Frozen Cortex - Järjen valot

Arvosteltu: PC

mode 7

Versio: 14.5.2015-pätsi

Minimi: Windows XP+, 4GB RAM (suositus 8GB), 1GB+ nohjain (SM3.0), 3GB kovalevyä

Testattu: i7/2600K@4.2GHz, 16GB RAM, 690GTX, Windows 7 Ultimate 64

Moninpeli: Liuta pelimoodeja mode7:n palvelimien kautta

Ikäraja: Ei tiedossa

Jenkkifutis, rugby, Speedball, Blood Bowl ja Robot Wars ovat kaikki enemmän tai vähemmän kuvitteellisia urheilulajeja. Kun niitä luovasti yhdistellään, saadaan vuoropohjainen Frozen Cortex.

Mode 7:n ensimmäinen aivojennyrjäyttäjä Frozen Synapse oli arvuuttelutaktikointia parhaimmillaan ja varsinkin moninpelinä herkullista veriurheilua. Frozen Cortex soveltaa samaa vuoropohjaista WeGo-pelimekaniikkaa vähemmän veriseen, enemmän urheilulliseen ympäristöön. Siinä orjuutetut robotit runnovat toisiaan jenkkifutishenkisessä urheilulajissa ihmisten suureksi huviksi. Soppaan on sotkettu myös vedonlyöntiskandaalia ja pohdiskelua tietoisuuden saavuttaneiden robottien oikeuksista.

Metalli-Manning ja liha-Lombardi

Frozen Synapsen oivaltava tarina menetti tehoaan ponnettoman naamakuviin ja tekstiruutuihin perustuvan kerronnan takia. Cortexissa tasapaino sisällön ja presentaation välillä on paremmassa tasapainossa. Silti puhuvat päät tekstiruutuineen keskittyvät yhtä loputtomaan kuin pitkäveteiseenkin jaaritteluun tyhjänpäiväisestä vedonlyöntiskandaalista. Hieman Synapse-tyylistä käännettäkin viritellään taas, mutta kokonaisuus jää tällä kertaa suutariksi. Samapa tuo, Synapsessa tarina oli kiva ylläribonus tiukan taktiikkapelin kylkiäisenä ja sama pätee Cortexiinkin, jopa vielä korostetummin.

Frozen Cortexin ydin on vuoropohjainen taktiikkapeli, jossa ideana on palloa lisäpisteruutujen kautta maaliin kuljettaen ja paiskien kerätä tietyssä vuoromäärässä enemmän pisteitä kuin vastustaja. Robotteja voi komentaa joko liikkumaan tai heittämään palloa, paikallaan olevaan vastustajaan törmäävä joutuu taklatuksi ja pallon lentoradan alla vaaniva puolustaja poimii heitetyn pelivälineen talteen. Kuulostaa hämäävän yksinkertaiselta, mutta kuten kaikissa hyvissä peleissä, käytäntö on aika paljon monimutkaisempaa.

Molemmat pelaajat laativat siirtonsa samaan aikaan, minkä jälkeen katsotaan millainen sekametelisoppa hienoista ideoista syntyykään. Näissä WeGo-peleissä avaintekijänä on tunnistaa kaikkien mahdollisten tai ainakin järkevien siirtojen kombinaatiot, arvioida mitä vastustaja luultavimmin tekee ja kehittää mahdollisimman vedenpitävä puolustus tai arvaamaton hyökkäyskuvio, mieluiten pari vuoroa etukäteen laskeskeltuna. Pelityypille ominainen suunnitteluhaaste on taktisten elementtien laatiminen siten, että pelaaminen on enimmäkseen strategioiden laatimista ja vain vähäisemmissä määrin puhdasta toisen tekemisten arvuuttelua.

