Videopelimeme: päivä 2 - lempipelihahmoni



Toinen erä videopelimeemiä, joka lähti joulukuussa kalenterin muodossa kiertämään. Päätin osallistua omalla tavallani ja teen tätä nyt, kun muut ovat jo päättäneet omansa.

Lempipelihahmoni

Olen aina ollut huono nimeämään vain yhtä asiaa, josta pidän. Sen takia myös yksittäisen pelihahmon nimeäminen on jokseenkin haasteellista. Lähes kaikissa peleissä on tykättäviä hahmoja ja toki myös niitä, jotka aiheuttavat välittömän ärsytysreaktion. Yleensä vielä se, kenestä tykkään eniten vaihtelee senkin mukaan, mitä olen pelaamassa. Tavallaan siis jokaisessa pelissä on omat suosikkihahmot enkä haluaisi laittaa kaikkia pelejä samalle viivalle ja ryhtyä sitten arvioimaan.

Toisaalta ei siitä mitään tule, jos nyt vain alan listata lempihahmojani jokaisesta pelaamastani pelistä. Epäilemättä lista kertoisi minusta aika paljon, mutta siitä tulisi myös hyvin, hyvin pitkä. Siispä tarkoitus on heittää tähän vain yksi hahmo. Sanon silti, että hän on vain marginaalisesti muiden yläpuolella. Joskus joku voi jopa huitaista hänen ohitseen, ainakin hetkellisesti.



Ja kyseessähän on Final Fantasy XII:n ihanainen ilmapiraatti Balthier Bunansa. Ne, jotka yllättyivät, voivat nyt tanssia vaikkapa ripaskaa riemusta. Tosin luultavasti tämä ryhmä jää varsin pieneksi. Jos veikkasit jotakuta muuta, heitä ihmeessä kommenttilootaan oma arviosi perusteluineen. Kuulen sen erittäin mielelläni.

No, miksi Balthier?

Olen tästä herrasta kirjoittanut tosi monessa blogipostauksessa, mutta mikäpä tässä on uudestaan kirjoittaessa. Kun ensimmäisen kerran pelasin Final Fantasy XII:ta opinahjon etätyöskentelyviikolla (joka myös yleisemmin hiihtolomana tunnetaan) vuonna 2007, en ollut aivan vakuuttunut hahmoista. Vaan ja Penelo olivat ihan ok, mutten ollut heistä mitenkään erityisen innostunut.

Sitten tapahtui jotain. Kuvaruutuun kaahasi jonkinlainen ilmassa leijuva moottoripyörä, jonka kyydissä oli puputyttö ja hauskannäköinen mies. Huomioni oli varastettu, kun Balthier ja Fran suorittivat ensiesiintymisensä kyseisessä pelissä. Olin karvaa vaille vastaamassa Franin tähän kysymykseen, joten hän on tehnyt yhtä lailla pysyvän vaikutuksen.

Balthier oli ja on hyvännäköinen, mutta pelkkä ulkonäkö ei riitä minulle hahmosta tykkäämiseen. Ilmapiraatin ulkonäkö oli vain kiinnostuksen laukaiseva tekijä, mutta persoonallisuus lopulta ratkaisi. Tämä siitäkin huolimatta, ettei pelihahmojen kohdalla tarvitse pelätä kauneuden tai komeuden olevan katoavaista.

Pidän Balthierin hitusen sarkastisesta tyylistä ilmaista itseään. Eräs tuttavani totesi hänen olevan "paperinohut one-liner-mies", mutta minä en allekirjoita tuota väitettä. Totta on, että hänellä on useampi herkullinen onelineri pelin aikana, mutta siinä ei ole kaikki. Nuo heitot vain kertovat Balthierin huumorintajusta ja tavasta vuorovaikuttaa muiden kanssa. Hän pitää suurimman osan muista hahmoista pienen matkan päässä sisimmästään eikä halua paljastaa taustojaan. Fran selvästi tietää ne, mutta edes Franille Balthier ei tunnu avautuvan täysin.

Balthierin tausta on myös eräs tekijä, joka tekee hänestä niin kiinnostavan. Hän ei suinkaan ole syntynyt ilmapiraatiksi vaan on ajautunut sellaiseksi paettuaan entistä elämäänsä, johon liittyy eettisiä ristiriitoja aiheuttanut työ ja vaikea isäsuhde. Näihin asioihin Final Fantasy XII ei poraudu kovin syvälle, mutta vihjeitä viljellään riittävästi, jotta pelaaja saa kevyen otteen Balthierin synkemmästä puolesta. Vaikka olen aina innokas sukeltamaan syvemmälle hahmojen historiaan, minua myös kiehtoo tällainen kerrontatyyli, jossa jätetään paljon sanomatta. Annetaan kyllä ymmärtää, mutta pelaajalle jätetään myös runsaasti pääteltävää.

