Tämä kolumni julkaistiin alunperin Pelit-lehdessä 12/2012. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen Suomessa julkaistu lehtikirjoitus, jossa käsiteltiin autonomisten asejärjestelmien ("tappajarobottien") problematiikkaa.
"Sanokaa REE, kun haluatte hyvää"
Kun teknologia vahvistuu, ihmiset heikkenevät. Tulevaisuuden sodankäynti on eettinen miinakenttä.
Kansainvälinen punainen risti on maailman tunnetuimpia järjestöjä. Yleensä yhdistämme sen nimen kriisiuutisiin, harvemmin peleihin. Viime jouluna kaikki muuttui, kun organisaatio teki itsestään pelaajien naurunaiheen, kun se hyvää tarkoittaen tunkeutui perinteisen toimialansa ulkopuolelle. Julkisuuteen levinneessä mietinnössään Punaisen risti oli vetänyt hätiköidyn sotarikosten ja sotapelien välille. Pelimedia riemastui - kyyditäänkö kaikki maailman 600 miljoonaa peliharrastajaa Haagiin vastaamaan virtuaalisista sotarikoksistaan?
Ei tietenkään. Punainen risti oli huolissaan ihmisoikeuksista piittaamattomasta asenneilmastosta, jota pelit ruokkivat.
Videopelien psykologisista vaikutuksista ei vallitse akateemista yksimielisyyttä, se ymmärretään Punaisessa ristissäkin. Sodan oikeussääntöjen loukkauksia valvovassa järjestössä katsottiin silti aiheelliseksi keskustella pelien suhteesta humanitaariseen oikeuteen. Keskusteltavaa riitti, sillä sotapelit ovat täynnä kohtauksia, joissa viitataan kintaalla Geneven sopimuksille.
Perusta tälle keskustelulle laadittiin jo vuonna 2009, sveitsiläiset ihmisoikeusjärjestöt Trial ja Pro Juventute laativat analyysin paristakymmenestä uutuuspelistä ja niiden sisältämistä sotarikoksista. Kuten loppuraportissa todettiin, sotapelit järjestelmällisesti sivuuttivat sodankäynnin säännöt tai sovelsivat niitä leväperäisesti valikoiden. Kritiikki kohdistui erityisen raskaasti Call of Duty -sarjan pelejä (Modern Warfare ja World at War) kohtaan, joiden virtuaalisia sotarikoksia ruodittiin sivukaupalla.
Trial ja Pro Juventute eivät vaatineet pelien kieltämistä, vaan muutosta asenneilmastoon. Olihan se moraalitonta, että viihteessä pieni sotarikollisuus oli hyväksyttävä osa sotasankaruutta.
Hyvät ja pahat
Call of Dutya on helppo moralisoida, sillä sarjan peleissä pyritään tietoisesti shokeeraamaan ja venyttämään sopivaisuuden rajoja. Ihmisoikeuksista paasaamalla ja muulla pehmoilulla ei revitä otsikoita. Kun Call of Duty: Black Ops II varoittaa ensimmäisellä käynnistyskerralla, että "peli sisältää kohtauksia, jotka voivat järkyttää", niin huoli pelaajan mielenrauhasta on silkkaa teeskentelyä. Kyse on lupauksesta: "Täältä pesee!"
Joten niin vain saa humanitaarinen oikeus soittaa kakkosviulua. Call of Dutyt ovat jo vuosikaudet tykittäneet ruudulle kidutusta, summittaisia teloituksia, siviiliuhreja ja summittaista tuhoa. Pelien päähenkilöt eivät pohjimmiltaan ole pahoja, mutta heidän toimintansa palvelee niin korkeita tarkoitusperiä, että mikään teko ei ole poissa pöydältä. Eettinen pohdinta päättyy suunnilleen siihen, että kavereita ei saa ampua liian monta kertaa selkään.
Roolihahmoina Black Ops II:n päähenkilöt edustavat militääriräiskintöjen yleisintä kastia. He ovat hyviä sotarikollisia. Pahat sotarikolliset köytetään tuoliin ja ammutaan.