Frozen-peleissä tämä jaottelu korostuu, sillä eri kokoisista ja korkeuksisista suorakulmion muotoisista esteistä koostuvien kenttien satunnaisgeneroituja muotoja lukuun ottamatta noppatuurilla ei ole pelissä minkäänlaista roolia. Pelaajilla on erilaisia kykyjä heiton nopeudesta taklauksen voimaan, mutta toisin kuin vaikkapa Blood Bowlissa, Cortexissa kaikki suoritukset onnistuvat aina, kunhan olosuhteet ovat kunnossa. Tämä mahdollistaa siirtojen testailun tuloksia simuloimalla. Frozen Synapsen tapaan myös Cortexissa suurin osa pelistä koostuu siirtojen yksityiskohtien hieromisesta, ennen kuin huolella laadittu suunnitelma luovutetaan Kohtalon käsiin.

Pelin aikana käyttöliittymä on yksinkertainen ja toimiva, vuorojen suunnittelu ja simulointi on helppoa haasteen syntyessä lähinnä vastustajan toilailuista. 

Taidolla, tiedolla ja vähän tuurillakin

Frozen Cortexin kehityksen seuraaminen oli mielenkiintoista, sillä peli muuttui aika paljon betavaiheessa. Lopputulos on onneksi parhaimmillaan suorastaan älyttömän toimiva, mutta ihan Synapsen hienostuneisuuden tasolle ei päästä. Pallo on Cortexissa luonnollisesti keskeinen pelillinen elementti, mikä on ajoittain ongelmallista vastustajan tekemisten ennakointiin perustuvassa pelimekaniikassa.

Hieman liian usein tulee eteen tilanteita, joissa hyökkääjällä on selkeästi pari kolme vaihtoehtoa, joista kaikkia ei saa millään tukkoon. Tällöin peli degeneroituu liiaksi arpomiseen, ja varsinkin suosimani aggressiivinen karvauspeli johtaa helposti siihen, että kolikonheitto päättää kummassa päässä kolisee. Mikä pahinta, siirtojen viilaus tuntuu välillä turhauttavalta, koska käytännössä koko suunnitelma menee uusiksi aina, kun pallo liikahtaa ja suuri osa ajatustyöstä menee hukkaan.

Satunnaisuusmopo keulii välillä hieman liikaa myös kenttien muotoja generoidessaan. Sinänsä ilahduttavasti pelin luonne vaihtelee rajustikin riippuen siitä, sattuuko kohdalle ahdas sokkelo vai aakeeta laakeeta. Välillä generaattorista putkahtaa kuitenkin mehevä virtuaalinen keskari päin naamaa pelin tarjoillessa käytännössä tekemättömän paikan jommalle kummalle tiimille. Yhdistettynä pelitapahtumien täydelliseen deterministisyyteen tulos on joskus tyhmä pattitilanne. Tämä on kuitenkin pieni hinta maksettavaksi siitä, että erilaisia pelikenttiä on rajattomasti, ja pelaaminen on aina aivoja rassaavaa soveltamista maalikikkojen opettelun sijaan.

Kaiken takana on silti lähes poikkeuksetta hyvä pelisuunnitelma, joka jättää vastustajalle mahdollisimman vähän mahdollisuuksia. Missä tahansa hyvässä pallopelissä pitääkin olla sen verran tilaa tuurille, että voittajaa ei voi julistaa ennen kuin lihava seepra puhaltaa pilliin, muuten koko touhussa ei olisi mitään järkeä. Ja järkeä Cortexissa riittää parhaiden Frozen-perinteiden mukaisesti yllin kyllin, vaikka satunnainen säkäpallo pelin aina välillä ratkaiseekin. Seuraava matsi tai jopa kokonainen kausi on aina yhden, nopean klikkauksen päässä.

Torilla tavataan

Unohdettava taustatarina ei paljon häiritse, kun robotit lähtevät pelikentille louhimaan kunniaa. Pelissä on liuta yksin- ja moninpelimoodeja eikä pelattava varmasti lopu heti kesken. Varsinkaan nyt, kun yksinpeliin saatiin kaivattu managerimoodi vaikka vielä hieman raakileena. Managerimoodissa yritetään rakentaa rutturobottidynastiaa kasvattamalla joukkueen suosiota ja hankkimalla sitä kautta jatkuvasti parempia pelaajia.

