Ehkä kaikkien aikojen odotetuin jatko-osa on valmis, eikä universumi ei ole enää entisensä. Mutta onko se seikkailu, jolta ei ole paluuta, vai kaikkien pettymysten äiti?
Uravalintoja
Tunnettu avaruus on jakautunut vastakkain sotiviin Federaatioon ja Imperiumiin. Seassa riippumattomat aurinkokunnat yrittävät tulla toimeen parhaansa mukaan. Suurten liittoutumien välillä on villi ja anarkistinen rajaseutu, jossa lakia ei tunneta ja parhaiten aseistetut selviytyvät. Elite-luokituksen lisäksi voi saalistaa mahdollisimman korkeita sotilasarvoja vaikka kummaltakin liittoutumalta.
Rohkealle yrittäjälle sodan runtelema galaksi tarjoaa paljon mahdollisuuksia rikastumiseen. Kaupankäynnin lisäksi on mahdollista toimia taksikuskina aurinkokuntien välillä sekä suorittaa sotilastehtäviä molemmille liittoumille. Molemmat osapuolet myös jakavat sotilasarvoja menestyksen myötä tehtävien muuttuessa samalla alun paperien kuskaamisesta vähitellen yhä vaativammiksi. Oma lukunsa ovat erilaiset murhakeikat tyyliin "Vega-yhtymän pääjohtaja olisi toimitettava ennenaikaiselle eläkkeelle asianmukaista korvausta vastaan". Elitisteille tuttu kaivostoimintakin on edelleen mahdollista, joko louhintalasereilla tai kuljettavilla louhintamoduuleilla, mutta taloudellisesti kannattavaksi sitä ei voi kutsua.
Mitään valmista ennalta määrättyä juonellista tehtäväsarjaa ei ole, vaan tekeminen valitaan avaruusasemien BBS:stä löytyvistä, sattumanvaraisesti generoitavista tehtävistä. Maine ja tittelit vaikuttavat, vasta aloittaneen noviisin on turha edes haaveilla rahakkaista tappokeikoista tai armeijan vakoilutehtävistä.
Mukavana pikku yksityiskohtana tehtävissäkin voi yrittää huijata monellakin tavalla, mutta kiinni jäämisen hintana on menetetty maine ja sen mukana vaikeudet keikkojen saannissa. Lakia pitäisi muutenkin ainakin näennäisesti noudattaa. Poliisi valvoo edelleen, joten salakuljetuksesta sekä vääriin paikkoihin laserilla sohimisesta tipahtaa armotta sakkoja, jotka nekin ovat rikoksen uusijalle rankempia.
Raketti-insinöörit
Avaruusalusten valinta ja varustelu ovat Frontierissa oma taiteen lajinsa. Valinnanvaraa on pienistä yhteysaluksista aina parinsadantuhannen tonnin painoisiin raskaisiin rahtialuksiin sekä iso nippu taistelualuksia. Valikoima ei ole pelkästään kosmeettinen, vaan nopeisiin lähettitehtäviin eivät sovi hitaat rahtialukset eikä kaupankäynti juuri kannata nopeilla mutta pienillä taistelualuksilla. Ei riitä, että vähänkin suuremmat alukset maksavat mansikoita, niihin täytyy myös palkata riittävästi miehistöä.
Uusi alus on vasta runko, jota sopivasti varustelemalla tehdään oman mielen mukainen työkalu. Aseita, moottoreita, suojakilpiä, tutkia ja muita vimpaimia on mahdoton määrä, ja koukku on siinä, että vempeleiden hankinta on suunniteltava järkevästi. Kaikkia parhaimpia hienouksia ei saa mahtumaan kuin suurimpiin ja kalliimpiin aluksiin, joten on syytä löytää sopiva tasapaino nopeuden, kantaman, tulivoiman, rahtitilan ja ylimääräisten apuvälineiden välille. Kaiken lisäksi laitteet tarvitsevat määräajoin huoltoa toimiakseen kunnolla. Alusten rakentelu onkin Frontierin yksi antoisimmista puolista.
Voima ja vastavoima
Maailmankaikkeuden oikea mallintaminen on ilmiselvästi ollut astronomiaa harrastavalle Brabenille sydämenasia. Joka ainoa planeetta kuineen on niin tarkasti esitetty kuin nykyisen tiedon mukaan on mahdollista. Jopa planeettojen painovoima on otettu huomioon. Myöskään lentäminen ei ole pelkkää keulan osoittamista lentosuuntaan. Avaruudessa ei ole kitkaa, joten vauhdikasta kiihdytystä ei pysäytetä kuin jarruttamalla vastaavalla voimalla.