Ihmisoikeuksissa peli menee sieltä mistä aita on matalin, mutta sen sisältö ei ole pelkästään myrkkyä sielulle. Kaiken julmistelun keskellä Black Ops II ottaa tärkeällä tavalla kantaa harvinaisten maametallien rajallisuuteen ja robottisodankäynnin ongelmiin. Kuulostaako kaukaa haetulta? Ei pitäisi, sillä ne eivät ole tulevaisuuden, vaan tämän päivän kysymyksiä.
Metalli on parasta
Laatulehti The Guardianissa 27. tammikuuta julkaistu uutinen harvinaisista maametalleista taisi mennä useimmilta ohitse. Uutisessa kerrottiin maametallien maailmanmarkkinahintojen räjähdysmäisestä noususta, hintojen piikittäessä jopa kymmenkertaisesti vuoden 2010 tasoon nähden.
Harvinaisiksi maametalleiksi (Rare Earth Element, REE) luokitellaan seitsemäntoista alkuainetta. Vaikka kyseisiä maametalleja tarvitaan vain hyvin pieniä määriä, ne ovat korvaamattomia modernille yhteiskunnalle ja teollisuustuotannolle. Nyt puhutaan kaikesta mahdollisesta akuista viihde-elektroniikkaan ja lentokoneiden moottoreista korkean tason aseteknologiaan.
Kuka sitten hallitsee maailman REE-varoja? Ei ainakaan Yhdysvallat, sillä harvinaisten maametallien noin 135 000 tonnin vuosituonnosta jopa 97 prosenttia tulee Kiinasta. Äkillinen hinnannousu taas perustui siihen, että Kiina päätti ärhennellä lännelle asettamalla metalleille vientirajoituksia.
Muu maailma tavoittelee nyt paniikissa omavaraisuutta skandiumista, yttriumista ja lantanoideista. Se ei ole helppoa, sillä Kiinan maaperällä lepää jopa puolet tunnetuista REE-reserveistä.
"Harvinaiset maamineraalit, koko hiton maailma pyörii sillä paskalla", seniili Frank Woods replikoi Black Ops II:ssa, "Kuka hallitsee metalleja? Kiina! Ja nyt koko Amerikan yrityselämä pussaa Kiinan persettä."
Autonomian aika
Black Ops II on tökerön väkivaltainen peli, mutta roolihahmonsa kautta se onnistuu esittämään aika pirun ajankohtaisen ja aiheellisen näkökohdan. Eivätkä näkökohdat lopu siihen.
Automatisoimalla asevoimansa miehittämättömillä taistelukoneilla ja muulla korkeateknologialla, Yhdysvallat tekee asevoimistaan riippuvaisia Kiinan kaivosteollisuudesta. Maailman johtava suurvalta alisteisena maailman nousevalle suurvallalle? Jo on aikoihin eletty!
Miehittämättömät sotakoneet eli dronet ovat Yhdysvaltain asevoimien uusi lempilapsi. Kauko-ohjattuina ja poissa silmistä ne ovat täydellinen ase terrorisminvastaiseen sotaan. Yhdysvaltain kongressi linjasi jo vuonna 2001, että vuoteen 2011 mennessä kolmasosa taistelulentokoneista ja vuoteen 2016 mennessä kolmasosa maahyökkäysajoneuvoista olisi miehittämättömiä. Tavoite laahaa maa-ajoneuvojen kohdalla, mutta ilmavoimissa tulevaisuus on miehittämätön.
Miehittämättömästä on luontevaa siirtyä drone-sodankäynnin seuraavaan vaiheeseen, sotakoneiden autonomisuuteen. Kauko-ohjaus hidastaa koneiden reaktionopeutta ja tuhlaa henkilöstöresusseja. Autonomiaan ja tietokoneen tekemiin tuliratkaisuihin luotetaan jo tänä päivänä esimerkiksi sotalaivojen lähipuolustusaseissa. Autonomiset, omia uhkalaskelmiaan suorittavat dronet ovat vain ajan kysymys.
