Age of Wonders -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet mainioita fantasiastrategiavääntöjä, mutta eivät ole aivan onnistuneet täyttämään muinaisen oppi-isänsä, MicroProsen Master of Magicin suuria saappaita. Kuinka käy tällä kertaa?
Age of Wonders: Shadow Magic ei varsinaisesti ole sarjan kolmososa, vaan lähinnä Age of Wonders II: The Wizard's Throne uudella kampanjalla, muutamalla muutoksella ja pinolla parannuksia. Uutuuksina mukana on kolme uutta rotua, korkean tason yksiköt ja niiden värväämiseen edellytettävä rakennus jokaiselle rodulle, nippu taikoja ja muuta roipetta.
Noviisista arkkimaagiksi verisen tiensä raivannut Merlin pääsi kakkososan lopussa velhoksi velhon valtaistuimelle ja ilmeisesti myös petiin Julia-nimisen haltiamaagitypsyn kanssa (tai sitten ne ovat "vain kavereita"). Onnellinen auvo ei kauaa kestänyt, vaan velhojen käymä mittelö herätti kauan uinuneita pahoja voimia toisesta ulottuvuudesta, ja ne pistivät maat ja mannut tuhannen päreiksi ja lopulta imaisivat varjoiseen limboon itse Merlinin torneineen. Ilkeä ja taantumuksellisia voimia edustava styrankikeisari Phobius antoi bannia magiankäytölle, jolloin muut piippahatut, Julia etunenässä, joutuivat lähtemään käpälämäkeen.Mutta kas! Merlin pystyy kommunikoimaan alttiin orjahengen välityksellä ja arkkimaagimme kätyrien on hoidettava homma kotiin viiden episodin kuudentoista tehtävän mittaisessa kampanjassa.
Vaikka koko Age of Wonders -saagaa värittää hilpeä ylikliseisyys juonten, rotujen, yksiköiden ja loitsujen suhteen, on homma vedetty tyylillä överiksi. Hyvin kirjoitettu eeppinen roskafantasia maistuu paremmalta kuin kassillinen tekotaiteellisia saaristolaistarinoita.
Ei mitään uutta varjojen alla
Pääpiirteiltään Age of Wonders seuraa tuttua fantasiastrategiakaavaa. On yksiköitä tuottavia kaupunkeja, joita parannellaan uusilla rakennuksilla, jotka tuottavat entistä parempaa miekanruokaa. On sankareita, jotka suorittavat sankarillisia tekoja taistelukentällä. On loitsuja, joilla annetaan tasoitusta omille, kutsutaan maahinkaisia ja vandalisoidaan vihollisen omaisuutta. On maastoon ripoteltuja kaivoksia, taikaesineitä ja hyödykkeitä, joita vartioivat hirmupirut ja joiden omistaminen antaa kilpailuetua. Yleensä tavoitteena on haalia valtaa, voimaa ja kunniaa niin kauan, että pystyy pistämään muita turjakkeita kunnolla pataan.
Puhtaasti vuoropohjainen strategiointi Shadow Magic ei ole, sillä vaihtoehtona on simultaanimoodi, jossa kaikki osapuolet toimivat samaan aikaan. Systeemi ei oikein toiminut Wizard's Thronessa, kiitos ylitehokkaan tekoälyn, eikä se oikein toimi nytkään. Ennen jokaisen skenaarion aloittamista voi onneksi valita, kumpaa pelimoodia haluaa käyttää. Itse päädyin aina vuoropohjaiseen.
Sädehtivät sankarit
Age of Wondersin koukkuna ovat velhot torneineen. Velho voi paiskoa loitsuja vain vaikutusvaltakehänsä sisäpuolella, ja tämä kehä ulottuu tietyn heksamäärän päähän velhon tornista. Myös sankareiden rooli on merkittävä. Sankarien ympärillä on yhden heksan säteinen liikkuva kehä, joka saattaa merkitä eroa voiton ja tappion välillä erityisesti vihollisen tiluksilla toikkaroitaessa. Taikapiiriään voi laajentaa ottamalla haltuun "taika-antenneja", jotka luovat ympärilleen lähes samanveroisen kehän kuin torni.
Haalittavia hyödykkeitä on vain kaksi: kulta ja mana. Kullalla ostetaan kuolevaisyksiköitä ja rakennuksia, manaa käytetään tutkimustyöhön, taikuuteen ja taikaotusten esille manaamiseen. Myös julmuria voi leikkiä ja tuhota sekä taikanoodit, kaivokset että kaupungit ne valloitettuaan tai silloin, kun vihollisen armeijat lähestyvät ja toivoa voitosta ei ole.
Diplomatian rooli ei ole merkittävästi kasvanut edellisestä osasta. Skenaarion alussa olevat kaverit yleensä pysyvät kavereina loppuun asti, ja vihamiehet eivät lämpene vaikka mitä tekisi. Verellä ja manalla Yksiköitä on kymmenkunta per rotu, jokainen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Taisteluissa kokemusta kerättyään yksikkö päivittyy ensin hopea- ja sitten kultatasolle, jolloin raa'an tehokkuuden lisäksi se voi saada uusia erikoisominaisuuksia. Parhaiden yksiköiden kultaversiot ovatkin sellaista kamaa, että yksi ainoa voi niittää ketoon puoli armeijaa heikompia perussotureita. Kovan luokan yksiköiden ylläpito maksaa hurjia summia, joten kovin useaa höyrytankkia tai suursyömäriä ei taistelukentällä samanaikaisesti näe.