Minua harmittaa, etten koskaan päässyt Revenant Wingsiä loppuun. Olisin halunnut nähdä Balthierin (ja Franin) tarinan kaikki käänteet. Olen kylläkin lukenut pelin käsikirjoituksen niiltä osin kuin peli jäi pelaamatta, mutta eihän se sama asia ole. Lisäksi Balthieria koskeva Final Fantasy Wiki -sivu on kahlattu monta kertaa etu- ja takaperin.

Nykyinen suhteeni ilmapiraattiin

En ole pitkään aikaan tarttunut FFXII:n uudestaan. Viimeksi kai vuonna 2012, kun pelasin International Zodiac Job System -version pelistä. Tästä syystä Balthier on jäänyt ikään kuin taustalle enkä fanityttöile hänen vuokseen enää jatkuvasti ja samalla tavalla kuin ennen. En kuitenkaan ole unohtanut häntä, vaan pikemminkin odotan, koska on FFXII:n vuoro saada oma HD Remasteredinsa. Se olisi hyvä syy hypätä hienoon seikkailuun vielä kerran ja nauttia kymmeniä tunteja parhaan piraatin seurasta.

Pelin lisäksi Balthier elää kirjoittamissani ficeissä, joita on pitkä liuta. Yksi pidempi tarina on edelleen kesken ja vähän salaa toivon, että joskus löydän aikaa ja inspiraatiota sen loppuun saattamiseksi (ehkä se uusioversio pelistä auttaisi tähän). Tällä hetkellä Kristallin lapset -kirjasarja ja blogit vievät sen verran paljon kirjoittamisaikaa, että ficcaaminen on jäänyt vähemmälle.

Jos kuitenkin kiinnostaa tietää, miten olen Balthieria käsitellyt fan fictionin puolella, tässäpä hieman lukupakettia. Kannattaa luonnollisesti muistaa, että ficit voivat spoilata lähdeteostaan, joten lukeminen on aina omalla vastuulla.

Anastettu aarre ja piraatin palkkio
FFXII ja FFVII -crossover, jossa Quistis löytää itsensä yllättäen Balfonheimista ja joutuu turvautumaan salaperäisen ilmapiraatin apuun.

Hikisiä harjoituksia
Balthierin nuoruusvuosien kokemuksia Archadesissa.

Huvitusten jälkeen
Lisää Balthierin nuoruusvuosia Archadessissa.

Isyyden haasteita
Tarina Balthierin lapsuudesta Cidin näkökulmasta.

Juhlailta
Ja jälleen Balthierin nuoruusvuosia Archadessissa.

Magian oppitunti
Fran yrittää opettaa Balthieria magian käytössä.

Menetetty
Ja taas niitä nuoruusvuosia...

Mennyttä miestä
Balthierin ajatuksia Franista, siirappivaroitus... tai oikeastaan hunaja.

Tie vapauteen
Ilmalaiva on hyvin tärkeä ilmapiraatille...

Fran & Balthier -saaga

Osa 2: Rakasta minua nyt, kun kaikki muut ovat menneet...  - K-18
Jätin osan 1 listasta pois, koska se kertoo pelkästään Franista. Jos kuitenkin haluat sen lukea, pääset siihen tästä. Tämä tarina puolestaan keskittyy siihen, miten Balthier ja Fran kohtasivat ja miten heistä tuli ilmapiraattikaksikko. Ficci sisältää myös K-18-kohtauksia, joten lukeminen on jokaisen omalla vastuulla.

Osa 3: Kivien legenda  - K-18
Balthierin ja Franin tarina jatkuu. Tässä ficissä käydään läpi aika pitkälti FFXII:n tapahtumat eli se on todella spoilaava. Näkökulma on kuitenkin piraattikaksikolla, joten aivan jokaista asiaa ei käsitellä. Lisäksi ficci sisältää lisättyjä kohtauksia ja omia tulkintoja erinäisistä asioista, joten aivan yksi yhteen se ei pelin kanssa mene. Ja jälleen mukana on myös jonkin verran K-18-sisältöä.

Osa 4: Glabadosin kätkö I: Legendan jäljillä
Eletään aikaa FFXII:n lopputaistelun ja loppuvideon välissä. Mitä Balthierille ja Franille oikein tapahtui?

Osa 5: Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari  - K-18
Tämä ficci sijoittuu FFXII:n jälkeiseen aikaan ja Revenant Wingsin alkuun, mutta sisältää paljon myös aivan omaa materiaalia, ei siis ole mikään täysi kopio RW:n tapahtumista. Tämä on se keskeneräinen tarina, jonka mainitsin... ehkä saan sen vielä joskus loppuun. Ja varoitus siitä K-18-materiaalista.

Kuten yllä olevasta listasta voi päätellä, minulla on aikoinaan ollut paljonkin sanottavaa Balthierista. Siihen nähden tämä postaus jää nyt aika lyhyeksi. En oikeastaan enää löydä uusia sanoja, joilla ilmapiraatista kertoisin. Ehkä tähänkin auttaisi FFXII:n pelaaminen uudestaan. Näin vanhemmalla iällä peliä ja piraattia saattaisi nimittäin katsella aivan uudella tavalla.

Tulossa seuraavaksi: Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja