivakin peli, sillä Krondor iskee samalla miljoonalla voltilla kuin Underworld aikoinaan.
Betrayal at Krondor perustuu Raymond E. Feistin luomaan Riftwar-sarjaan. Normaalista lisenssikäytännöstä poiketen Betrayal ei pohjaudu yhteenkään olemassaolevaan kirjaan, vaan on sarjan uusi osa, jonka tekemiseen myös kirjailija itse on osallistunut. Tulos onkin kirjallisin roolipeli kautta aikojen.
Krondorin juonesta ei saa puhua, tai tämä harvinainen otus, hyväjuoninen roolipeli, kärsii. Ei Dimwoodin metsästä päinkään alkavan polveilevan pääjuonen lisäksi peli sisältää kymmeniä, jollei satoja miniseikkailuja ja sivujuonia. Ja pelaamista riittää 224 miljoonan neliöjalan verran eli yli 40 kertaa Ultima VII:n edestä.
Tämähän on kirja!
Krondorin kirjamaisuutta korostaa se, että se jaettu yhdeksään kappaleeseen, eli käytännössä miniseikkailuihin omine päämäärineen ja sankareineen, sankarijoukko kun ainakin osittain vaihtuu kappaleiden myötä. Krondorin sankareihin kuuluu lauma valmiita taistelijoita sekä yksi maagi, jotka liikkuvat kolmen nipussa.
Hirviöeskadroonaan ei myöskään kuulu miljoonaa outoa hirviötä tuonpuoleisesta limbosta. Enimmäkseen pahat ovat eri jengeihin kuuluvia ihmisiä tai moredheleja, vaikka mukaan tietysti mahtuukin muutama haudantakainen ja pari peikkoa.
Kirjapelikirja?
Juuri etevä tekstin käyttö tekee Krondorista A-luokan pelin. Yksinkertaisimmatkin tapahtumat kuvataan tyyliin "Locklear heilutteli kahden käden leveämiekkaansa kuvitteellista vihollista vastaan, kokeillen aseen soveltuvuutta itselleen...", Locklearin tarkastellessa miekkaansa. Tai "Owyn tunsi olevansa kuin tulessa. Hän tunsi myrkyn polttavan suonissaan ja tiesi, että se on saatava pois, tai kuolema korjaa satoaan", kun taistelun jälkeen tarkastellaan haavoja. Erilaisia tekstejä löytyy sen verran ettei puutumaan pääse.
Krondorin pelaaminen on kuin lukisi hyvää kirjaa ja voisi itse vaikuttaa sen tapahtumiin, elää huippuhetket kirjoittajan mielikuvituksen fantasiamaailmassa. Ainoana haittana runsaasta kielenkäytöstä saattaa olla se, että englantia kehnosti hallitsevat eivät pääse nauttimaan tästä mahtavasta seikkailusta Midkemian maassa.
Systeemi jyllää
Krondorin pelisysteemi on harvinaisen järkevästi rakennettu. Kaikki toiminta perustuu vuoropohjaisuuteen, mikä tekee pelaamisesta hyvin jäsennettyä ja taktista. On myös huomattava, että peli ei ole reaaliaikainen, jota virheellistä käsitystä jossain pressitiedotearvostelussa vakavissaan tarjottiin.
Krondorissa liikutaan pääsääntöisesti 3D-maailmassa, joko pienin askelin jos koneteho riittää, tai aina beholderiaanisin loikin. 3D:ssä kannattaa pysyä, sillä ainostaan siinä havaitsee kätketyt herkut ja vaanivat vihulaiset. Jos maasto on tuttua tai tuntee olevansa eksyksissä, voi vaihtaa skrollaavaan karttaan. Kummassakin moodissa voi ryhmän lukita pysymään tiellä. Ja jos rahaa riittää, temppeleiden teleport-palvelulla matka taittuu vikkelään.
Ryhmän tarkkaan paikannukseen on vielä Midkemian kartta, todella ystävällinen ja toimiva järjestelmä, joka ei tunnu pätkääkään vuoropohjaiselta.
