tiistai 6. lokakuuta 2015

Plague, Inc.



Tautista touhua

Plague Inc. (Android, useita, 2012)

(Kyllä, tämä on kirjoitettu ennen koronapandemiaa enkä tarkoituksella ole päivittänyt tätä, koska tämä on paljon hauskempi kuva lähihistoriasta näin.)

Nykyihmistä ei populaarikulttuurissa paljon pandemia nappaa, ellei se nosta kalmoja haudoistaan mättämään elävien aivokudosta. 

Zombeja synnyttävä kulkutauti tekee peleistä ja rainoista eeppisempiä, mutta tosiasiassa oikea, koko planeetan kertaheitolla listivä massamurhaajasairaus on helvetisti pelottavampi juttu kuin raatokalervoapokalypsi, sillä se voi todella tapahtua. Ja sitä ei voi ennakoida, se tulee todennäköisesti tapahtumaan lähivuosina ja kun se on käynnissä, sitä ei välttämättä saada enää pysäytetyksi. Tähän armottomaan skenaarioon Plague Inc. tarraa kylmän analyyttisella, uutismaisella otteella - ja vieläpä niin härskisti, että pelaaja itse suunnittelee ja levittää populan kellistävän pöpön. 

Suosittuun Pandemic-selainpeliin perustuva - tai paskat mitään perustuva, sen hiilikopio - Plague Inc. päästää pelaajan luontoemon sauruksennahkaisiin, armoa tuntemattomiin saappaisiin. Homma toimii näin: valitaan taudin kantamuoto (virus, bakteeri, parasiitti - valinnanvaraa piisaa) ja tökätään maailmankartalta valtio pandemian lähtöpisteeksi. Intian kaltaiset väkirikkaat ja köyhät valtiot ovat niitä parhaita leviämisalustoja, ihan kuten oikeastikin. Sen jälkeen peli tiputtelee kouraan tasaiseen tahtiin DNA-pisteitä, joilla vieraseliötä voi kehittää haluamaansa suuntaan. Mitä kautta taudin olisi parasta levitä, karjan kautta vai verikontaktista? Millaisia oireita pistän peliin - visvaisia, patogeenejä ympärilleen roiskivia paiseita vai ihan perinteistä raivohuutoripulia? 

Homma olisi helppoa, jos tauti saisi rellestää rauhassa, mutta leviävä pandemia herättää nopeasti terveysviranomaisten huolen. Alkaa kilpajuoksu kelloa vastaan: koko populaatio pitäisi saada ensin tartutetuksi ja sen jälkeen kehittää mykoplasmalle tappavia ominaisuuksia, jolla Homo Sapiensin elämänliekki niistetään ennen kuin ihmiset ehtivät kehittää parannuskeinon. Vaikka koko peli tapahtuu yhdellä karttaruudulla, on pelaaminen intensiivistä ja koukuttavaa. Taudin eteneminen ei koskaan noudata samanlaisia kaavoja ja satunnaistapahtumat - kuten vaikkapa tautia parantavan älypuhelinsoftan kehittäminen - luovat tapahtumien kulkuun jännittäviä heittoja.






Parasta Plague Inc.:ssä monipuolisuuden lisäksi on se, että pelaajaa ei paapota eikä tekemistä liikaa helpoteta. Osa tartutuskohteista on todella haastavia, kuten Grönlanti, jossa kylmyys yleensä vähentää taudin tehoa, ihmisiä on harvassa ja tauti pääsee paikalle ainoastaan harvakseen kulkevilla laivakyydeillä. Erilaiset tautityypit tuovat nekin oman lisänsä soppaan: bakteeripohjainen persrokkoni pyyhki ihmisyydellä kosmoksen lattiaa jo parilla yrittämällä, mutta virusperäinen munakuume oli jo kokonaan toinen juttu. Hanakasti mutatoituva virus kehitti itselleen niin nopeasti fataaleja oireita, että se ehti tappaa kaikki infektoituneet ennen kuin nämä ehtivät pärskiä räkäänsä muiden päälle. Sienitautiani hiivaa (kyllä, kuten arvasitte, taudit saa nimetä itse) en ole vieläkään saanut kehitetyksi tarpeeksi hyväksi, sillä ilmassa leviävät itiöt ovat tartuttamiskonstina sieltä paskimmasta päästä. 


Pelimekaanisesti kaikki on hyvin kunnossa ja puolituntisina täsmäsessioina Plague Inc. liimaa ruudun ääreen erittäin tehokkaasti. Siksi onkin harmi, että lopullisessa toteutuksessa on jääty vähän puolitiehen. Maailmankartta ja sille pompsahteleva grafiikka on miellyttävän selkeää eikä käyttöliittymästä löydy pahaa sanottavaa, mutta muutama ärsyttävä pikkuvirhe jättää amatöörimäistä makua. Äänimaailma koostuu kuumottavasta taustamusiikista (hyvä) ja täysin satunnaisista äänipätkistä (ei niin hyvä). 

Yskimiset ja EKG-piippaukset luovat tunnelmaa hyvin, mutta väliin livahtavat kauhuleffamaiset lapsenlallatukset ovat ihan väärässä pelissä. Audiovisuaaliseen puoleen panostamalla elämys olisi vielä tykimpi. Samaten yläreunassa vilistävissä uutispätkissä ei ole oikein osattu valita puolta - osa on hyvinkin kantaaottavia, realistisia tai huvittavia, osa taas ihan absurdeihin tolkuttomuuksiin karkaavia ("Laamojen keräily uusin villitys"). Kaltaistani kielinatsia myös nyppivät myös puuttuvat pisteet ja kirjoitusvirheet. Nämä pikkuvirheet hiomalla Plague Inc. näyttäisi yhtä tyylikkäältä kuin sen tehokkaasti jylläävät sisuskalut. 

Kaikkine pienine kämmeineenkin ja välillä raivostuttavine tilanteineen (katson sinua, Islanti) Rutto Oy on hc-puhelinpelaamista parhaasta päästä. Pelimekaniikka on riittävän syvä, varianssia piisaa ja jopa mainokset on saatu piilotetuksi yhteen alapalkkiin, eivätkä ne hypi liikaa silmille. 

Hienointa Plaguessa on se, että yhden karttaruudun strategiapeli onnistuu aidosti sykähdyttämään: kun maailman väkiluku hiipuu kohti nollaa ja tietää viimeisten vaivaisten katsovan ihmiskunnan auringonlaskua, niin kyllä siitä jotenkin huono ja hyvä olo tulee. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti