Animal Crossing: New Leaf (3DS) – Ihana elämä

Olisipa velkavankeus aina näin iloista.

On tiistaiaamupäivä. Jo reilun kuukauden ajan työpäivääni on kuulunut fossiilijahti ennen lounasta. Juoksen ympäri kylää lapio kourassa etsien äksällä merkittyjä paikkoja, ja luiden löydyttyä kiikutan kasan museopöllö Blathersin arvioitavaksi. Uudet löydöt jäävät museon kokoelmiin, loput kärrätään kierrätyskeskukseen. Olen taas myöhässä lounaalta.

Fossiilihaku ei edes kestä kauan, mutta Animal Crossingilla on tapana keskeyttää se jatkuvasti muilla kivoilla jutuilla. Milloin puoli kylää alkaa leikkiä kuurupiiloa, milloin naapuri kutsuu kotiinsa sisustusvinkkejä hakemaan. Sally-orava on mukava ja muotitietoinen, mutta kurren tarjouksesta ei silti arvaa kieltäytyä.

Vain mielikuvitus on rajana.

Ota vähän rennommin

Animal Crossing sekoittaa nukkekotia ja Sims-henkistä elämäsimulaattoria. Alussa pelaaja muuttaa eläinten kansoittamaan pikkukylään. Pallopää on tuskin hypännyt junasta ulos, kun käteen lyödään pormestarin natsat. Toiseen hanskaan isketään asuntolainapaperi, sillä täytyyhän herra kaupunginjohtajalla olla oma talo.

Siitä eteenpäin aikaansa saa viettää miten haluaa. Tai tavallaan, sillä pankkitilin lihottaminen on käytännössä pakollista ja lopulta kaikki puuhat johtavat rahaan. Niin kodin kuin kaupungin laajentaminen maksaa maltaita, ja kauppojen talouskasvu on täysin pelaajan kulutuksen harteilla.

Kaikkea leimaa silti kiireettömyys ja rauhallisuus. Rahavirtoja voi vauhdittaa vaikkapa ötököitä farmaamalla, mutta sarjan perinteille uskollisesti. Peli pyörii tosimaailman kalenterin mukaan, ja uusien talojen rakentamisessa kestää aina vähintään yön yli. Osa päivityksista voi aueta tehtäväksi vasta kuukausien kuluttua.

Pelaajaa sakotetaan vain kiirehtimisestä. Juokseminen kuluttaa nurmikkoa, katkoo kukkaistutukset ja säikyttää kalat ja hyönteiset karkuun. 3DS:n kalenterin manipuloinnista puolestaan mätkähtää aikamatkustajan leima. Turnipsit, pelin vastine osakkeille, homehtuvat kellovilpistä välittömästi.

Grindaaminen, säntäily ja aikawarppailu ovat kieroon katsomisesta huolimatta mukana, sillä Animal Crossingin sydän on tekemisen ja olemisen vapaus. Peli ajaa vahvasti downshiftauksen asiaa, mutta hyväksyy myös muunlaiset kannat ja pelitavat.

Päivä kerrallaan

Mutta mitä siinä tarkalleen ottaen tehdään? Kalastetaan, keräillään hyönteisiä ja fossiileja, jutellaan ja kirjoitetaan kirjeitä naapureille, viljellään hedelmiä, hoidetaan kukkia, shoppaillaan, sisustetaan, maisemoidaan ja nautitaan tunnelmasta. Maailma on näpertelijöiden ja fiilistelijöiden paratiisi.

Kylä elää ja muovautuu nopeasti pelaajan näköiseksi, eikä kahta samanlaista todennäköisesti tule vastaan. Itse pidin kylän puuston suhteellisen lähellä alkuperäistä, sillä puistomainen ja hieman homssuinen fiilis viehätti.

Joku toinen taas saattaa piirtää pelin työkaluilla kivilaattakuvion, lanata kaikki puut ja tehdä kylästään viimeistä piirua myöten suunnitellun, modernin asutuskeskuksen. Piirtoväline taipuu todella mielikuvituksellisiin juttuihin, ja luomuksiaan voi lätkiä nurmikon lisäksi myös vaatteisiin ja huonekaluihin.

Maailman rullaaminen oikean kalenterin tahdissa nytkäyttää Animal Crossingin lähemmäs elämäntapaa kuin peliä. Kylä tarvitsee melkein päivittäistä huomiota, ja tietyt tapahtumat ovat nähtävissä vain tiettyinä päivinä ja tiettyyn kellonaikaan. Rokkikoira KK Slider soittaa keikan joka lauantai-ilta, mutta monet tilanteista toistuvat vain kerran vuodessa.