Alus voi lentää täysin ballistisesti pelaajan säädellessä moottoreita, tai tietokone huolehtii moottoreiden käytöstä yrittäen lentää pelaajan haluamaan suuntaan hänen haluamallaan nopeudella. Autopilotti osaa huolehtia peruslentämisestä ja telakoinnista, joskin vaatii välillä vähän apua. Mutta taisteluissa touhu muuttuu konstikkaaksi. Useimmiten nimittäin nopeudet ovat sitä luokkaa, että vastustaja on yleensä vain nopea vilahdus kuvaruudun poikki. Toiminta on kuin tulevaisuuden turnajaiset, joissa vastustajat sinkoavat suoraan toisiaan kohti samalla jumalattomasti ampuen. Jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin vihollispilotit voivat vauhdista riippumatta muuttaa lentosuuntaansa miten huvittaa. Realistisuudesta olisi voinut hieman tinkiä pelattavuuden hyväksi, koska tällä tavalla taistelut ovat jännittäviä vain hitailla nopeuksilla planeetoilla tai lähellä avaruusasemia.
Frontierissä on jopa kommunikointia, joskin se on enimmäkseen kosmeettista. Esimerkiksi "Surrender or die!" löytyy, muttei toimi. Toisekseen avaruus on autio paikka, ja toistaiseksi kaikki vastaan tulevat alukset ovat olleet vihamielisiä, eivätkä ne enää osaa hyökätä laumoina. Olisikohan jotain jäänyt kesken, vai kuinka suuri osuus Ian Bellillä oli Elitessä?
Vektoreiden hiljainen maailma
Braben on onnistunut luomaan hyvin uskottavan maailman lähes pelkästään vektorigrafiikan avulla. Värivalinnoista voi tietysti olla monta mieltä eikä bittikartoilla pinnoittelukaan aina ole aivan onnistuneen näköistä. Oikeiden mittasuhteiden käyttäminen kuitenkin sai ainakin minut haukkomaan henkeäni, kun ensimmäisiä kertoja telakoiduin valtaviin tukikohtiin tai laskeuduin planeetoille. Tarkkuudesta huolimatta systeemi ei aina osaa päättää mitä väriä käytetään, jolloin tuloksena saattaa olla esimerkiksi riemunkirjavasti vilkkuva planeetan pinta.
Hienoja välianimaatioita tai muita kuorrutuksia on turha edes odottaa, mutta minusta on parempi, että on keskitytty olennaiseen ja tehty se kunnolla. Käyttöliittymäkin on selkeä ilman turhia pikkunäperryksiä. Mainio kolmiulotteinen tähtikartta on vapaasti zoomattavissa ja pyöriteltävissä, tosin paljouden keskeltä on joskus vaikea löytää haluttua kohdetta koska mitään hakutoimintoa ei ole.
Äänimaailma on ilmiselvästi saanut vähiten huomiota osakseen. Efektejä on hyvin vähän ja nekin ovat lähinnä säälittäviä. Elitessä upeasti soiva Tonava Kaunoinen rääkkää epävireisesti korvia ja on saanut seurakseen lisää mauttomasti vinkuvaa klassista musiikkia. Jos parempaan ei pystytty niin olisi ollut ehkä hyvä olla tässäkin realistinen ja pitää avaruus hiljaisena. Onneksi avaruudessa kukaan ei kuule tuskanhuutoani.
Parantamisen varaa
Tehdäänpä yksi asia selväksi. Frontier ei ole Wing Commandereiden tai Privateerin kaltainen saippuaooppera avaruudessa. Kysymys on enemmänkin erittäin uskottavasti toteutetusta maailmasta, jossa pelaaja itse päättää tekemisistään ja kohtalostaan. Mitään ei tungeta väkisin pakkopullana eikä pelaajaa ehdottomasti aseteta johonkin tiettyyn rooliin. Frontierissa viehättää sama asia kuin aikoinaan Elitessäkin: avoimmuus.
Toivottavasti muutama nautintoa laimentava bugi tullaan jatkossa korjaamaan, koska nyt virheitä hyväksi käyttämällä voi pelissä edetä todella nopeasti. Pieniä pettymyksiäkin löytyi. Thargoidit puuttuvat ja trumblen kaltaiset yllätykset loistavat poissaolollaan. Massiivisuudestaan huolimatta galaksissa asutut systeemit keskittyvät varsin pienelle alueelle ja loppu on pääosin tyhjää. Taistelusysteemikin kaipaisi kohennusta vaikka sitten realistisuuden kustannuksella. Kysymys on kuitenkin pelistä eikä opetusohjelmasta.
Pelisysteemi on joka tapauksessa erinomainen. Toivoa sopii, että Braben lunastaa lupauksensa tulevista lisälevykkeistä, jotka laajentaisivat Frontieria uusilla seikkailuilla ja tehtävillä. Voin nimittäin kuvitella, että moni tulee pettymään valmiin juonen puuttumisen takia. Varmasti voi kuitenkin sanoa, että usean ammoisina aikoina Eliteen retkahtaneen henkinen tasapaino järkkyy Frontierin ääressä.
92
