Väärinymmärretyt pelit osa 1

Pelimaailmassa tulee joskus vastaan teoksia, jotka tuntuvat olevan yleisesti vihattuja. Näiden surkeutta päivittelemään perustetaan Youtube-kanavia, luodaan mediapersoonia ja laaditaan bottom-listoja. Tällaisista lähteistä saattaa löytää välillä sellaisiakin pelejä, joilla on omassa sydämessä tärkeä paikka ja silloin kokee tapahtuneen suurta vääryyttä. Olenkin ajatellut omistaa seuraavat blogit tällaisten väärinymmärrysten oikaisuun.

90-luvun alussa Amerikassa alkoi pyöriä piirretty tv-sarja nimeltä Captain Planet and the Planeteers, jonka kantavana teemana oli luonnon suojeleminen. Maan henki, Gaia, luovuttaa viidelle eri kansallisuuksista poimitulle teinille taikasormukset, joiden voimat yhdistettynä nämä Planeteersit saavat kutsuttua paikalle tarunhohtoisen supersankarin, Kapteeni Planeetan. Näillä avuilla nuoriso sitten lähtee taisteluun maailmaa saastuttavia ekoterroristeja vastaan. Sarjan kolme ensimmäistä tuotantokautta esitettiin myös Suomessa.

Toki Kapteeni Planeetassa oli potentiaalia myös videopelisankariksi ja vuonna 1991 Mindscape julkaisi Nintendo Entertainment Systemille sarjan nimeä kantavan teoksen. Peli sai kriitikoilta suoranaiset murska-arviot, ja sen vuoksi Sega Mega Drivelle suunnitellusta versiosta luovuttiin kokonaan. Eniten haukkuja aiheuttivat vaatimaton ulkoasu, kankea ohjaus ja jyrkkä haastekäyrä. Luettuani arvosteluja verkosta ja katsottuani Youtubesta muutaman pelailun, olen tullut siihen tulokseen, että suurin osa kriitikoista tuomitsee Captain Planet and the Planeteerisin muutaman ensimmäisen kentän perusteella. Itse olen pyrkinyt arvioimaan pelejä kokonaisuutena ja siksi pyrin tuomaan nyt esille kaiken, missä Mindscapen devaajat ovat onnistuneet.

Captain Planet and the Planeteers koostuu viidestä kentästä, joista jokainen on jaettu kahteen osioon. Ensimmäisessä ohjataan yhtä Planeteersien aurinkovoimalla kulkevista aluksista ja toisessa hypätään itse Kapteenin housuihin. Aluksilla pelattavat osiot muistuttavat sivulle vieriviä shmuppeja, mutta mukana on vihollisten räiskimisen lisäksi sivutavoitteita, kuten norsujen pelastamista, delfiinien vapauttamista, tai öljyyn sotkeutuneiden hylkeiden puhdistamista. Kyseiset aktiviteetit suoritetaan Planeteersien taikasormusten voimilla, joita voi vaihdella mielivaltaisesti. Kapteeniosiot ovatkin sitten enemmän perinteistä tasoloikkaa, jossa väistellään myrkkyä sylkeviä vihollisia ja leivotaan yhtä ekoterroristia kuonoon pulmapähkinöitä muistuttavissa mittelöissä.

Ensimmäiseksi voisin ampua alas kritiikin pelin vaatimattomista graafisista ansioista. Verrattuna muihin aikansa NES-peleihin, ovat Kapteeni Planeetan hahmot selkeitä, ympäristöt hyvin animoituja ja sarjan hahmot tunnistettavia. Mitä tulee pelattavuuteen, on Planeteersien alusten ohjaamisessa pientä totuttelua, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Itse Kapteeni taas tottelee komentoja täysin, kuten pitääkin. Haaste taas on hyvin pitkälti kiinni ohjaimen toisesta päästä. Monet 8-bittisen Nintendon pelit ovat tunnettuja vaikeudestaan, mutta itselleni Captain Planetin loputtomat continuet ja joka kentän jälkeen annettu salasana eivät kuulosta kauhean pahalta.

Ja mikä sitten pelissä on erityisen hyvää? Jokainen Planeteersien aluksilla pelattava kenttä tuo mukanaan jonkin uuden pelimekaanisen ominaisuuden, oli se sitten hieman erilainen ohjattavuus, tai selvitettävä tavoite. Kapteenin kentät taas muuttuvat teemaltaan ja hasardeiltaan koko ajan haastavammiksi ja eri elementtejä on käytettävä vaihtelevasti etenemisen tukena. Monipuolisuus ja vaihtelu ovat omissa kirjoissani aina positiivinen asia ja tässä asiassa Captain Planet on hyvin onnistunut teos. Kaiken kaikkiaan pelillä on harteillaan vuosikausia perusteetonta kaunaa ja pahaa mieltä, jotka täytyy saada vihdoin ja viimein hälvennettyä.

Toki arviostani voi tehdä hieman puolueellisen se tosiasia, että Captain Planet and the Planeteers on ensimmäinen peli, jonka olen koskaan omistanut. Senpä vuoksi se sai myös kunnian olla pilottipelinä Let's Play-sarjalleni. Valitsin blogia siivittämään pelailun kentästä 5-1.

Lisää aiheesta