Dota 2 -mestaruuskisat käynnistyivät

dota2

Esports-kauden yksi tärkeimmistä kisoista käynnistyy, kun taistelu Dota 2 -mestaruudesta alkaa Seattlessa maanantaina kello 19 Suomen aikaan.

The International -kisojen tahti on tiivis. Maanantaina käynnistyvät sijoitusottelut, joiden perusteella valitaan otteluparit elokuun ensimmäisellä viikolla alkaviin pudotuspeleihin. Finaalit pelataan lauantaina 8. elokuuta.

16 joukkuetta taistelee 17,5 miljoonan dollarin palkintosummasta, josta viiden hengen voittajajoukkue nappaa itselleen noin 6,3 miljoonaa dollaria. Kisojen viimeisellekin joukkueellekin jää vielä 52 000 dollaria vaivan palkkaa.

Suomalaisväriä turnauksessa edustaa korealaisessa MVP.Hot6ix-joukkueessa pelaava Jesse "JerAx" Vainikka.

Valve kerää palkintosumman pääosin pelinsisäisillä ostoksilla, joten toisin kuin esportsissa yleensä palkintosumma saadaan yleisöltä eikä mainostajilta. Valven mukaan viime vuoden The International -turnausta seurasi parhaimmillaan yli kaksi miljoonaa katsojaa sekä paikan päällä että netissä.