Crusader Kings 2: Charlemagne, Way of Life, Europa Universalis IV: Art of War, El Dorado - Kaarle Suuri Aachenin linnassa hattuja polki

Nainen paavina vuonna 1197? Joskus vaihtoehtohistoria kulkee outoja polkuja (Crusader Kings 2).

Arvosteltu: PC

Paradox Interactive

Minimi: 2,4 GHz, 2 Gt, GeForce 8800 tai vastaava

Testattu: Intel Q6600 2,4 GHz, 3 Gt, GeForce 8800 GT 512 Mt, Creative X-Fi

Moninpeli: kyllä

Ikäraja: 12

Muuta: Kaikki neljä DLC:tä myynnissä Steamissa ja Gamersgatessa (7,99 - 19,99 euroa/kpl) ja ne vaativat alkuperäisen Crusader Kings II:n tia Europa Universalis IV:n toimiakseen.

Kevään tullen on hyvä ryhtyä pihatöihin ja muihin talven aikana kertyneisiin rästihommiin. Sellaisia voivat olla vaikka puoli Eurooppaa kattavan imperiumin perustaminen tai nuoruudenlähteen etsiminen Amazonin sademetsistä.

Paradoxin videopelipaja puskee Crusader Kings 2:een ja Europa Universalis IV:ään lisäosia tasaisella tahdilla. Lisärien laatu on pysynyt korkealla ja niissä esitellyt uudet ominaisuudet ovat ainakin toistaiseksi olleet lähes poikkeuksetta kiinnostavia ja pelikokemusta parantavia. Kaikilla tähän mennessä ilmestyneillä paketeilla täydennetyt pelit ovat jo todella massiivisia ja monipuolisia, mutta nähtävästi lisäideoita riittää.

Crusader Kings 2:n kaksi viimeisintä laajennusta ovat Charlemagne ja Way of Life, jotka kasvattavat peliä sekä pituus- että syvyyssuunnassa. Europa Universaliksen lisä-rit Art of War ja El Dorado puolestaan keskittyvät yhteen Uuden ajan tärkeimmistä sodista Euroopassa, eikä merentakaisia alueitakaan unohdeta. Kuten tavallista, osa lisärien ominaisuuksista on julkaistu samaan aikaan niiden kanssa ilmestyneessä päivityksessä ja näin ollen koskevat myös niitä, jotka eivät varsinaista lisäosaa omista.

Kehittyvien keisarikuntien Eurooppa

Jos kuvittelit, että vuodesta 867 alkava Old Gods -lisärillä varustettu Crusader Kings 2 on jo tarpeeksi pitkä peli, olit väärässä. Charlemagne-DLC nimittäin vääntää aloitusvuosiruuvia vielä satakunta vuotta taaksepäin, aina vuoteen 769. Silloin ainoa suuri mahtitekijä Euroopassa oli Itä-Rooma, joten kartta ja valtasuhteet näyttävät huomattavan erilaisilta tavalliseen kolmesataa vuotta myöhempään 1066-aloitukseen verrattuna.

Koko Euroopan kattavaa keisarikuntaansa voi lähteä tältä puhtaahkolta pöydältä sorvaamaan vaikka lisärille nimensä antaneena Kaarle Suurena, jonka vaiheille on rakennettu ihan oma tapahtumaketjunsa. Vaihtoehtohistoriallisen Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan vaiheet tulevat skriptatuista tapahtumista, mutta ovat todennäköisesti aidosta poikkeavat. Jos tämä ei kiinnosta, voi Eurooppaan perustaa jonkun useista epähistoriallisista keisarikunnista. Näihin kuuluvat muun muassa Skandinavian ja Englannin imperiumit.

Jos tämäkään ei riitä kovimpien alt.history.what-if-heppujen päiväannokseksi, voi omista läänityksistään luoda täysin fiktiivisiä uusia kuningas- ja keisarikuntia, jotka eivät kunnioita mitään historiallisia rajoja. Kirsikkana kakussa nämä valtakunnat saa myös nimetä itse.

Keisarisekoilun ohella Charlemagnen muutoslista on melko maltillinen. Tärkeimpinä uudistuksina esiin nousevat uusi vallankeskityslaki, joka vaikuttaa hallitsijan itse omistamien läänitysten ja vasallien määrään, sekä sijaishallitsijamekaniikan muuttaminen pelillisesti merkittävämmäksi. Ikävien ja/tai ei-toivottujen hahmojen salamurhaaminen ei enää onnistu vain diplomatiavalikosta klikkaamalla, vaan murhatyö vaatii pitkällisen salahankkeen.

Mystikko, murhamies, perheenisä, keikari

Jos Charlemagnen pääpaino on keisarikuntien ja lakien kaltaisissa isoissa kuvioissa, Way of Life edustaa toista ääripäätä ja keskittyy Crusader Kingsin yksittäisten hahmojen touhuihin. Koska Way of Life edustaa Paradoxin strategiapelien kahdesta lisärimallista sitä pienempää (ja halvempaa), se sisältää oikeastaan vain yhden suuren uudistuksen, joka tosin on sitäkin parempi.

Tämä uutuus on Focus-systeemi, jonka seurauksena kaikilla merkittävillä eli vähintään kreivin arvoisilla hahmoilla on kymmenestä eri vaihtoehdosta valittava kiinnostuksen kohde. Näitä on kaksi jokaista hahmon ominaisuutta (siis nämä Stewardship, Intrigue jne.) kohti ja fokuksen valitessaan saa automaattisesti kyseiseen ominaisuuteen muutaman pisteen bonuksen ja mahdollisesti jonkun muun pienen edun. Esimerkiksi perhearvoihin luottava hahmo nauttii suuremmasta hedelmällisyydestä, kun taas juhlimiseen keskittyvä diplomaatti voi kutsua muita hahmoja bilettämään kanssaan.

Valittu fokus tuottaa myös siihen liittyviä satunnaistapahtumia ja mahdollistaa kyseisen ominaisuuden kehittämisen, mikäli se ei ole hahmolla kovin hyvin hallussa. Aiemmin lähinnä puhtaan sattuman kautta auenneet ”uravalinnat” kuten puutarhuri tai kaksintaistelija ovat nyt helpommin saavutettavissa, kun niihin liittyvän fokuksen voi valita ihan itse.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan fokus on nerokas lisäys. Sillä on puhtaan peliteknisen hyödyn lisäksi myös roolipelaamista edistävä vaikutus, kun hallitsijahahmoaan voi kehittää helpommin haluamaansa suuntaan.

Britit tunkevat liian naapurin joten siirtomaasotia luvassa lähiaikoina (Europa Universalis IV).

Kapinahuuto

Kuten nimestäkin arvata saattaa, Europa Universalis IV:n neljäs laajennus Art of War keskittyy siihen itseensä eli sotimiseen, niin maalla kuin merelläkin. Mukana on toki yhtä sun toista muutakin, mutta lisärin ehdoton pääpihvi on sotahommissa.

Historiallisesti tärkeä uusi tapahtumaketju on Kolmikymmenvuotinen sota, joka saattaa käynnistyä uskonpuhdistuksen jälkeen Keski-Euroopassa tiettyjen ehtojen täytyttyä. Jos (tai yleensä kun) sota syttyy, mukaan karkeloihin voivat liittyä kaikki Euroopan maat, riippumatta niiden suhteesta keisari- ja kristikuntaan. Parhaimmillaan uskonasioista saadaan aikaan massiivinen kähy, jossa rajat ja hallitsijat vedetään uusiksi kautta mantereen. Tämä tuo pelin usein vähän tylsään ja jumittavaan keskivaiheeseen kivasti uutta säpinää, varsinkin kun Keski-Euroopan valtioille löytöretkeily Amerikoissa ja Afrikassa saattaa olla saavuttamaton herkku.

Suuria muutoksia on tehty kapinallisiin ja niiden aiheuttamiin valtionsisäisiin liikehdintöihin. Jokaisella provinssilla on nyt levottomuusarvo, joka kasvaa tasaiseen tahtiin, mikäli alueella vaikuttaa jokin kapinallisfaktio, kuten nationalistit tai uskonnolliset toisinajattelijat. Nurinaa voi lieventää kasvattamalla provinssin itsehallintoa, jolloin alue tietysti tuottaa vähemmän verotuloja ja sotamiehiä, tai perinteisin keinoin, eli pahoinpitelemällä kapinallisia. Mikäli levottomuus kasvaa liikaa, kapinaliitto tarttuu aseisiin kaikissa provinsseissa, joissa se vaikuttaa. Mahdollisissa sisällissodissa myös ulkovallat voivat nykyään iskeä lusikkansa soppaan liittoutumalla kapinoitsijoiden kanssa.

Pienempiä parannuksia Art of Warin myötä tuli muun muassa laivastojen ja sotajoukkojen rakentamiseen ja liikutteluun meriteitse, mikä tekee sotimisesta erityisesti merentakaisilla alueilla vähemmän vaivalloista. Lisäksi vasallivaltioitaan voi muuttaa niin sanotuiksi rajaseuduiksi, jolloin ne ovat sotilaallisesti tehokkaampia mutta eivät tuota verotuloja.