Vuoteen 2025 sijoittuvassa Black Ops II:ssa ratkaiseva askel kohti robottisodankäyntiäon jo otettu. Koneiden autonomisuudessa itää katastrofin siemen, sillä se minkä ohjelmoi ystäväksi, voi ohjelmoida myös viholliseksi. Korkeateknologia kääntyy lopulta amerikkalaisia vastaan. Olisitte kuunnelleet Frank Woodsia!
Sivulliset uhrit
Pohdinnat maametalleista ja robottisodankäynnistä kiertyvät hämmästyttävällä tavalla takaisin etiikkaan. Kuten todettua, eettiset kysymykset eivät ole Call of Duty -sarjan vahvinta osaamisaluetta, joten en yllättynyt, että robotisoidun armeijan keskeisin inhimillinen kysymys sivuutetaan pelissä tyystin. Tarkoitan tietenkin robottien sotarikoksista lankeavaa vastuuta.
Optimistisimman näkemyksen mukaan autonomisilla sotakoneilla voidaan tulevaisuudessa jopa vähentää sotarikosten riskiä. Taistelukentällä ei ole aina selvää kuka on siviili ja kuka vihollinen. On mahdollista, että riittävän kehittynyt kone kykenee tarkempiin uhka-arvioihin kuin sotilas, jonka arviointikykyä voi hämärtää stressi, väsymys, tunnekuohu tai heikentynyt taistelumoraali.
Vuoden 1988 kuuluisassa ilmailutragediassa Yhdysvaltalainen sotalaiva USS Vincennes ampui alas Hormuzin salmea ylittäneen iranilaisen matkustajakoneen. Kaikki 290 matkustajaa menehtyivät. Kyse oli inhimillisen erehdyksen ja aluksen komentajan asennevammaisuuden kohtalokkaasta yhdistelmästä. Miehistö teki väärän tulkinnan koneen radiohiljaisuudesta ja kulkusuunnasta. Kohtalon ivaa oli, että USS Vincennesin uudenkarhea AEGIS-tutkajärjestelmä ei tukenut tulikäskyä. AEGIS oli laskenut aivan oikein, että iranilaiskone lisäsi korkeuttaan, eikä syöksynyt kohti USS Vincennesiä, kuten miehistö kuvitteli.
Tapaus USS Vincennes avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia entäjossitteluun, mutta se ei vakuuta kaikkia. Pessimistien mielestä taistelukentälle suunniteltu tekoäly ei koskaan pysty tekemään luotettavaa eroa taistelijan ja siviilin välillä.
Jos ja kun robottitaistelija surmaa vahingossa siviilejä - olkoon kyseessä sitten autonominen lennokki tai itsenäisen tulipäätöksen tehnyt ohjusjärjestelmä - voidaanko silloin puhua sotarikoksessa? Nykyisten kansainvälisten sopimusten valossa vastaus ei ole mitenkään selkeä, sillä sotarikos edellyttää tahallisuutta. Kuka koneen tekemästä sotarikoksesta edes voitaisiin tuomita? Yksikön komentava upseeri? Koneen valmistanut asetehdas? Asetehtaan osakkeenomistajat?
Liika Call of Dutyn peluu on saattanut tehdä minut kyyniseksi, mutta todennäköisin vastaus on, että ei kukaan. Sodankäynnin tulevaisuus on totisesti musta.
Ainoa valonpilkahdukseni on ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch, joka on ryhtynyt ajamaan maailmanlaajuista autonomisten aseiden kieltoa. Sattumaa tai ei, HRW aktivoitui asiassa vain viikko Black Ops II:n ilmestymisen jälkeen.
Siteeratakseni järjestön asevalvontaosaston johtajaa Steve Goosea: "Teknologia on mennyt liian pitkälle, jos koneille suodaan valta päättää elämästä ja kuolemasta taistelukentällä. Meidän on toimittava nyt, ennen kuin tappajarobotit muuttuvat tieteiskuvitelmasta todellisuudeksi."
Human Rights Watchin raportti "Losing Humanity: The Case against Killer Robots" on luettavissa järjestön kotisivuilta. Hyvää joulua!
