Mestarinoituri Puolasta
Valkotukkainen noituri Geralt on nykyään jokaiselle pelaajalle tuttu hahmo. Mutta Geralt oli kuuluisuus jo kauan ennen pelejä, puolalaisen fantasian kirkkain tähti.
Witcher 3 -peli ikävä kyllä myöhästyy, mutta ihan ilman Noituria ei kesää vietetä. Uusin Noituri-sarjan suomennos, Tulikaste, häämöttää aivan nurkan takana, ja Dark Horse Comics alkoi julkaista uutta Witcher-sarjakuvaa. Nyt on hyvä väli haastatella Geraltin luojaa, kirjailija Andrzej Sapkowskia.
Puolan parhaiten tunnettu salaisuus
Kun Sapkowski iskeytyi suomalaisten tietoisuuteen ensimmäisen The Witcher-pelin ja Viimeinen toivomus -novellikokoelman myötä vuonna 2008, hän oli ollut kotimaansa tärkeimpiä kirjailijoita jo yli kymmenen vuotta. Hänen kirjojaan oli myyty muun muassa Puolassa, Saksassa, Espanjassa, Tsekissä ja Venäjällä yhteensä miljoonia kappaleita. Lisäksi hän oli pokannut merkittäviä kirjallisuuspalkintoa vähän siellä sun täällä. Suomessa fantasiamestari nappasi myöhemmin vuoden parhaimmalle käännösfantasialle annettavan Tähtifantasia-palkinnon kaksi kertaa peräkkäin.
Tuntuu kliseiseltä kutsua Andrzej Sapkowskia Puolan Tolkieniksi, mutta muita vertailukohtia on vaikea löytää. Siinä missä JRR loi perustan länsimaiselle nykyfantasialle, Sapkowski on aika lailla yksin vastuussa puolalaisen fantasian synnystä. Hänen menestyksensä myötä puolalaisten kirjakauppojen hyllyt pullistelevat valtavista määristä ”sapkowskilaista” kirjallisuutta.
Ennen kuin Sapkowskista tuli kirjailija, hän työskenteli monta vuotta ulkomaankaupan alalla, kunnes alkoi lopulta sivutyönään kirjoittaa fantasiaa. Mutta miten kirjailija päätyi alun perin kirjoittamaan juuri fantasiaa? ”Minä ja fantasia – se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Muistan, miten 60-luvulla luin Tolkienia ensimmäistä kertaa ja olin täysin haltioissani. Sitten seurasivat Ursula Le Guinin Maameri-kirjat, Roger Zelaznyn Amber-sarja, Jack Vancen Lyonesse-trilogia ja Stephen R. Donaldsonin Thomas Covenant -sarja.”
Lähtökohdat kirjailijanuralle olivat muutenkin hyvät, sillä Sapkowskin mukaan lukeminen oli hänen perheessään lähes kultti – kaikki lukivat kaiken aikaa jotakin.
Geralt ja puolalaisen nykyfantasian synty
Noituri Geraltin tarina käynnistyi jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten. ”Vuonna 1985 Fantastyka, silloin Puolan ainoa sf/f-lehti, ilmoitti järjestävänsä kirjoituskilpailun. Minä päätin osallistua siihen ja kirjoittaa novellin, fantasiaa tietenkin. En tänä päivänäkään tiedä miksi niin tein. Novellini oli tietysti ”Wiedzmin” (”Noituri”, on julkaistu kokoelmassa Viimeinen toivomus, WSOY, 2008). Tarinani sijoittui kolmanneksi, ei sen paremmin. Kun se julkaistiin, sitä kuitenkin kehuttiin valtavasti. Fanit halusivat lisää. Siitä se lähti”, kirjailija muistelee.
Meillä Suomessa on totuttu ajattelemaan, että fantasian huippunimet tulevat joko Brittein saarilta tai rapakon takaa USA:sta. Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä, että on olemassa jotain sellaista kuin puolalainen fantasiakirjallisuus. ”Harrastajille tiedoksi, että ensimmäinen puolalainen fantasianovelli julkaistiin vuonna 1983 ja ensimmäinen pitkä romaani vuonna 1987. Sen julkaisusta alkoi todellinen buumi”, Sapkowski kertoo ja jatkaa pilke silmäkulmassa: ”Puolassa on monia hyviä fantasiakirjailijoita, joita en tietenkään mainitse tässä, koska se olisi kilpailijoiden tukemista. Mutta usko pois, jotkut heistä ovat todella hyviä, paljon parempia kuin moni arvostettu ja juhlittu amerikkalainen tai britti.”