Vierailtavat paikat näkyvät kolmiulotteisina (kylät, maanalaiset osiot) tai bittikarttakuvina (osa rakennusten sisuksista, kaupungit). Kuvissa kursori ilmoittaa, mikä rakennus on. Kaupatkin ovat erikoistuneet. Asekauppa maksaa parhaiten irtomiekoista, yrttikauppa ei niitä edes osta. Jotkut kaupat ostavat mitä vain, mutta hinnoissa ei ole kehumista.
Ihana systeemi
Krondorin hahmojenkehitys on samaa korkeaa tasoa. Kaikki taidot kehittyvät niitä käyttämällä, ja halutessaan voi kyvyn kytkeä etusijalle, jolloin se kehittyy nopeammin ja muut hitaammin. Esimerkiksi maagi ei kerää hirmuisia muskeleita kyhjöttämällä pelialueen reunalla loitsuja viskellen, eikä miekkahullu taistelija opi puolustuksesta pätkääkään vain huitomalla aseellaan päättömästi.
Inventaario toimii kuin unelma: osan kamoista saa suoraan tasattua ryhmän kesken ja esineen käyttötarkoitusta ei tarvitse arvailla, sillä oikea hiirennappi kertoo kaiken oleellisen, joten kertaselailun jälkeen ei manuaalia enää tarvita. Muutenkin tavaranhallinta on todella toimivasti toteutettu.
Pikkufinessinä esimerkiksi ruoka pilaantuu aikanaan, ja myös aseet ja haarniskat kuluvat, mutta "MDBO"hiomakivet ja vasarat niiden kunnossapitoon löytyvät tietysti myös. Aseita voi vaikka myrkyttää tai lisätä niihin muita eriko"MDNM"isominaisuuksia, yleensä yhden taistelun ajaksi. Haarniskat saa tietysti suojakäsiteltyä.
Jos haluaa päästä eroon turhasta roinasta, ne jäävät pussiin, josta ne voi käydä hakemassa. Paitsi jos aikaa kuluu, jolloin joku pitkäkyntinen on ne vohkinut.
Systeemille täten myönnettäköön sekä Ossien että Nirvien ritarikunnan järjenkäyttömitali.
Kuolema shakkilaudalla
Mikä yllätys, Krondorissa ei ole vaeltavia hirviöitä lainkaan! Eivätkä viholliset tupsahda tyhjästä, vaan yleensä ovat näkyvissä. Väijyksissä olevatkin hirviöt havaitaan, jos tiedustelutaitoa on tarpeeksi.
Reaaliaikaisen hosumisen a la Ultima VII asemasta Krondorissa selvitellään erimielisyyksiä vanhalla tutulla lyö sinä, sitten minä -tyylillä, joka kieltämättä tuo mieleen AD&D-kultalaatikot. Taistelu käydään shakkilautamaisella kolmiulotteisella ruudukolla, näkyvimpänä erona se, että taistelijat on upeasti digitoitu ja kuhunkin liikkeeseen on vaivauduttu piirtämään (näyttelemään) aika melkoisen monta animaatioraamia. Ainoa graafinen moka on hahmojen liukuminen jalkojaan nostelematta.
Systeemi on oiva: miekkamiehillä on kaksi iskutapaa (swing & thrust) ja huhkittaessa alkaa väsymys puuduttaa jäseniä ja tarkkuus heikkenee. Näin käy silloinkin kun alkaa tulla turpaan, ja tietysti vahinko riippuu myös aseen kunnosta. Jousella ei ammuta eikä magiaa käytetä, jos vihollinen on vieressä häiritsemässä.
Vahinko vähennetään sekä kestokyvystä että terveydestä, ja kun hahmo nollittuu, ei hän kuole, vaan joutuu Near Death -tilaan parantuen äärettömän hitaasti, kaikki taidot liki nollilla ja sitä rataa. Temppeleistä saa hinnakkaan pikaparannuksen niin siihen kuin muihinkin ikäviin sairauksiin ja myrkytyksiin. Lepäämällä ja runsaasti parannusjuomia ja yrttipusseja käyttämällä voi pahan olon kotikonsteinkin parantaa, mutta varsinaisia nollasta sataan-tehojuomia tai -loitsuja ei ole (vannomatta paras).
