Kolumni: "Eka kerta..."

Tuomas Honkala yllätyi googlettaessaan, että Austerlitzia pelataan vieläkin. Tämä kolumni julkaistiin alun perin Pelit-lehdessä 6-7/2013.

palsta_austerlitz-suikale

Vieläkö muistat ensimmäisen kertasi? Tarkoitan siis moninpelissä.

Moninpelejä harrastettiin jo kauan ennen netin yleistymistä. Itse aloitin jo 20 vuotta sitten, kun innostuin Pelit-lehdessä julkaistun postipelikatsauksen (3/1993) innoittamana kokeilemaan oululaisen Midnight Sun Gamesin pelitarjontaa.

"Postipelejä", saatat ajatella, "Mitä ihmettä?"

Jos olet koskaan kuullut vuoropohjaisten strategiapelien yhteydessä käsitteen Play-By-Email, olet jo oikeilla jäljillä. Postipelit - Play-By-Mail - ovat sama asia, mutta kirjepostina kulkeville tulostinliuskoille siirrettynä.

Play-By-Email sopii raskaisiin strategiapeleihin kuin nakutettu. Kun yksittäisen vuoron pelaaminen kestää vaikka tunnin, ei ole mielekästä, että pelaajat odottaisivat vuorotellen toisiaan. Sähköpostipelissä kierros on pelattava esimerkiksi vuorokauden kuluessa, minkä jälkeen pelitallennus lähetetään eteenpäin kampanjan isännälle. Kun kaikkien pelaajien tallennukset ovat saapuneet, isäntäohjelma ajaa uuden kierroksen ja peli voi jatkua.

Toimituksemme hurahti vuosia sitten Space Empires IV -nimiseen avaruuspeliin. Se oli kuin Master of Orion, jossa mikromanagerointi sai suorastaan naurettavat mittasuhteet. Tiukalla kierros per vuorokausi tahdillakin yksi sähköpostipeli venyi siinä kuukausien mittaiseksi. Se oli mieletön ajallinen sitoumus, vielä kun omalla min-max-pelityylilläni yhden vuoron pelaamiseen saattoi tuhraantua parikin tuntia.

Se voi tuntua nyt paljolta, mutta se ei ollut mitään verrattuna ammoisiin postipeleihin.

Valtaistuinpeli

Pelit-lehdeen kirjoittaneella Jyrki J.J. Kasvilla oli taipumusta teknojargoniin, mutta halutessaan hän osasi kirjoittaa todella vetävästi. Kasvin varhaisista internet-reportaaseista en ymmärtänyt mitään, mutta postipeleistä kiinnostuin välittömästi.

Suomalainen postipeliskene oli yhden firman varassa. Midnight Sun Games pyöritti viittä eri peliä, jotka Kasvi luokitteli asiantuntevasti vasta-alkajille sopivasta erittäin vaativaan. Yksinkertaisena valloituspelinä etenevä Kruunujen saari edusti ensiksi mainittua, Napoleonin sotia piinallisen pikkutarkasti mallintanut Austerlitz jälkimmäistä. Pelasin tuota pikaa molempia.

Kruunujen saaressa vallataan maata 25 pelaajan voimin. Saarella on niukalti neutraalia maaperää, joten pelaajien on käytännössä haviteltava toistensa alueita. Lisää maata, tarkoitti lisää kultaa, mikä tarkoitti lisää armeijoita. Hyvin simppeliä. Kuten strategiapeleissä yleensä, alkupeli oli Kruunujen saaressa ratkaiseva. Pelkkä omien rajojen säilyttäminen ei riittänyt, jos rajanaapurit pääsivät kasvamaan liian suuriksi.

Kruunujen saari oli ensimmäinen koskaan pelaamani moninpeli. Kokemattomuuteni näkyi siinä, etten osannut juonitella, en sitten yhtään. Paras liittolaiseni tuki aikansa valloitusstrategiaani, kunnes sopivalla hetkellä löi puukon selkääni ja löi minut muutamassa kierroksessa polvilleni. Muistan sinnitelleeni kampanjan loppuun asti, mutta valtakuntani ei koskaan toipunut takaiskusta. Petturini sen sijaan taisteli pelin voitosta.

Tulosteen varassa

Midnight Sun Gamesin postipelit olivat teknisesti ottaen tietokonepelejä, mutta niitä ei pelattu tietokoneella.

