Arvosteltu: Samsung Galaxy Note II
Saatavilla: Android, iOS
Piia & Jyri Kilpeläinen/Noodlecake
Muuta: Ilmainen
Tiltagon todistaa vanhan viisauden: uudelleen yrittäminen on ensimmäinen askel kohti epäonnistumista.
Tapaus nimeltä Flappy Bird nosti ärsytyskynnyksen ylittävän peliviihteen ryminällä maailmankartalle. Yksinkertaisen tökkimisohjauksen varaan rakentuva Flappy Bird taiteili onnistuneesti ärsytystrapetsilla. Vaikka tuotos ärsytti, ei se missään vaiheessa kismittänyt liikaa.
Nyt tätä samaa markkinarakoa taotaan suomalaisvoimin. Piia ja Jyri Kilpeläisen Tiltagon on kerrassaan ihanan ärsyttävä reaktiopulmailu, joka välillä käy luonnon päälle niin raa’asti, että hampaat narskuvat niin, että lapsia pelottaa. Mutta koukku on kova, että pahimman tärinän laannuttua kapula hakeutuu takaisin tassuihin. Kunhan se on pysynyt ehjänä.
Boltsit pelissä
Tiltagonissa liikutellaan palloa aikarajoitettujen heksalaattojen päällä. Kun laatalle sijoitetun neliön saa kerättyä, kentälle ilmestyy uusi heksa ja uunituore kerättävä neliö. Tyhjältä lautaselta on poistuttava ennen kuin tiuku veivaa itsensä loppuun ja alusta katoaa limboon.
Kuulostaa simppeliltä, mutta on kaukana siitä. Kuulaa käskytetään kallistelemalla päätelaitetta ja ruutua tökitään ainoastaan pelin aloittamiseksi. Napeista riisuttu ohjattavuus on helppo ryssiä, mutta Kilpeläiset ovat onnistuneet erinomaisesti. Kallisteluun nojaavat kontrollit mallintavat virtuaalikuulan seikkailut kerrassaan esimerkillisellä tavalla.
Koska päähahmona on pallo, supertarkka nysvääminen on poissa. Virtuaalikuulan oikea serkku käyttäytynee tismalleen yhtä ärsyttävästi, jos sillä taiteilee lasilevyn päällä. Newtonin teesit pätevät. Liike ei koskaan lakkaa kokonaan, ja yksikin liian iso liikahdus pakottaa tekemään korjausliikkeitä, jotka johtavat poikkeuksetta kirosanasaasteeseen.
Juma-lauta!
Kenttädesign luottaa satunnaisuuteen. Jokaiselle kierrokselle pelilauta luodaan lennosta ja heksoille kylvetään ikiomat ärsykkeet. Pallon kieputtaminen alustalta toiselle on jo valmiiksi kyllin hankalaa, mutta tämän tästä touhua vaikeutetaan tunkemalla naaman eteen pyöriviä viisareita, fyysisiä esteitä ja tyhjyyteen pudottavia reikiä.
Satunnaisesti alku on niin helppoa, että puolenkymmenen kerätyn kuution jälkeen tuntee itsensä keskustan puheenjohtajaksi, mutta sitten matto vedetään alta, kun elämää pidempi viisari tulee ja pyyhkäisee pallolta jalat alta. Oma maksimipottini jäi pyörimään noin parinkymmenen pointsin hujakoille. Uskokaa tai älkää, tämä on kohtuullisen hyvä suoritus.
Tiltagon on juuri sopivaa pulmaviihdettä. Siihen voi tarttua nopeasti, eikä peli ole missään vaiheessa käsi ojossa pummimassa rahaa. Kuulaa voi kieputtaa vaikka kassajonossa, jos tuhrattavana on puolen minuutin aikaslotti. Peli ei maksa mitään, mutta ruudulle ilmestyvät mainokset voi ostaa hiljaiseksi parin euron kertarykäisyllä.
Vetävän futuristinen grafiikka luottaa minimalismiin ja kännykän kaiuttimet puskevat ilmoille teemaan sopivaa jytämusiikkia. Jos pelissä pääsee riittävän pitkälle, grafiikka vaihtaa värejä myös itsestään. Vähäiset polygonit on näppärästi naamioitu oikealla tyylitajulla. Yksityiskohdiltaan vaatimaton monikulmiokuulailu toimii todennäköisesti rupuisimmillakin vähä-älyluureilla.
Kilpeläisten kuulapeli on monessa suhteessa mainio modernisaatio Stavros Fasoulasin Quedexista, joka julkaistiin vuonna 1987 Commodore 64:lle. Paholaismaisen vaikea kuulapeli on onnistuneesti päivitetty uudelle vuosituhannelle, perinteitä kunnioittaen.
Virtuaalikuulailu vaatii pitkää pinnaa ja vakaata kättä. Tiltagon ärsyttää juuri sopivasti.
87
