Kimppapelien renessanssi

Saman koneen ääressä

Kutsu kamut koolle, nyt moninpelataan vieri vieressä, kuten sedät ennen!

Liero, Triplane Turmoil, Slicks n’ Slides... hyviä aikoja! Ysärin alkutaipaleella nykytyylisestä nettipelaamisesta ei osattu edes haaveilla. Sen sijaan ”moninpeli” tarkoitti saman pelikoneen äärelle ahtautumista kaverien kanssa. Jos inisevä räkänokka innostui voitosta liikaa, sen pystyi tumppaamaan kyynärpäällä lattialle.

Vanhojen kimppapelien resepti on sen verran kovaa tekoa, että kaveriporukkani innostui tovi sitten ysärihelmistä uudelleen. Dosboxin avittamana Minebombers kumppaneineen heräsi jälleen eloon ja hauskaa piisasi. Mutta sitten joku esitti kiusallisen kysymyksen, joka leijui peli-illan yllä kuin korppikotka: Miksei kukaan tee näitä lisää?

Keksimme, että tekeepäs! Viime aikoina vanhan mallin kimppapelit ovat tehneet uuden tulemisen, mutta yksittäisten ilmaishassuttelujen sijaan digikauppoihin on iskeytynyt local co-opin uusi aalto. Osassa peleistä ei ole ollenkaan nettimahdollisuutta, mikä on taloudellisen ratkaisun lisäksi väkevä kannanotto.

Tähän juttuun on kerätty joukko julkaistuja ja vielä kehitysvaiheessa olevia tuotoksia. Pelejä testaamassa oli niin ummikoita kuin kaiken nähneitä harkkore-ukkoja. Lopputulos oli selkeä: Kaikista peleistä sai otteen helposti ja nopeasti, mutta hallinta oli kovemman yrityksen takana. Nauru raikasi lähtötaidoista huolimatta.

Ohjainvaatimukset pelin PC-versioilla ovat toki hieman nahkeat. Perusnäppäimistöllä moninpelaaminen ei ole optimivalinta, sillä osa painalluksista katoaa aina limboon. Paras ratkaisu on lyödä läjä konsoliohjaimia kiinni tietokoneeseen, sillä useimmat pelit ymmärtävät parhaiten pädilogiikkaa. Itse sain vuosia tyhjänpanttina lojuneen Xbox 360 -kapula-arsenaalin viimein käyttöön, kun Microsoftin langaton pulikka tuki yllättäen täyttä neljän pädin settiä.

Parasta on, että tämä kuuden pelin kasakin on pelkkä pintaraapaisu. Vanhan tyylin kimppapelien renessanssi on täällä, ja se on hyvä!

Mikko Lehtola

 

Nidhogg

Kehittäjä/julkaisija: Messhof

Saatavilla: PC

Tulossa: PS4

 Nidhogg on uusien kaksinpelien kuningaslaji, raivokas yhdistelmä miekkailua ja juoksukilpaa. Pelaajilla on kentän vastakkaisissa päädyissä omat maalialueensa, joihin on päästävä keinolla millä hyvänsä: Parasta elämässä on kuolla hyvin, ja kunnialla henkensä voi heittää vain lohikäärme Nidhoggin kidassa.

Kohtaamiset vaihtelevat sekuntien rykäisyistä pitkällisiin kyttäilyihin. Sekä vihun lävistäminen sapelilla että ohittaminen loikalla ovat käypiä temppuja. Tilanteen hävinnyt pelaaja palaa nopeasti kehiin hieman edempänä rataa, mutta delaamalla lahjoittaa vastustajalle arvokkaita metrejä ja vauhdin suomaa aloitekykyä.

Nidhoggin miekkailu on yksinkertaista, mutta tarkkaa ja fiksua. Pohjana on miekan liikuttelu kolmen eri korkeuden välillä. Korkeus määrää piston ulottuvuuden, ja oikea-aikaisella säilänsiirrolla voi riisua vihollisen aseista. Näiden ohella liikevalikoimaan kuuluu sukelluspotkuja, kärrynpyöriä, seinähyppyjä, sammakkohyppyjä ja yllättävän brutaali niskojen katkaisu. Vaihtoehdoista punoutuu muikean mutkikas salamannopeiden päätöksien verkko.

Oivallinen kenttäsuunnittelu painottaa eri osa-alueita. Castlen yhdistelmä korkeuseroja, ahtaita käytäviä ja avaria halleja on joukon tasapuolisin. Minesin klaustrofobisissa tunneleissa ei skipata miekkailua hyppäämällä vastustajan yli, kun taas Wildsin viljapellot kätkevät miekan asennon.

Ihastuttavan retro tyylittely kruunaa kokonaisuuden. Nidhogg näyttää kuvissa rujolta, mutta hahmot on animoitu todella sulavasti ja niiden liikkeitä on helppo lukea. Daedaluksen huuruinen soundtrack pumppaa matsien taustalle roppakaupalla kiihkeää tunnelmaa.

Lähinnä peli kaipaisi lisää kenttiä, sillä neljä areenaa ei riitä ihan loputtomiin. Muuta kitistävää ei juuri ole, siksi elegantti ja hiottu paketti Nidhogg on.