Art of Warin julkaisun yhteydessä pelin kartta koki melkoisen myllerryksen. Euroopan alueet säilyivät jotakuinkin ennallaan, mutta muihin maanosiin on lisätty vajaat tuhat(!) uutta provinssia, mikä tekee löytöretkeilystä ja Euroopan ulkopuolisten valtioiden pelaamisesta melkein tuon tuhat kertaa mielekkäämpää. Esimerkiksi Amerikan intiaanikansoilla on nyt enemmän järjellistä tekemistä, ja eri intiaaniheimojen aluerajat vastaavat paremmin historiallista todellisuutta.

Tuomiopäivän kellot

Karttauudistusten jälkeen Amerikan manner saa lisää kaivattua huomiota El Dorado -laajennuksessa. Lisäksi mukana on erittäin monipuolinen valtioeditori, jolla pystyy luomaan jotakuinkin tismalleen sellaisen mielikuvitusmaan kuin haluaa.

Amerikan kansoista atsteekit, inkat ja mayat saavat muun muassa omat yksityiskohtaisesti suunnitellut uskontonsa, joista varsinkin atsteekkien nahuatl on tuomiopäivämekaniikkoineen oikein hauska. Mitä lähemmäs atsteekkien tuomiopäivä tulee, sitä vaikeampaa on uuden teknologian ja kansallisten ideoiden kehittäminen, mutta lähestyvän tuomion voi pitää loitolla valloitussotien ja ihmisuhrien avulla. Myös mayojen ja inkojen uskonnoissa on omat mekaniikkansa. Kuten Crusader Kings 2:n vanhojen uskontojen kohdalla, myös näiden uskontojen reformaatio on suhteellisen vaikeaa, mutta onnistuessaan tuottaa herkullisia bonuksia.

Tutkimusmatkailuun tehtyjen muutosten ansiosta Amerikan alkuperäisasukkaat saavat todennäköisesti puuhastella keskenään pidempään kuin aiemmin. Enää ei löytöretkeilijöitään voi lähettää sokkona sinne missä lännen ihmemaan tietää olevan, vaan uutta maailmaa etsitään erityisten löytöretkitehtävien avulla.

Laivastot lähetetään tutkimaan ensin vieraita merialueita ja sen jälkeen näiden rannikoita aina pieni alue kerrallaan, eikä määrättyä tehtävää voi vaihtaa, ennen kuin laivat ovat palanneet tuttuun satamaan. Niinpä eurooppalaisten suorittama Amerikan, Afrikan ja Aasian tutkiminen etenee realistisesti vähän kerrallaan. Kun aika on kypsä, voi yrittää rutkasti prestiisiä tuovaa maailmanympäripurjehdusta.

Uuden maailman käymättömiä korpimaita tutkivat konkistadoritkin voi passittaa vastaavanlaisille tehtäville etsimään seitsemää tarunhohtoista kultakaupunkia. Nämä seikkailut voivat, yllättävää kyllä, vesiperän vetämisen sijasta päättyä aarteiden tai jopa niiden myyttisten paikkojen löytämiseen.

Kultaa länsirajan takaa

Viimeisin Paradox-lisäosasatsi ei siis sisällä mitään ihmeempiä yllätyksiä, vaan jälleen kerran tasalaatuisen kokoelman laajennuksia, jotka syventävät ja parantavat emopelejään. Uuden sisällön ilmestymistahti on toistaiseksi ollut molemmissa peleissä miellyttävän ripeä, ja osa tärkeistä muutoksista on tosiaan jaettu kaikille ilmaisissa päivityksissä. Se ei tosin ole syy jättää DLC:tä väliin.

Crusader Kingsin lisärien kohdalla voi käyttää omaa harkintaansa sen suhteen, kiinnostavatko niiden sisältämät ominaisuudet. Jos esimerkiksi pelin pituus on tällä hetkellä itselle sopiva eikä 700-luvun keskiaika kiinnosta, ei Charlemagne välttämättä ole paras hankinta, jos kaikkia muita lisäreitä ei vielä löydy. Way of Lifen fokus-systeemi sen sijaan on niin loistava uudistus, että sitä on vaikea olla suosittelematta.

Europa Universaliksen kohdalla tilanne on pelin ja lisäosien laajuuden takia hieman erilainen. Sekä Art of War että El Dorado ovat molemmat sen verran hyviä kokonaisuuksia ja vaikuttavat pelin sisällä niin moniin asioihin, että niistä kumpaakaan on mahdotonta asettaa toisen edelle ja jos Europa Universalis IV maistuu, on molempien hankinta perusteltua.