Jos otat kuninkaan tähtäimeen, on paras osua.
Shakkiasetelmasta nimensä napanneella Alekhine’s Gunilla on värikäs kehityshistoria. Haggard Gamesin alun perin nimellä Death to Spies 3 kehittämä peli jäi limboon epäonnistuneiden joukkorahoituskampanjoiden jälkeen. Vuosia myöhemmin se löysi jatkokehittäjän ja julkaisijan Maximum Gamesista. Tämänkin jälkeen peli viivästyi vielä pariin otteeseen.
Julkaisun lykkääntyminen ei ollut pelille vain eduksi. Kun se lopulta julkaistiin, samana päivänä ilmestyi myös Hitman. Molemmat pelit ovat salamurhaamiseen keskittyviä 3. persoonan hiippailuja, joissa kohteiden lähelle pääseminen edellyttää valepukujen käyttöä. Kun pelimekaniikoistakin löytyy enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja, ei vertailua voi välttää.
Salamurhia ja salaliittoja
Natsilinnoitus on täynnä kloonattuja vartijoita, joista osa vaeltaa huonekalujen läpi. Hissin ovi katoaa ja tuijotan hissikuilun sijaan äärettömyyteen. Kuulen kokin silppuavan kasviksia vielä sen jälkeenkin, kun olen valmistanut hänestä pesäpallomailalla muusia. Jos en olisi tiennyt Alekhine’s Gunin juonesta mitään, bugien takia uskoisin sen kuvaavan yliluonnollisia tapahtumia.
Oikeasti se on vakoojatarina. Kylmän sodan käydessä kuumimmillaan KGB:n agentti Alekhine päätyy tekemään yhteistyötä CIA:n agenttien kanssa estääkseen ydinsodan. Historialliset tapahtumat, kuten Kennedyn salamurha, kietoutuvat osaksi pelin juonta. Tämä on lupaava idea, joka olisi hyvin toteutettuna voinut kilpailla uuden julkaisumallin rampauttaman Hitmanin kanssa. Valitettavasti Alekhine’s Gun on kaikkea muuta kuin hyvin toteutettu.
Alekhine’s Gun muistuttaa menneistä ajoista muutenkin kuin tarinaltaan. Grafiikoiltaan se muistuttaa edellisen sukupolven konsolipelejä, mikä ei pelin historian tuntien ole yllätys. Tarina kerrotaan hitaasti vaihtuvilla ja tökeröillä piirroksilla. Visuaalista antia masentavampaa on ainoastaan pelin äänimaailma. Puheen voimakkuus vaihtelee lauseesta toiseen ja kankeasta dialogista on välillä vaikea saada selvää taustamelun vuoksi. Kokonaisuuden kruunaavat Tervasaaren kesäteatterista lainatut näyttelijät, joiden väsyneiden suoritusten vuoksi hahmojen mielentilasta on vaikea saada selvää. Lopputulos kuulostaa siltä, kuin pelintekijät olisivat esittäneet roolit itse, improvisoineet dialogin ja äänittäneet sen julkisessa vessassa.
Salakuuntelua, ei salakuvausta
Peli on parhaimmillaan toisen maailmansodan aikaan sijoittuvissa alkupään tehtävissä, varsinkin sveitsiläiseen hotelliin sijoittuva kakkostehtävä erottuu edukseen. Vapaassa järjestyksessä suoritettaviin päämääriin kuuluu esimerkiksi salakuuntelua ja dokumenttien varastamista. Pieni alue korostaa pelin vahvoja puolia ja saa hetkeksi unohtamaan sekä vanhentuneen grafiikan että kömpelön pelattavuuden.
Mutta ruma totuus paljastuu. Näennäisestä avoimuudestaan huolimatta Alekhine’s Gun on varsin lineaarinen peli, joka ei palkitse kekseliäisyydestä. Kohteet voi usein tappaa pistoolia nokkelammilla keinoilla, mutta monet niistä on kopioitu suoraan Hitman-sarjasta. Usein uniikki murhatapa paljastuu vasta kohteen kuoltua, sillä niiden löytämisestä on tehty liian työlästä.
Pelaaja pudotetaan pelialueen reunalle ilman minkäänlaista opastusta, kohteiden luokse ohjaa vain kartta ja yksinkertainen kompassi. Edes tärkeitä esineitä ei korosteta mitenkään, joten niiden löytäminen vaatii jokaisen huoneen nuohoamista. En ollut innoissani uusimman Hitmanin tavasta opastaa pelaajaa, mutta nyt pidän sitä pienempänä kahdesta pahasta.
Idioottien ympäröimänä
Tehtävien vaihtelevat ympäristöt ovat pelin harvoja vahvuuksia, mutta eteneminen tapahtuu aina saman kaavan mukaan riippumatta siitä, pitääkö tunkeutua mafioson huvilaan vai paeta poliisiasemalta. Kun on saanut kolkattua vartijan syrjäisessä paikassa ja varastanut tämän vaatteet, on aika siirtyä seuraavalle alueelle ja tehdä sama uusiksi. Oikean valeasun hankkiminen on keskeinen osa rutiinia, mutta senkin tarpeellisuus muuttuu kyseenalaiseksi, kun tekoälyn älyvapaus käy ilmi.
Jos Hitmanin tekoäly on fiksumpi kuin koululainen, niin Alekhinen AI kakkaa vielä vaippoihinsa. Epäilysten karistamiseksi riittää nurkan taakse käveleminen tai oven sulkeminen. Vartijat voivat löytää venäläisvakoojan seisomasta ruumiin vierestä, mutta eivät käy kimppuun, kunhan hänellä ei ole murha-asetta kädessään. Pelin viimeisen vastustajan tapoin heittoveitsellä sotilaiden täyttämässä huoneessa. Veitsen irrottua kädestä olin turvassa, joten pystyin kävelemään tyynesti ulos.
Alekhine’s Gunin vertaaminen AAA-luokan Hitmaniin voi tuntua epäreilulta, mutta Maximum Games lähti haastamaan genren mestaria tämän omilla aseilla. Turpaan tulee kaikilla rintamilla, mutta otan rohkean yrityksen kuitenkin huomioon arvosanassa ja korotan sitä parilla pinnalla.
Alekhine's Gun
Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4, Xbox One
Maximum Games
Versio: Myynti Minimi: 2.0 GHz Intel tai vastaava AMD-prosessori, 2 Gt RAM, Radeon HD 2600 tai GeForce 8600
Testattu: i5-4670K 3.40 GHz, 8 Gt RAM, GeForce GTX 660 Ti
Ikäraja: 18
47