90

 

TowerFall Ascension

Kehittäjä: Matt Thorson

Julkaisija: Matt Makes Games

Saatavilla: PC, PS4, Ouya

Jos Nidhogg on parasta herkkua kahdelle, TowerFall on sitä neljälle pelaajalle. Alkujaan Ouya -minikonsolilla debytoinut peli julkaistiin muilla laitteilla laajennettuna Ascension-painoksena. TowerFall yhdistelee jousiammunnasta ja tasohyppelystä loistavan mäiskecocktailin.

TowerFall on puhdasta deathmatchia, jossa tarkoitus on tika-ta vastapelurit täyteen nuolia. Ottelujen suola ovat rajalliset laakit ja pelihahmojen huikea liikkuvuus. Umpimähkäinen räiskintä ei kannata, sillä hutilaukauksen jälkeen maassa törröttävä nuoli häviää hetkessä vihollisen viineen,  jos rontti ei koppaa ammusta taskuunsa jo ilmasta.

Matsit kiertyvät juuri ja juuri hallituksi kaaokseksi, jossa pelaajat hakeutuvat sinnikkäästi toistensa selustaan. Juonikkuus ja jatkuva liike palkitaan frägeillä, aikailusta ja ennalta-arvattavuudesta saa nuolen polveen. Kenttiin pullahtelevat esineet voivat kääntää tilanteen hetkessä, ja etenkin komeasti possahtavat pomminuolet ovat haluttua tavaraa.

Meno pysyy tuoreena pitkään, sillä erilaisia pistelaskutapoja ja areenoja on aikamoinen läjä. Lisäksi pelin sääntöjä pystyy säätämään kattavasti tavaroista hirviöihin ja perusmekaniikkoihin asti. Esimerkiksi ammukset ohjautuvat oletuksena hanakasti pelaajiin, mutta taikanuolet saa kytkettyä myös pois.

TowerFall on kahdestaankin aivan kiva, mutta kolmella ja neljällä pelaajalla se kiihdyttää kunnon hurmokseen. Yksinkertaisen tehokas peruskuvio, virheettömät kontrollit ja runsas säätövara puristuvat yhdessä pitkäikäiseksi moninpelitimantiksi.

91

 

Samurai Gunn

Kehittäjä: Teknopants

Julkaisija: Maxistentialism

Saatavilla: PC

 Ennakkotuntumalta Samurai Gunn vaikutti TowerFallin yksinkertaisemmalta serkulta. Vaikutelma oli sinänsä oikea, mutta aliarvioi Gunnin vauhdin: Vaikka jousipyssypelin tempo on kova, sairaan nopee (ja värikäs) Samurai Gunn jättää sen kalkkiviivoille.

Gunnin pienet soturit soittelevat jousen sijaan katanaa. Taistelut käydään pääasiassa lähietäisyyksillä, mutta kukin pelaaja kantaa miekan lisäksi pistoolia ja kolmea luotia. Kutkuttavasti panosten määrää ei näytetä ruudulla, joten muiden ampumien kutien laskenta on poikaa.

Jokainen perille päässyt osuma tappaa, mutta kova sälli torjuu iskuillaan sekä lyönnit että luodit. Taitoelementti on vahvasti läsnä, mutta nopean ajattelun sijaan matsit voitetaan reflekseillä ja selkäytimestä lähtevillä sivalluksilla.

Gunnissa on sekä pelattavuus että tyyli kohdallaan, mutta se jää auttamatta monipuolisemman TowerFallin varjoon. Mehukkaampien koitosten väliin sujahtavaksi filleripeliksi pikselisamuraiden räyhäkät koitokset käyvät erinomaisesti.

84

Starwhal: Just the Tip

Varhaispeli

Kehittäjä/julkaisija: Breakfall

Saatavilla: PC

 Pierce the heart! Jos TowerFall ja Samurai Gunn ovat samasta puusta veistettyjä, ovat avaruuden sarvivalaiden turnajaiset sitten jotain aivan muuta. Starwhalissa pisteitä jaetaan kilpakumppanien sydämien puhkomisesta.

Homman ydin on jossakin miekkailun ja humalaisen uintireissun välimaastossa. Vapaa uiminen ja akselinsa ympäri kieppuvat valaat tuovat matseihin omintakeisen fiiliksen. Ohjaustuntuma on vetelästi eksakti: Sarvella sohiminen on millintarkkaa ja suorassa linjassa liikkuminen miltei mahdotonta. Elukat yliohjautuvat herkästi hillittömiin kierteisiin.

Peli käyttää hidastuksia erinomaisesti sekä käytännöllisenä että visuaalisena jippona. Sarven ja sydämen lähestymisestä aktivoituva valasaika helpottaa piikin pukkaamista perille. Samalla se tekee läheltä piti -tilanteista rutkasti jännittävämpiä.

Vaikka Starwhal on varhaispeli, se tuntuu jo valmiilta. Pelimuotoja ja kenttiä on kookas keko, ja tekninen esitys on moitteeton. Kehitys myös jatkuu hyvää tahtia. Uusin pätsi siloitteli käyttöliittymän ruttuja, korjaili vanhoja kenttiä ja vähensi valaiden jumittamista toisiinsa. Se sisälsi myös maistiaisen yksinpelisisällöstä, eli joukon sinänsä kivoja esteratoja.

Kaikkiaan Starwhal on happoinen, hauska ja todella vetävä areenamäiske. Kyllä tällainen sarvi otsassa kelpaa mähistä.

 

SpeedRunners

Varhaispeli

Kehittäjä: DoubleDutch Games

Julkaisija: tinyBuild

Saatavilla: PC

Kaksiulotteinen Mario Kart” on helppo ja laiska tapa tiivistää SpeedRunners, mutta vertaus on osuva. Tasohyppelyn ja rallipelin hybridi lyö tiskiin värikkäitä sarjakuvahahmoja, läjäpäin esineitä ja lennokasta kenttäsuunnittelua.

SpeedRunners siirtää kilpa-ajon tasoloikkamaailmaan todella oivaltavasti: Jos tippuu kelkasta ja kolahtaa ruudun takalaitaan, kuolee. Viimeinen elossa saa pisteen, minkä jälkeen koko porukka syntyy taas radalle. Kenttää kierretään ympäri, kunnes joku nappaa kolmannen pojonsa. Erän venyessä kuva-alaa kutistetaan, kunnes kisailijat ravaavat käytännössä ulkomuistista.

Kilparadat on rakennettu harkiten. Tiukat mutkat, pystysuorat kiipeilyseinät ja pitkät suorat seuraavat toisiaan luontevasti. Vaihtoehtoiset reitit ja powerupien sijoittelu kannustavat tietoiseen riskinottoon: Hyville pääsee harvoin, jos ei pane itseään likoon.

Erityisen mainio lisä ovat valkoiset kattopinnat, joihin voi napata kiinni hahmojen vakiokamppeisiin kuuluvalla tarttumakoukulla. Taitava koukuttelu säästää roppakaupalla aikaa, ja lisäksi flengailuun on saatu noin yleensä varsin miellyttävä tuntuma. Vastapainona kalliiksi käyvä mokaaminen on monissa koukkupaikoissa tehty helpoksi. Pelin tasapainotus on johdonmukaista ja toimivaa kautta linjan.

Muun hyvän lisäksi SpeedRunners tuntuu Starwhalin tapaan jo nyt todella eheältä kokonaisuudelta. Perusidea on loistava, kontrollit ovat timmit ja juoksuratoja päivitetään tiheään tahtiin. SpeedRunnersin juoksu rullaa niin hyvin, että sillä on kaikki ainekset nousta klassikkopallille.

 

Gang Beasts

Varhais-varhaispeli

Kehittäjä/julkaisija: Boneloaf

Saatavilla: PC

Tätä kirjoittaessani Gang Beasts on todella varhaisessa vaiheessa. Boneloafin painihulluttelu ei ole ehtinyt edes Steamin early accessiin, vaan sen alfaversiota jaetaan ilmaiseksi. Siitä huolimatta peli on jo puoliraakileena hillitöntä turpajuhlaa.

Gang Beasts eroaa tämän jutun muista peleistä ennen kaikkea siinä, että

se on tahallaan pikkuisen kämäinen. Jengipetojen kävely on tarkoituksella huojuvaa ja mättäminen suurpiirteistä. Pelin ottelut ovat varsinainen tahattoman komiikan runsaudensarvi, kun vähän sinnepäin lähtevät hyökkäykset aiheuttavat sinnepäin meneviä lopputuloksia.

Kentät on kasattu kaaoksen maksimointi edellä. Erän häviää, kun lentää johonkin runsaista vaaranpaikoista. Incinerator kerää pelaajat nahistelemaan valtavan polttouunin ympärille, kun taas Subwayssä koetetaan tuuppia muut junan alle. Kestosuosikki Grindin seinät ja lattiat ovat täynnä sirkkeleitä, joista voi paeta armottomalla hyppynapin rämpytyksellä – jos joku ei ehdi häiritsemään loikkimista lyöntinapin rämpytyksellä. Yleensä ehtii.

Pelistä puuttuu vielä kilotolkulla ominaisuuksia kuten kiipeily, hahmojen kustomointi ja sellainen pikkujuttu kuin näppäimistötuki. Lihaa on läimittävänä luiden päälle vielä niin paljon, että lopullisessa muodossaan Gang Beasts voi hyvinkin olla kaukana nykyisestä kreisibailauspainista. Pelin sympaattiset, paikanpitäjägrafiikaksi tarkoitetut viinikumiukkelit ovat onneksi niin pidettyjä, että niistä tuskin hankkiudutaan enää eroon.

Toivon tekijöille viisautta ja malttia sopan sekoittamiseen. Tämänkaltaista, juuri sopivan löyhästi kasassa pysyvää hulluutta tulee harvoin vastaan. Jos Gang Beasts on jo tässä vaiheessa näin hulvaton, siitä voi onnistuessaan tulla jotain todella suurta.