Realistisesta taistelunäkymästä on tosin sen verran tingitty, että maahan vajoavat ruumiit eivät vapauta sulkijalihaksiaan tai vuoda kuiviin, kunhan vain vaipuvat hienosti maahan. Mutta ruumiit jäävät makaamaan myös varsinaiseen pelimaastoon! Seuraavan episodin alussa tosin paikallinen rankkuri vie John Doet kylmävarastoon, mutta nekrofilistisia taipumuksia voi ruokkia tämänkin jälkeen tonkimalla sieltä täältä löytyviä hautoja.
Makeaa makiaa
Magia toimii kuin unelma ja on yllättävän tasapainoista. Se ei ole AD&D-tyyliin äärimmäinen ase, jolla niitataan puolet vastaantulevasta hirviölaumasta, mutta ei lankea Legends of Valourin kaltainen amatöörimäisten silmänkääntötemppujenkaan tasalle. Loitsut ovat aina käytössä ja energia imetään suoraan heittäjän terveydestä ja kestokyvystä, mikä antaa malttia megaloitsujen heittoon. Maagi pystyy nähkääs heittämään useimmat loitsut varsin portaattomalla tehoasteikolla.
Osa loitsuista saattaa olla vähän kaksiteräinen miekka (sanoi Niko kun joukkonsa tulipallolla vahingossa teurasti), mutta hyvin harkittu ja mielenkiintoinen ryväs niitä löytyy. Uusia taikoja opitaan loitsukääröistä, joita saattaa löytää jollei muualta niin viimeistään kaupasta.
Jos taistelu oli näyttävää, niin loitsuefektit ne vasta herkullisia ovatkin. Kun taivaasta manataan salama vihollisen päähän, sieltä todella iskeytyy sähköä valtaisan jyrinän ja välähtelyn säestämänä. Aivoja sulatettaessa puolestaan uhrin harmaa hermokudos leviää ympäri pelialuetta (hihihi).
Ainoa outo puoli taioissa on se, ettei perusparannusloitsua voi käyttää kuin taistelun aikana.
Ne probleemit
Ongelmanselvityspuoli pelaa mukavasti. Juoni edistyy loogisesti, ja tarpeellista tietoa tuntuisi saavan sieltä mistä kuvitella voisi. Tietoa ja vihjeitä saa yleensä monista paikoista, ja myös lohikäärmeoraakkeli tuntuisi törkkivän oikeaan suuntaan.
Suurimmat stressarit ovat moredhelien sanalukolla lukitut arkut, jotka sisältävät yleensä jotain eri käytännöllistä. Arkut saa auki, kun ratkaisee niiden kylkeen kaiverretun arvoituksen ja vääntää oikeat kirjaimet esiin. Osa on itsestään selviä, osa kiperiä kompia ja osasta ei ole mitään hajua. Toinen ongelmatyyppi on maagiset ansat, jolloin ohjelma siirtyy taistelunäyttön ja jonkun ryhmästä pitää päästä sähkötankojen ja liekinheittimien lomasta hengissä läpi.
Ei ötökkäongelmia
Dynamix ansaitsee kunniamaininnan debyyttiroolipelinsä ohjelmoinnista. Pelissä on sentään tavaraa 14 megaa ja yhtään bugia ei ole tähän mennessä sattunut vastaan. Kun Krondoriin on hetken paneutunut, tempaisee se mukaansa vastumattomalla voimalla. Mikään reaaliaikainen Underworld-klooni se ei ole.
Sen enempää grafiikka kuin äänetkään tuskin pyyhkäisevät jalkoja alta upeudellaan, mutta toisaalta ovat enemmän kuin riittäviä. On puhetta ja digitoituja efektejäkin, mutta ennen kaikkea Krondorissa tehoaa sen toteutuksen jämäkkyys. Ihan pikkuisena mutta toimivana yksityiskohtana pelin saa pikatallennettua Bookmark-nimellä kahdella hiiren näpsäyksellä ilman sen suurempia valikko-operaatioita.
Betrayal at Krondor on todellinen tapaus. Huippupeliarvon tuovat automaattisesti mahtava systeemi, bugittomuus ja kirjatunnelma. Krondor on samanlainen vallankumous vuoropohjaisissa roolipelissä kuin Underworldit 3D-roolipeleissä.
Ossi Mäntylahti
Yhteenveto: Huippuluokan roolipeli, josta vian löytäminen on saavutus.
94
