Order of Battle: Pacific - Banzai General

Arvosteltu: PC

Aristocrats / Slitherina

Versio: 1.6.0

Minimi: OS: XP, Vista, 7,8, prosessor: Pentium 4 or equivalent, memory: 2 GB RAM, graphics: 512 Mb DirectX 9 video card with shader model 2.0 DirectX: Version 9.0c, Hard Drive: 1 GB available space, Sound Card: DirectX compatible sound card

Testattu: AMD Phenom II 2,80 GHz/16 Gt RAM, Radeon HD6800

Moninpeli: 2-4, PBEM++, hotseat

Ikäraja: Ei tiedossa.

Siirtääkö imperiumin ensi-isku sushirajan aina Australiaan saakka?

Order of Battle: Pacific puhaltaa uutta henkeä yhteen aikansa menestyspeliin. Panzer Generalin (1995) aloittama kevytstrategiagenre on toimiva yhdistelmä helppoa vuoropohjaista pelattavuutta, ongelmanratkontaa ja sodankäyntiä. Tyynenmeren sotanäyttämö debytoi jo Pacific Generalissa (1997), mutta tuolloin maa-, meri- ja ilmavoimien taisteluiden yhteensovittaminen vielä ontui.

SSI:n ja General -sarjan kuoleman jälkeen tuore Panzer Corps (2011) vei genreä eteenpäin maltillisesti. Maiseman vaihdon, hyvien ideoiden ja onnistuneen meritaistelun siivittämänä Order of Battle: Pacific nousee General-genren soihdunkantajaksi. Tyynenmeren tunnelmakin tavoitetaan hyvin.

Keisarin uudet aatteet

Pacific kumartaa syvään esikuviensa suuntaan. Peli on yksinkertainen ja helppo oppia sekä miellyttävä katsella. Pelattavana on liittouman ja imperiumin kampanjat, jotka kattavat sodan Pearl Harborista aina kuvitteellisiin Australian tai Japanin valtaamisiin.

Ydinjoukko seuraa koko ajan mukana ja kerää kokemusta. Kalustokin päivittyy, loppusodassa nähdään jo kuvitteellisia ihmeaseita, kuten japanilaisten voitokkailta liittolaisiltaan saamia Tiikereitä tai suihkuhävittäjiä.

Joukot voivat erikoistua, ottaako ihmeellisiä tuontiaseita Euroopasta vai keskittyä kamikaze-itsemurhaiskuihin kotimaan tuotannon ylläpitämiseksi? Jenkit voivat erikoistua jopa ydinaseeseen, mutta poliittisesti korrektisti Enola Gay tappaa vain sotilaita. Erikoistuminen vaikuttaa kampanjan kulkuun sopivan vähän, joten valintojaan ei jälkikäteen joudu katumaan.

Amerikkalaisten sillanpää jää ilman näkkäriä, eikä aiheuta enää uhkaa, kunhan upotan huoltolaivat.

Viidakon tähtöset

Taisteluita käydään niin Tyynenmeren saarten viidakoissa, merellä, kuin ilmassakin. Pacificin kivi-paperi-sakset-mekaniikka toimii taisteluissa hyvin ja jokaiselle joukkotyypille löytyy käyttöä. Esimerkiksi merisodassa isot taistelulaivat ampuu tykimmin, mutta torpedo on niiden kryptoniitti. Torpedoja on niin lentokoneissa, pienemmissä paateissa kuin sukellusveneissäkin, mutta niitä voi käyttää vain muutaman vuoron välein.

Samanlainen logiikka toimii myös ilma- ja maasodassa. Joukot eivät tuhoudu kertahyökkäyksestä, vaan tarvitsevat useamman iskun. Tykistöllä ja ilmaiskuilla joukkojen taisteluteho putoaa ja useasta suunnasta hyökkäävät joukot tukevat toisiaan, jolloin hyökkäysteho kasvaa. Jos turpaan ottanut joukko irtautuu, täydennyspisteillä ja levolla se saadaan taas iskuun.

Johtajat nostavat yksikkönsä tehoa, mutta vain vähän. Omaperäisempääkin olisi voinut niille keksiä, vaikka kyky useampaan hyökkäykseen per vuoro, tai ehkä vihollisen aina pakosalle ajava Banzai! -rynnäkkö.

Joka Guadalcanaliin kurkottaa...

Pacificin paras pelillinen uudistus esikuviinsa verrattuna on huollon ja täydennysten mallintaminen. Pelissä on rintamalinjat ja ne liikkuvat joukkojen edetessä. Huoltopisteiden kautta täydennykset kulkevat rintamalle, ja huoltoreitin voi katkaista. Huolto onnistuu myös meritse, mutta huoltoaluksia on aina vähän ja ne on helppo tuhota, joten niiden suojaaminen syö joukkoja.

Saarrettuna joukot taistelevat vain hetken tehokkaasti, sitten nälkä ja täydennysten puute vie tehon. Tämä tuo mukavasti taktisia vaihtoehtoja: Mennäkö puolustuslinjasta täysillä läpi tappioista piittaamatta vai hitaammin motittamalla ja poimimalla voittoheksat kuin kypsät marjat nääntyneiltä puolustajilta. Tekoälykin ymmärtää pelimekaniikan hienouksien päälle tarjoten kelpo haasteen.

Toinen hyvä uudistus on komentopisteet, joita kuluttamalla saa joukkoja taisteluun käyttöön. Kun pisteet on vähissä, miettii oikeasti tarvitseeko Korallimeren taistelussa ennemmin lentotukialusta, vai mieluummin pari sukellusvenettä.

...katanaan kapsahtaa

Mainostuksesta huolimatta kampanjat eivät ole dynaamisia. Sivutehtävien suorittaminen vaikuttaa tulevien taisteluiden kulkuun vähän, mutta Panzer Generalin tapaan kampanja ei haaraudu. Japanilaisilla ei voi pelata sotaa sen oikeaan lopputulokseen, vaan tappio Midwayssa johtaa suoraan harakiriin. Australian maihinnousun asemasta olisin paljon mieluummin taistellut pelistä puuttuvissa Iwo Jiman tai Peleliun taisteluissa.

Nurisen myös skenaarioiden skriptauksesta. Vaikka voitin merisodan Guadalcanalin rannikolla suvereenisti, päätti sodanjohto vetää laivastoni pois, ja sillanpää jäi japanilaisten laivatykkien tuleen. Tällaiset pienet yksityiskohdat ärsyttävät, koska ne synnyttävät ajatuksen, että pelaaja on vain kuraportaan juoksupoika, eikä oikeasti vastuussa sodan kulusta.

Minua ärsytti myös paikannimien puuttuminen kartalta (luvattu lisätä pätsissä), sillä tavoitteet annetaan paikanniminä ja ne eivät selviä suoraan kartasta katsomalla. En nyt ihan muista Jaavan maantiedettä ulkoa.

Sisällöllisesti Pacific jää vähän ohkaiseksi. Kampanjat on kohtalaisen laajat, ja niiden taistelut aukeavat yksin- tai moninpeliin heti voiton jälkeen. Kavereiden kanssa luonnistuu PBEM++, eräänlainen verkkopelin ja sähköpostipelin välimuoto, jopa samalla puolella tekoälyä vastaan.

Mutta taisteltavaa on niukanlaisesti. Kiinan valloitus ja Mantšurian taistelut loistavat täysin poissaolollaan, eikä Indokiinankaan taisteluista ole mukana kuin muutama. Eiköhän peliä laajenneta DLC -lisäreillä, sillä Tyynessämeressä on mistä äyskäröidä.

Maukas kevytstrategia Tyynenmeren maisemissa vaali Panzer Generalin perintöä lisäten omat, hyvin valitut mausteensa.

85