Valtakunnassa on jotain mätää, nimittäin kuningas. Hirviötkin riehuvat ja klaanit taistelevat vain keskenään. Ei ole helppoa elämä Armellon valtakunnassa.
Armello on digitaalinen lautapeli Game of Thrones -henkisestä usean rintaman sisällissodasta. Kun taikarutto sekoittaa kuninkaan pään, neljän klaanin edustajat yrittävät kukin kiinni vallan kahvaan: susiklaani miekalla, rottaklaani oveluudella, jänisklaani hyvällä maineellaan ja karhuklaani luontomagialla.
Vaakunaeläinten sijaan laudalla mittelee joukko Disney-henkisiä karvaturreja. Ja kuningas on tietenkin leijona.
Noppatuuri lähtee ranteesta
Armello on vuoropohjainen strategia korteilla ja nopilla maustettuna. Pelaajien klaanisankari juoksee heksakartalla taistelemassa vastaantulijoiden kanssa ja keräämässä resursseja kuninkaan kaatamiseen ennen muita. Lisäksi kentällä liikkuu kuninkaan kaartilaisia ja luolastoista sikiäviä ruttokorppeja, jotka tappelevat sankareiden lisäksi keskenään. Yhdessä vuorossa ei ehdi paljoa ja kartta on laaja, joten pitkän tähtäimen strategian fokus on pelin erilaiset voittotavat.
Yksinkertaisin voittokeino on marssia linnaan ja haastaa sir Simba kaksintaisteluun. Temppu vaatii sekä tuuria että varusteita, sillä linna on hyvin suojattu eikä kuningas kaadu helposti. Jos kaksintaistelun voittava sankari on mädäntynyt enemmän kuin kuningas, voitto lasketaan tavallisen sijasta mätävoitoksi, koska hullu kuningas vaihtuu silloin vain toiseen hulluun.
Helpompi, mutta hitaampi voittotapa on kerätä neljä taikakiveä, joilla kuninkaan voittaa automaattisesti. Passiivisaggressiivinen voittotapa vaatii valtakunnan parhaan maineen keräämistä korppeja ja muita pelaajia tappamalla, jolloin voi odottaa kuninkaan kuolevan itsekseen, taistelussa tai mädäntymällä. Sillä jos kaksintaistelun haastaja ei itsekään selviydy, perimysvuorossa onkin se maineikkain.
Erilaiset sankarit sopivat eri voittotapoihin ominaisuuksiensa mukaan. Tärkein on sankarin erikoistaito. Esimerkiksi rottaklaanin salamurhaajanäätä piiloutuu öisin, susiritarin hyökkäyksiä on vaikeampi torjua ja jänöprinsessa löytää muita paremmin aarteita luolastoista.
Kortit toimivat yhtä aikaa sekä resursseina että kykyinä. Korteilla voi joko auttaa omaa sankaria ja kiusata muita, tai kortteja voi uhrata, jotta saa nopanheitosta mieleisensä tuloksen. Kortit jakaantuvat varuste-, taika- ja kikkailupakkoihin, ja tehtäviä suorittamalla voi saada avustajakortteja. Varusteet ja avustajat parantavat omaa sankaria, taioilla autetaan itseä tai hyökätään muiden kimppuun ja kikkailu on tietenkin pelilaudan ja muiden pelaajien manipulointia. Korttien pelaaminen kuluttaa rahaa ja taikavoimia tai lisää sankarin mädänneisyyttä. Pöytään lyötävät laput kannattaa valita hyvin.
Heksakartta on laaja ja monipuolinen, sillä lähes joka heksalla on erikoissääntöjä. Metsiin voi piiloutua yövuoroilla, vuoristo hidastaa mutta antaa suojaa, suot vahingoittavat, vallatuista kylistä saa rahaa ja luolastoista löytyy satunnaisesti aarteita tai uhkia. Lisäksi kuningas ja pelaajat kylvävät maastoon ansoja, kuten maantierosvoja tai kentän toiselle puolelle heittäviä portaaleja.
Kaveriporukan lautapeli-ilta
Armellon pelimekaniikka on selkeä, mutta kortit, sankareiden erot ja erilaiset voittotavat tuovat peliin syvyyttä. Vanhana Magicin pelaajana minua häiritsi se, etten saa itse rakentaa pakkaani. Eri sankareille sopivien korttiyhdistelmien suunnittelu olisi lisännyt aktiivisen pelaamisen ulkopuolista strategiointia. Korteissa riittää vaihtelua, mutta omalle strategialle turhien lappujen nostaminen vuorosta toiseen ärsyttää.
Vaikka vuorot vilisevät ohi nopeasti, neljän pelaajan ja kahden lisätoimijan vuorottelu pidentää kierroksia. Kun alkuvuorot kuluvat voittostrategian tukirakenteita kasaamalla, saa yhteen erään kulumaan helposti tunnin tai pari. Nopan heittely on kaveriporukassa noin sata kertaa mielekkäämpää, sillä tekoäly pelaa lyhyellä tähtäimellä ihan hyvin, muttei osaa suunnitella kauas. Seurasin kun konenäätä juoksi toistuvasti jänisritarin kimppuun, vaikka jänö antoi joka kerralla kuonoon 6-0.
Pelin tutoriaalikampanja kannattaa pelata ennen sisällissotaan ryntäämistä. Hyvin suunnitellut tehtävät opettavat mekaniikan sopivissa paloissa, avaten samalla touhun taustatarinaa. Tarinavetoinen opetus on mielekkäämpää kuin tyypillisen kuiva mekaniikkalistan läpi käyminen. Tehtävien välillä vaihtuvat sankarit myös totuttavat erilaisiin pelityyleihin.
Olen digitaalisten lautapelien suhteen skeptikko, sillä usein ne jäävät fyysisten pelien kopioiksi nätillä grafiikalla, mutta tarpeettomilla rajoitteilla. Armellossa pelin digitaalisuutta on käytetty järkevästi, esimerkiksi kuninkaan ja ruttokorppien tapaisen neutraalin vihollisen laittaminen fyysiseen peliin on usein kömpelö mekaniikka. Oikealla laudalla myös piiloutumismekaniikat vaatisivat joko sokeuden teeskentelyä, aivot lamauttavaa humalaa tai ylimääräistä kirjanpitoa.
Hyvään moninpeliin kuuluvat matala aloituskynnys ja kaukana häämöttävä huippu. Samat ominaisuudet tekevät Armellosta hyvän vaihtoehdon, jos kavereita ei saa saman pöydän ääreen noppia heittelemään. Hitauden ja erien pitkän keston vuoksi tästä tuskin tulee kuumaa turnauspeliä, mutta odottelu antaa aikaa vuorojen suunnitteluun ja pelikaverin kommentointiin.
Se sopii kaveripeliin hektistä nakuttamista paremmin.
Armello
Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4, iOS
League of Geeks
Minimi: Dual-core 2 GHz, 512 Mt näytönohjain, 2 Gt RAM
Suositus: QUad-core 2.5 GHz, 1Gt näytönohjain, 4Gt RAM
Testattu: AMD FX-4350 4.2 GHz, nVidia GTX 750 TI, 8 Gt RAM
Moninpeli: 4
Versio: Steam
Ikäraja: 7
85