Kirje Oulusta oli viikon kohokohta, sillä siihen oli sinetöity postipelin sisältö. Tuloste viimeisimmästä pelitilanteesta ASCII-karttoineen ja valtakunnan perustietoineen ja käskylomake, johon pelaaja kirjasi seuraavan kierroksen siirtonsa.

Käskyt olivat vaikeaselkoisia tietokonekoodeja, joissa viitattiin eri armeijoiden ja kaupunkien rekisterinumeroihin ja karttakoordinaatteihin. Jos käskyn muoto ei ollut pilkulleen oikea, sitä saattoi vain viikkoa myöhemmin kiroilla paluupostina saapuvia virhekoodeja.

Postipelien henkeen kuului, että kaikkien pelaajien yhteystiedot olivat julkisia. Diplomatiakanavat olivat kirjeen tai puhelinsoiton päässä. Kirjeenvaihto tuiki tuntemattomien kanssa osoittautui postipelien kenties rakastettavimmaksi piirteeksi. Roolipelaaminen kuului postipeleissä asiaan, joten diplomatiakirjeet koristeltiin tee-se-itse-heraldiikalla ja täytettiin vanhoja aikoja henkivällä koukeroisella kielellä. Eräs pelikaverini käytti kirjeissään jopa vahasinettiä.

Diplomatia muuttui vaativaksi viimeistään siinä vaiheessa kun kirjeitse piti sopia yhteisestä strategiasta. Vuonna 1993 kotitaloudesta löytyi hyvällä tsägällä tulostin, mutta ei todellakaan skanneria tai kopiokonetta. Sopivien välineiden puuttuessa yhteiset sotasuunnitelmat laadittiin käsin piirretyille kartoille. Voin vakuuttaa, että ASCII-kartan jäljentäminen ruutupaperille ei ole mitään herkkua...

Diplomatiaa mutkisti kirjepostille ominainen viive. Kierrosten välillä ehti käymään hyvä jos yhden kirjeenvaihdon per liittolainen. Kalliilla kaukopuheluilla paikattiin mitä kirjeitse ei ehtinyt lausua.

"Onko Hollannin Suurruhtinas kotona? Täällä puhuu Reinin liittokunnan Rautakansleri!"

Markat likoon

Koska Midnight Sun Games yritti tehdä postipeleillä bisnestä, jokaisesta pelatusta kierroksesta perittiin maksu. Ne vaihtelivat Kruunujen saaren 11 markasta (pari euroa) Austerlitzin 20-26 markkaan (suurvallat olivat muita kalliimpia). Rahat lähettiin Ouluun samassa kirjekuoressa käskylomakkeiden kanssa, hiiteen postilaki.

Austerlitzin maksut olivat omaa luokkaansa. Korkea kierrosmaksu ei edes kattanut simuloituja taisteluita, joista perittiin 15 markan lisämaksu per laaki. Ei siinä sentään tyhjästä maksettu, kun tavanomaisen kierrosraportin höysteeksi sai seikkaperäisen taistelukuvauksen. Matemaattiset taistelut eivät maksaneet mitään, mutta ulosanti oli pelkistetty luettelo omista ja vihollisen tappioista.

Austerlitzin pelaaminen oli kuumottavan kallista, vaikka kahden viikon pituiset kierrokset vähän tasoittivat kuluja. Kruunujen saari oli kuitenkin sytyttänyt sellaisen palon, että postipelien kuningasta ei voinut enää vastustaa. Päätös sinetöityi sillä, että Kruunujen saari -kampanjani oli menossa plörinäksi.

Vuodesta 1808 käynnistyvä Austerlitz on kokonaisvaltainen esitys aikakautensa valtapelistä. Mukana on kuusitoista eurooppalaista sotilasmahtia, jotka mittelevät paitsi vanhan mantereen, myös Intian ja Karibian siirtomaiden hallinnasta.

Vaikka eroja on pelitasapainon nimissä hieman tasoitettu, valtiot eivät suinkaan aloita samalta viivalta. Britannian, Ranskan ja Venäjän kaltaiset suurvallat taistelevat voitosta, pienemmät maat olemassaolostaan.

Minä, Austerlitzin ensikertalainen, toivoin muistaakseni Ranskaa, mutta sain Reinin liittokunnan, oikean Mustan Pekan Keski-Euroopan sydämestä. Kuten sain myöhemmin lukea, Reinin liittokunnalla on Austerlitzin vaikein positio.

Reini on paska maa

Reinin liittokunta hallitsee suunnilleen Länsi-Saksaa vastaavaa aluetta. Kuuden rajanaapurin puristuksissa sen asema on äärimmäisen haavoittuvainen. Potentiaalisia vihollisia riittää: pohjoisessa Tanska, lännessä Hollanti ja Ranska, etelässä Italia ja idässä Preussi ja Itävalta-Unkari. Reinin liittokunnan maapinta-ala on pieni, väkiluku alhainen ja koko valtiontalous käytännössä muutaman avainkoordinaatin varassa. Aluemenetyksiin ei ole varaa, liittoudu ja laajene tai jää vihollistesi saartamaksi ja tuhoudu.

Aloitin pelin autuaan tietämättömänä sijaintini realiteeteista, kunnes eräs uutinen avasi silmäni. Austerlitzin erikoispiirre oli sanomalehti, johon jokainen pelaaja sai toimittamaa puoli sivua tekstiä per kierros. Lehti jaettiin jokaisen kierrosraportin mukana. Vaikka kirjoitukset olivat suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväistä mahtailua ja vihollismaiden pilkkaamista, lehti antoi vihiä myös merkittävistä käänteistä pelaajien välisessä diplomatiassa.

Henkilökohtainen uutispommini oli, kun Itävalta-Unkari, Venäjä ja Osmanien valtakunta tiedottivat uudesta "Idän kolmiliitostaan". Itävalta-Unkari muuttui kertaheitolla potentiaalisesta uhkaajasta todennäköiseksi hyökkääjäksi.

Menin diplomaattiseen paniikkimoodiin. Idän kolmiliitto hermostutti kaikesta päätellen muitakin, sillä liityin tuota pikaa löyhään liittoumaan Britannian, Ranskan ja Hollannin kanssa. Uusista liittolaisista vain yksi osoittautui sanojensa mittaiseksi.

Opetuksia

Reinin liittokunnan ja Hollannin kumppanuus on kuin sisäänrakennettu Austerlitziin. Jos Reinillä on yksi vahvuus, niin se on Euroopan parhaat maajoukot. Hollanti taas on pelin suurimpia merimahteja. Yhdessä suunnittelimme tuota pikaa paitsioon jääneen Tanskan jakamista. Hollanti auttaisi minua valtaamaan Jyllannin niemimaan ja minä tukisin hänen maihinnousuaan Norjaan.

Sotiessamme menestyksekkäästi Tanskassa, Italia käynnisti kampanjan Ranskaa vastaan. Kaiken järjen vastaisesti Italia oli vieläpä pääsemässä niskan päälle. Se johti osaltani pahaan virhearvioon. Koska Itävalta-Unkarin uhka ei materialisoitunut, laskelmoin, että Reinin liittokuntani kykenisi käymään kahden rintaman sotaa Tanskaa ja Ranskaa vastaan.

Se oli hetken ilo, joka melkein kannatti. Pohjoisessa Reinin liittokunta miehitti melkein koko Tanskaa ja lännessä tunkeutui pitkänä liuruna syvälle Ranskaan. Reiniäni olisi voinut kutsua miltei suurvallaksi, ellei se olisi jättänyt takaovea auki pitkään pelkäämälleni Itävalta-Unkarin hyökkäykselle. Ja tulihan se sieltä.

Kohtaloni sinetöi postissa hukkunut käskylomake, minkä seurauksena joukkoni seisovat yhden ratkaisevan kierroksen ajan tumput suorina. Melkein vuoden kestänyt Austerlitz-peli oli menetetty. Luovutin, mutta voin ylpeänä todeta, etten ensimmäisten joukossa. Hollannin kanssa jyräämäni Tanska oli pudonnut kyydistä jo kuukausia aiemmin.

Kova Austerlitz-kouluni näkyi myöhemmin pelaamissani Space Empires -matseissa. Austerlitz opetti, että huonokin hyökkäyssuunnitelma on parempi kuin ei suunnitelmaa lainkaan ja ainoastaan häviäjät syyttävät selkään puukottamisesta. Arvokkaita opetuksia.

Tuomas Honkala

palsta_austerlitz