Turpamittelöt ratkotaan vuoropohjaisesti taktisella kartalla, jonne pääsevät hyökkäävän ja puolustavan yksikköpinon lisäksi lähiheksoihin kasatut armeijat. Taistelukentällä on maastoelementtejä uppotukeista kaupunginmuureihin, ja niitä voi käyttää suojana vaikkapa nuolisadetta vastaan. Päästäkseen kaupunkiin sisään hyökkääjä joutuu ensin murtamaan portit - tai vaihtoehtoisesti lentämään, kapuamaan muurien yli rosvoilla tai muuta keinoa käyttämällä.
Jos velhon valtapiiri ulottuu taistelukentälle, voi Saruman-wannabe kylvää tulista kuolemaa tai herkullista mannaa taivaista. Age of Wondersin taistelusysteemi on niin hiottu kuin tämän genren pelissä voi olla. Ainoa ongelma on pyöriteltävän kartan puuttuminen, sillä ylhäältä tai oikealta hyökkäävät joukot on erityisesti kaupunkitaisteluissa hankalahkoa asemoida oikein.
Paha asuu alhaalla
Merkittävänä uudistuksena edelliseen osaan toiminta jakautuu kolmelle eri karttatasolle. Maanpäällisen ja maanalaisen maailman lisäksi on varjomaailma, jonne pääsee siirtymään jännien portaalien kautta. Siellä ollessaan yksiköt liikkuvat nopeammin, eli oikaisemalla varjoportilta toiselle varjojen kautta voi saavuttaa merkittäviä strategisia voittoja vaikkapa iskemällä katalasti vihollislinjojen taakse. Varjopuolena hämyisää tuonelaa kansoittavat tosi tuhmat varjodemonit. Lisäksi varjosäteily on venäläistä mallia, eli aiheuttaa haitallisia sivuvaikutuksia, jos sattuu jämähtämään synkkyyteen liian pitkäksi aikaa.
Vanhaa Mimmu-vertaustani varioidakseni myös Age of Wonders paranee vanhetessaan ulkonäöltään. Suuria muutoksia ei ole havaittavissa, mutta pahuksen nättiä grafiikka edelleen on. Mahtipontinen klassistyyppinen musiikki siivittää menoa, ja tällä kertaa sitä jaksaa kuunnella kyllästymättä. Age of Wonders 2:n suurin vahvuus, pirullisen fiksu tekoäly, on jopa hieman parantunut entisestään. Kone osaa edelleen pistää kiitettävän hyvin kampoihin, vaikka sen saamat epäreilut tasoitukset poistettaisiin, ja taisteluissakin koti-Shodan hyödyntää yksiköiden ominaisuuksia tehokkaasti. Myös omien kaupunkien hallinnan uskaltaa useimmiten jättää koneen huostaan.
Muutos parempaan
Wizard's Thronen kenties suurin ärsyttävyys ja marinan aihe eli piinallisen huono käyttöliittymä on parantunut. Puolityhjät statuslaatikot syövät puolikkaan asemasta enää neljänneksen, ja sekavia valikoita on hiukan siistitty. Jäljellä ovat kamala reitinhaku, kankea käskytys ja turha tieto, jota ladotaan ruudulle lapiokaupalla. Ei minua oikeasti kiinnosta, paljonko veroa kääpiöparonit kiristivät tiikerimiehiltä, mutta olisi kiva nähdä yhdellä silmäyksellä ja tiiviinä pakettina, montako myyräratsastajaa valmistui tällä vuorolla ja missä. Ilmeisesti suurin osa Age of Wonders -faneista on Turun Baletin ainaisjäseniä, jos kukaan ei minun lisäkseni ole kiusaantunut käyttöliittymän aiheuttamasta tuskasta.
Hieman kokomittaisena pelinä julkaistun lisälevyn makua tässä on. Uusi kampanja on sinänsä ihan ok ja kaikki parannukset hyviä, toisaalta uudet yksiköt, rodut ja muu sälä ovat yllätyksetöntä peruskamaa eivätkä oikein pöksyjä kostuta. Toki Shadow Magic on kiistatta sarjan paras peli, mutta Wizard's Thronen omistajien kannattaa miettiä kolmesti, onko uusi, kohtuullisen vaatimaton sisältö täyden hinnan arvoista.
Muille fantasiastrategian ystäville peliä voi suositella melko varauksetta, vaikka Master of Magicin kippurakärkisiin kenkiin jääkin vielä kasvuvaraa Age of Wonders kolmosta varten.
Miika Sillanpää
Maukas ja viehättävä fantasiastrategia, joka pikkuvioistaan huolimatta on lajityyppinsä kärkikastia.
90