Sapkowski kertoo, että Puolassa fantasiaan suhtaudutaan monin tavoin: ”Puolassa on yhä monia ihmisiä, myös kirjallisuuskriitikkoja, joiden mielestä fantasia on jotain höpsöä tai jopa typerää.” Hän harmittelee sitä, että 1990-luvun alkupuolella julkaistu roska/kioskifantasia pilasi genren maineen ja antaa ihmisten suhtautumisesta fantasiaan osuvan esimerkin. ”Jos kirjan kannessa on lohikäärme, se on satu pienille lapsille. Puolialaston nainen, se on satu isommille lapsille, jotka osaavat jo masturboida. Haltiat, keijut, velhot ja magia, ne ovat kirjoja todellisuuspakoisille ja sopeutumattomille, jotka eivät selviä oikeassa elämässä, vaan etsivät turvaa kuvitelluista Mikä-mikä-maista.” Heti perään hän lieventää, että tällaista suhtautumista on onneksi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Geraltin monet ilmentymät
Sapkowski ei itse pelaa tietokonepelejä, mutta ensimmäisen pelin kehitystyön aikoihin hän kävi The Witcherin kehittäjän CD Projekt Redin tiloissa katsomassa Witcher-pelin graafista ilmettä ja antamassa joitain vinkkejä. On pakko kysyä, miten hän suhtautuu peleihin, ovathan monet uusista lukijoista tutustuneet Noituri-sarjaan nimenomaan pelien kautta. Ja ehkä ne ovat vaikuttaneet myös siihen, että Noituria on käännetty uusille kielille, vai mitä mestari on mieltä? ”On totta, että osa ihmisistä on tutustunut kirjoihini pelattuaan ensin peliä, enkä kiellä, etteikö se olisi tuonut minulle uutta lukijakuntaa. Mutta ei pidä paikkaansa, että peli olisi vaikuttanut jotenkin kirjojeni kääntämiseen suomeksi tai muillekaan kielille”, hän selittää. ”Kun kustantajat päättävät, mitä valitsevat julkaisulistoilleen, he eivät vilkuile pelejä. He tutkivat bestseller-listoja, palkintolistoja ja sf/f-tapahtumien vieraslistoja. Ja minä olin noilla listoilla kauan ennen kuin pelit tulivat mukaan kuvioihin.” Sitä on paha mennä kiistämään.
Pelien ulkoasua Sapkowski kehuu: ”Pelin visuaalinen ilme on huikaiseva, se salpaa hengityksen ihan kirjaimellisesti. Hienoa työtä, tosiaan, chapeau bas (‘nostan hattua’).” Hän pitää myös pelien Geraltia onnistuneena. ”Jos otetaan mukaan sarjakuvat, elokuva ja kirjojen kuvitukset, niin pelien Geralt on kaikkein lähinnä omaa mielikuvaani hänestä.”
Kirjoja lukeneet tietävät, että peli on uskollinen alkuperäisteosten hengelle. Maailma on karu, hyvä ja paha kiertyvät tiukasti yhteen ja jokaisella teolla on seurauksensa. Sapkowskilla on tähän selitys: ”Se johtuu luultavasti siitä, että pelintekijät ovat uskollisia fanejani, jotka yrittivät tosissaan luoda jotain muistamisen arvoista.” Koska Witcher-pelit sijoittuvat kirjasarjan jälkeiseen aikaan, niitä voi kärjistetysti ajatella pelimuotoon puetuksi erittäin laadukkaaksi fanifiktioksi, uskollisten fanien haluksi jatkaa Geraltin tarinaa.
Kun koetan udella, miten Geraltin tarina syntyi, Sapkowski vastaa kirjoistaan tutulla huumorilla: ”Huomaan, että yrität manipuloida minua paljastamaan tuon mahtavan mysteerin, suuren salaisuuden, kirjailijan know-how´n. Kysy minulta jokin toinen resepti, vaikkapa miten valmistetaan spaghetti carbonaraa. Kerron sinulle, mitä aineksia tarvitset ja mitä niillä pitää tehdä. En kuitenkaan anna sinulle hyvän tarinan tai romaanin reseptiä. Sellaista ei ole.”
Vaikka Sapkowski väistää kysymyksen, Geraltin taru ei vaikuta olevan vielä ohi, sillä viime syksynä ilmestyi ensimmäinen uusi Noituri-kirja reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Se ei jatka Geraltin tarinaa, vaan sijoittuu ennen sarjan kaikkia muita osia. Varsinainen jatko on arvoitus, mutta Sapkowski ei varsinaisesti kiellä sitä, vaan tyytyy toteamaan, että ”Noiturille on niin helvetin vaikea jättää hyvästejä…”
Lopuksi on vielä pakko kysyä kissoista, sillä niillä on Sapkowskin kirjoissa usein merkittävä rooli. Mistä se johtuu? ”Kissojen ja kirjailijoiden välillä on salainen sopimus,” Sapkowski selittää. ”Se on ollut olemassa siitä lähtien, kun ensimmäinen ihminen otti palan hiiltä nuotiopaikalta ja kirjoitti ”Olipa kerran…” luolan seinään. Ja silloin ensimmäinen kissa näki sen. Siitä lähtien kirjailijat ovat jumaloineet kissoja ja kissat ovat rakastaneet kirjailijoita. Sillä kirjailijat – ja taiteilijat yleensäkin – ovat ihmiskunnan evoluution creme de la creme. Kissat puolestaan ovat kaiken elävän evoluution creme de la creme.”
Tähän viisauteen on hyvä päättää. Suuri kiitos haastattelusta, Andrzej!
Haastattelu toteutettiin sähköpostihaastatteluna maaliskuussa 2014.
Suomeksi julkaistut Noiturit:
(Kaikki kirjat on suoraan puolasta kääntänyt Tapani Kärkkäinen)
Viimeinen toivomus (WSOY, 2010)
Kohtalon miekka (WSOY, 2011
Haltiain verta (WSOY, 2012)
Halveksunnan aika (WSOY, 2013)
Tulikaste (WSOY, 2014)
Tulossa (työnimet):
Pääskystorni
Järven valtiatar