Ilman pelaajaakin toimivassa maailmassa on kummaa vetovoimaa. Toisaalta siitä seuraa, että välillä pelaaminen muistuttaa kovasti työntekoa. Kukat on kasteltava vaikkei nappaisi, muuten vaivalla laitetut istutukset kuihtuvat pois. Sarjan paluu käsikonsolille helpottaa asiaa, kun puuhia voi hoitaa pois alta bussimatkalla.

Mabel-myyjätär on yksi vakiohahmoista.

Uutta tupaan

Pormestarius on New Leafin suurin uudistus, ja antaa vielä aiempaa vapaammat kädet määrätä kylän kehityksestä. Pomo päättää, missä järjestyksessä ja millaisia uusia juttuja kylään kyhätään. Julkisia rakennelmia pääsee pykäämään, tosin vasta naapurien ehdotettua niitä, ja lisäksi asukkaat pystyttävät kotinsa yhä mihin lystäävät.

Osa julkistöistä on puhtaan esteettisiä, kuten valopylväitä ja kylttejä. Sillat ja uusien asukkaiden haarukoinnissa auttava leiripaikka taas edustavat käytännöllisempää päätä. Kahvila palkitsee uskollisen asiakkaan nopeasti osa-aikatyöllä.

Pormestari myös määrää yhteiset säädökset, mikä vaikuttaa kylän yleiseen menoon. Rikkaruohoja vähentävä viherpeukalopykälä on mukava, mutta merkittävämpiä ovat kauppojen aukioloajat. Tavallisesti ostoskadun valot sammuvat yhdeksältä, joten yökyöpelisäädöksen lisätunnit tulevat minulle tarpeeseen.

Muut uudistukset voi tiivistää toteamalla, että kaikkea on sujuvoitettu ja lisätty. Tekoälyasukkaita on rapeat kolmesataa, vaatteita ja huonekaluja tonnikaupalla. Ötököitä ja muuta keräiltävää riittää kirjaimellisesti vuoden päiviksi, sillä tarjonta vaihtelee kuukausittain.

Myös nettipeliominaisuuksia on laajennettu. Tuttuun tapaan kavereiden kylissä voi vierailla ystäväkoodien vaihdon jälkeen. Uusia juttuja ovat paratiisisaaren kivat minipelit sekä unisviitti, jonka rakennettuaan voi piipahtaa satunnaisiin kyliin ympäri maapalloa. Kuvankaappausten ottaminen ja jakaminen netissä on Nintendo-peliksi yllättävän helppoa.

Pienenä, mutta sitäkin arvokkaampana lisänä taskuissa olevia hedelmiä voi viimein panna pinoihin. Se helpottaa inventaariopuljausta ja elämää ylipäänsä älyttömän paljon.

Visuaalinen tyyli on karvan verran aiempaa realistisempi. Peli on liikkeessä mahdottoman nätti.

Tiikereistä ja raidoista

Animal Crossing, jos mikä, on joko hitti tai huti. Jos se ei kolahda alkumetreillä, se ei luultavasti kolahda koskaan. New Leaf vain kiillottaa hienoa konseptia, eikä sen avuilla juuri käännytetä pelin jo aiemmin hylänneitä. Se on paras ja hiotuin Animal Crossing, mutta silti sarjansa osa sekä hyvässä että pahassa. Kyynikko kyllästyy arkirutiineihin siinä missä elämyspelaaja jaksaa odottaa tulevaa juhlapäivää viikkotolkulla.

Otollisille uhreille hurahduspotentiaalia on yhä valtavasti. Kyläelämä hiipii ihon alle paitsi loputtomilla mahdollisuuksilla itseilmaisuun, myös pienillä ja oman elämänsä aloittavilla hetkillä. Hätkähdyttävimpiä pelikokemuksia pitkään aikaan oli, kun naapurin hilpeä gorillaveikko Al kertoi aikovansa vaihtaa maisemaa.

Muilla asukkailla on persoonaa niukasti, mutta juuri sen verran, että illuusio lämpimästä ja uskottavasta kyläyhteisöstä pysyy yllä. Minulle New Leafissa esimerkiksi tavarakatalogin täydentäminen on toissijaista. Olennaisempaa on, ettei muu videopeli ole päässyt näin lähelle iki-ihanaa Stars Hollow’ta muistuttavaa tunnelmaa.

Sellainen on vain minun Animal Crossingini. Toiset voivat lähestyä peliä kovan kapitalistin tai intohimoisen keräilijän näkökulmasta, ja sekin on aivan okei. Millainen sinun eläinkyläsi on?

Mikko Lehtola

91

Lisää aiheesta