Kaikkien pelaajien siirrot, suoritukset ja loukkaantumiset mallinnetaan. Pääsarjamatseja voi seurata suorana ovelan taktisen näkymän kautta ja mikäli uskoo robottien itsemääräämisoikeuteen, voi koko taktisen osuuden jättää tekoälyn huoleksi ja keskittyä pelaajakauppoihin ja suurpiirteisten strategioiden laatimiseen.

Ihan niin pitkälle ei managerimoodi kuitenkaan oikeasti kanna. Seuran suosioon perustuvan palkkakaton nousu on aika keinotekoinen tapa mallintaa taloutta ja oikeisiin manageripeleihin verrattuna meno on muutenkin ymmärrettävästi pinnallista ja yksinkertaistettua. Ilmeisesti tasapainotussyistä muut joukkueet eivät alussa käytä kuin murto-osan resursseistaan kunnollisten pelaajien hankkimiseen, mutta toisaalta ne tuntuvat tarvittaessa saavan supertähtiä pilkkahinnalla. Joka tapauksessa managerimoodi on jo nyt herkullinen lisäke toimivaan sporttistrategiapeliin ja mikä parasta, sitä on tarkoitus parannella tulevissa päivityksissä.

Managerimoodin lisäksi pelissä on erilaisia yksinpelihaasteita, kuten kauden pelaaminen läpi tappioitta tai pelimuoto, jossa taklatut robotit palaavat ruotuun vasta maalin jälkeen. Tekoäly on välillä kaavamainen eikä aina hoksaa optimoida lisäpisteruutuja maalipaikkaan päästyään, mutta kaiken kaikkiaan siitä saa hyvän vastuksen ainakin, jos se saa edes vähän tasoitusta kokoonpanoissa. Yksinpeli on jo sinänsä melkoinen paketti hauskaa pelattavaa, mutta pelin todellinen pihvi on moninpeli.

Gooooool!

Moninpeli toimii mode 7:n palvelimien kautta yhtä saumattomasti kuin Synapsessakin. Vuorot saa tehdä omaan tahtiin, ja joko peliin tai sähköpostiin kolisee ilmoitus, kun vastustaja on laatinut oman siirtonsa. Moninpelimatsit ovat melkein liiankin hermojaraastavaa kamaa ja aikaa peleihin saa varata reilusti. Jo parin ottelun jälkeen oli selvää, että pelin todellinen taktinen syvyys tulee esille vasta, kun vastassa on lihaa ja verta. Frozen Cortex on epäilemättä huikeinta herkkua liigassa kaverien kanssa.

Moninpelissä on myös Cortexin suurin potentiaalinen ongelma. Peli on hyvyydestään huolimatta tuomittu marginaaliin, ja vaikka tällä hetkellä matseja irtoaakin helposti, saattaa peliseuran löytyminen olla myöhemmin hankalaa ainakin jos haluaa matsata muitakin kuin arpisimpia veteraaneja vastaan. Valitettavasti käyttöliittymän kankeus ei ainakaan helpota uusien pelaajien indoktrinaatiota. Onneksi itse ottelut toimivat sujuvasti, isoimmat kankeudet ovat managerimoodin puolella.

Alussa kynnys voi tuntua korkealta, mutta tutoriaalit auttavat ja varsinkin yksinpelissä saa tietenkin harjoitella niin paljon kuin huvittaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että opetteluun käytetty vaiva palkitaan. Cortexin taktinen osuus ei ole ihan Synapsen veroinen timantti, mutta strateginen ulottuvuus on managerimoodin ansiosta parempi. Ronski robottirymistely ottaa ansaitusti paikkansa Blood Bowlin kaltaisten taktisten urheilupelien klassikoiden rinnalla ja jos moninpeli kuihtuu pelaajien puutteessa, löytyy syyllinen vain peilistä.

Sporttisen maukas taktinen herkkupala Blood Bowlin ja Frozen Synapsen hengessä toimii sekä yksin- että moninpelinä.

Pelit suosittelee.

85