Ennakko: Mordheim: City of the Damned

mordheim

Kirottu kirottujen kaupunki!

Olen kuullut on kaupunki tuolla, kasa raunioita suolla, mutta siellä voi wyrdstoneja maasta vuolla!

Games Workshop ei ole jäänyt mediamurroksessa itkemään, vaan sen lautapelivalikoimat digitalisoituvat vauhdilla. Firman itsensä tarvitsee vain myydä lisenssejä. Hyvä idea, koska itse en ole ikinä oikeita Warhammereita pelannut, mutta digihammereissa vetoaa sekä maailma että pelimekaniikka.

Nyt vuorossa on vähän hämärämpi peli Mordheim, yksi Games Workshopin ”Specialist Game” -sarjaa, suomeksi siis B-sarjaa. Lautapeli itse on miniatyyrejä myöten poistunut valikoimista jo ajat sitten. Lisenssi lienee ollut merkittävästi halvempi kuin vaikka joku Warhammer Fantasy Battles.

Mordheim on vuoropohjainen joukkuetason skirmish-peli, jonka suunnittelijoihin kuului suomalainen Tuomas Pirinen.

Kaaospeikot ja pyrstötähti

Aika on 1999 keisarillista ajanlaskua, noin 500 vuotta ennen Warhammer Fantasy Battlea. Mordheim on Imperiumin kaupunki, johon iskeytyy komeetta. Komeetta tekee kaupungista kohtuuselvää jälkeä, mutta sen palaset, wyrdkivet, ovat haluttua kamaa.

Toistaiseksi niitä havittelevat skavenit, Imperiumin palkkasoturit, kaaoksen tiimi sekä Sigmarin sisarkunta. Palkkasoturijoukkiot koluavat rauniokaupunkia, vastassaan toiset palkkasoturit ja kaupunki itse. Se on kuin kaupungin kokoinen kummitustalo.

Peliympäristönä Mordheim on mainio. Se on synkkä sokkelo, jota peli onnistuneesti hyödyntää. Kenttä näkyy vain kulloisenkin vuorossa olevan palkkiksen silmin. Mitä sen silmä ei näe, sitä ei pelaajakaan näe. Tiimi aloittaa ympäri kenttää, ilmeisesti arvotuista paikoista, joten pelissä on hyvä ”yksin eksyksissä, mitähän nurkan takana onkaan?” -fiilis. Ryhmätyö on voimaa, mutta missä ne kaverit nyt ovatkaan?

Koska lähtökohta on lautapeli, pelisysteemi on hyvän tuntuinen ja uus-XCOMia monipuolisempi. Joka yksikkö liikkuu ja taistelee vuorollaan taistelu- ja strategiapistevarastonsa turvin, ja erilaiset jutut vaativat niitä eri lailla. Tyypillisesti hahmo liikkuu (näennäisen vapaasti) kaksi tai kolme etappia, ja sitten hyökkää, ampuu tai loitsii jos osaa. Jos vihollisia ei näy, hahmonsa voi jättää väijytystilaan, jolloin se osaa reagoida esiin tupsahtavin uhkiin.

Optioita on tarpeeksi, jotta homma on taktisesti tarpeeksi haastavaa. Early Accessissa toimii moninpeli, ja vaikka harjoittelin tekoälyä vastaan, ihmisvastustajat olivat varmaan Mordheim-ammattilaisia.

Haluatko varmasti hyökätä?

Grafiikaltaan Mordheim on tarpeeksi hyvää, mutta koko peliä leimaa jonkinlainen turha hitaus, kömpelyys ja vitkuttelu.

Koska Mordheim havittelee konsolipelaajien rahoja, sen kontrollit on tehty padi edellä. Eivät ne mitenkään mahdottomat ole, mutta nopean valinnan asemasta siinä pyöritellään eri ali- ja ylivalikoita. Koska rahaa kerätään nimenomaan pc-pelaajilta, tämä on vähän outoa priorisointia.

Pelikään ei kulje sujuvan soljuvasti. Suurin osa komennoista pitää vahvistaa (kyllä, olen varma) ja yksiköt kuittaavat niitä tarpeettomilla pikkuanimaatioilla. Ei voi lyödä suoraan, ensin pitää vaikka kolauttaa miekalla omaa kilpeä. Nämä ovat näitä hiekanmuru kengässä -ongelmia, aluksi ei huomaa, mutta kymmenen kilometrin kohdalla on mieli mustana.

Toinen ongelma on sekavuus. Yksiköt saavat vuoronsa nopeuden mukaan, mutta jonosta on näkyvissä vain osa. Minulla on koko ajan tunne, että toinen pelaaja saa liikkua ja lyödä paljon enemmän kuin minä. Minkäänlaista kokonaisnäkymää omasta tiimistä tai sen kunnosta ei ole.

Mordheimin pc-versio kerää kehitysrahaa Early Access -versiona ja on vielä hyvin kesken. Esimerkiksi hahmonkehitys ja yksinpelikampanja puuttuvat, tarjolla on toistaiseksi vain skirmish-pelaamista tietokonetta tai muita ihmisiä vastaan.

Hintaa on sen verran, että saa olla aika Mordheim-fani, jotta pelistä vielä irtoaa tarpeeksi iloa.

On se silti tarpeeksi kiinnostava, että eiköhän viilauksen, kampanjan ja hahmonkehityksen lisäyksen jälkeen Mordheimin kapeilla kujilla tule kuljettua kädet kähmäisinä.