Toren - Sielu palaen vapaudenkaipuusta

Arvosteltu: PC

Saatavilla: PS4

Swordtales

Pelin alussa istutettu puu pursuaa keskeltä Torenia ja se kasvaa lapsen mukana.

Testattu: Win 7, Core i5-2320, 8GB RAM, Radeon HD6800

Suositus: Intel Core i5-750 / AMD Phenom II X4 955, 4GB RAM, nVidia GTX 480 / Radeon HD 5870

Näin syvään taivaaseen tippuessaan ei varmasti putoa koskaan pohjaan. Kuunlapsi heilahtaa reunalta, mutta tarttuu henkäisten kivipaasiin. Ei kun ylöspäin vain.

Moonchild on universuminsa jumalten vangitsema neitonen, jolle tornista pakeneminen on kaikki kaikessa. Kuunlapsi toimii pelaajan paljaina jalkoina siinä surrealistisessa rakennelmassa, jota Toreniksi kutsutaan.

Ei kestä minuuttiakaan pelin käynnistämisestä, kun muistolankani kelautuu tasan tarkkaan yhden legendapelin kohdalle, ja se peli on Ico. Toren on avoimesti inspiroitunut (muun muassa) Team Icon tuotoksista. Ja Trinen värimaailmasta. Pääpaino on tutkimisessa ja mysteerien selvittämisessä, mutta pakomatkalla Kuunlapsi myös tappelee ja hoitaa melko mutkattomia ongelmia. Pelissä on visionääri kameramies ja tatilla voi katsella reunamille. Koloss... kohteeseen keskittämiselle löytyy oma nappi. Maankappaleiden, taivaan ja taiteen tasapainottelu muistuttaa myös PS3:n peliä El Shaddai.

Torenin koko olemus tuntuu kivan vieraalta, vaikken havaitsekaan mahdollisia kulttuuriviittauksia. Moonchild herää taaperoikäisenä pirullisessa ympäristössä. Matka yläkertaan vaatii kasvamista ja toisaalta oman lapsuuden uhraamista. Peli kutoo yhteen tarustoa synnistä, tuomituista, uudelleensyntymisestä ja kapinamielestä. Unissa kivikasvoinen setävelho avaa paikan historiaa ja kaukoputken läpi voi nähdä ritari Solidorin kiertämässä ratsain ikuista rinkiään. Linssi murenee, kun koittaa katsoa pidempään. Omalla sisulla täältä on poistuttava. Kaukaisuuden fiilis muodostuu sekä tarinasta että visuaaleista.

Lohikäärme näyttää taipuneen, mutta ulkonäkö pettää. Peto haukkaa nopeasti leukoihinsa sen, joka paljastaa heikkoutta.

Primitiivinen lapsenvahti

Torenin torni on vaka vanha iän ikuinen, eikä iso tila suinkaan tarkoita niukkuutta. Kasvusto on luikertanut peittämään rakennelman rakoja, ja nurkat ovat täynnä ihmisen jälkiä, käsitöitä, keramiikkaa, paksuja tuulessa lipattavia viirejä. Välillä käydään unissa, vaikka äärettömällä taivaalla hengaava torni on jo hyvin abstrakti itsessään. Koska Toren on nätti peli, grafiikan tason epätasaisuus sattuu silmään. Osa unikentistä on nimittäin varsin laiskan näköistä.

Vaikkei ihmisiä näy, on joukko muita eliöitä kotiutunut torniin. Siltarakennelman päällä rehottavaa nurmikkoa laiduntaa kesy peura ja lintuparvi pyrähtää tähtikuvioiden lomitse. Linnoituksen kupeessa mönkii pahansisuisia lonkerorapuja, joita sopii monottaa, ellei tahdo niiden vänkäävän tyttöä reunan yli.

Pääosan nappaa mustanahkainen lohikäärme, Torenin torninvartija. Taruolennon siiveniskut heittävät jalat alta, eikä kivettävän hönkäisyn alle tee mieli jäädä seisomaan. Varjo kaartelee tornin ympärillä ja sylkee Moonchildille vahvaa viestiä siitä, ettei tämä saa lähteä. Toisaalta tytön irti napsaistu pää on sekin ihan okei. Tornikäärme vaikuttaa pedolta, jonka omatunto on aikaa sitten kadonnut. Tulkitsen sen yhtä lailla vangituksi, ja minun käy sitä sääliksi.

Kuoleman tanssia käärmeen kanssa käydään useasti. Tytön miekan taika vastustaa kivimagiaa, jonka jäljiltä ympäristö on täyttynyt aikojen saatossa pelottavan hiljaisilla patsailla. Itse asiassa osa niistä näyttää aivan...

Selviytyjän selkäranka

Tuulitukkainen päähenkilö tuntuu itsekin välillä kuin yhdeltä maailman eläimistä. Hänen raadollisuudessaan on piirre, joka tekee selvän söpö & viaton -kuvitelmista. Kuunlapsi voimistuu kirjaimellisesti luomalla nahkansa, ja kasvupyrähdysten jälkeen kivetys on punaisenaan verestä. Tytön villi metamorfoosi on jännittävää, kun taas erään eläinuhrauksen koen varsin epämiellyttäväksi. Aavistelen tosin, että pelin voi pelata myös verettömin käsin.

Kuunlapsi loikkii keijumaisen isoilla, lennokkailla nykäyksillä. Pidän liikkeen tuntumasta, mutta kun saan miekan käteeni, immersio rikkoutuu saman tien. Mihin jäi läjäyksen fiilis? Aseessa on selvästi painoa ja tyttö hyökkää ripeästi, mutta osuma mörökölleihin ei tunnu niin missään. Ököt katoavat violetin pilven mukana ilmaan. Äääh. Kun ympärillä on tuhansien huohotusten edestä kiveä ja vuosia, niin antaisitte hengittävillekin massansa. Kevyt tytönaskel ja uniteemat kyllä hoitavat sen höyhenosaston.

Epäusko pelin kestosta iskee lanttuun, kun se loppuu pian alkunsa jälkeen. Reilussa parituntisessa Toren ehtii juuri ja juuri esitellä mystisen maailmansa. Draaman kaari hoidetaan loppuun, mutta olin valmis näkemään paljon enemmän. Taivasta puhkovan tornin sijaan kiipeäminen kestää vain korkean kerrostalon verran

Toren upotti minut hetkessä omalaatuisiin maisemiinsa, mutta lyhyys ja joidenkin osioiden köppäisuus harmittaa. Omaperäisten visioidensa ansiosta Kuunlapsen tornireissu on silti vierailun arvoinen.

Viehättävä mytologinen torniseikkailu, joka kärsii pituus- ja paino-ongelmista.

79