Mmm, muovailuvahaa... Onko jotain, mitä siitä ei voisi tehdä, edes kokonaista seikkailupeliä?
Vajaat 20 vuotta on pitkä aika odottaa mitään, varsinkaan jatkoa omalle mielipelille. Sen jälkeen, kun muovailuvahasta rakennettu höpöseikkailu The Neverhood ilmestyi vuonna 1996, mitään vastaavaa ei ole nähty. Kunnes tuli Kickstarter, jonka avulla pelin avainkehittäjät saivat haettua rahoituksen henkiselle jälkeläiselle. 974 578 dollaria ja reilut kaksi vuotta myöhemmin Armikrog on keskuudessamme. Ja ihmiset ovat raivoissaan.
Useista viime hetken lipsumisista huolimatta Armikrog julkaistiin selkeästi viimeistelemättömänä. Menutekstit katoilevat, hotspotit tuottavat vaivaa, itsensä voi bugata lukituista ovista ja muuta mukavaa. Työn laatu aaltoilee muutenkin, joihinkin kohtiin on nähty suhteettomasti vaivaa ja toisissa maistuu rykäisy.
Jaan harmistuksen kiirehdityn teoksen äärellä, mutta lynkkausporukkaan en lähde. Minua kiinnostaa vain kaksi asiaa. A: Onko Armikrogin läpäisy nautittavaa hiomattomista särmistä huolimatta? B: Tavoittaako se jotain The Neverhoodin mielikuvituksen lennosta?
Ja vastaus on... Pahus, ensin pitääkin selvittää puzzle nimeltä ukuL nuletsovrA! Kohdataan lopussa, pisteiden ja yhteenvedon luona!
Taivas
Planeetta Ixen on pulassa. Syystä tai toisesta sen asukkaat eivät selviä hengissä ilman plutoniumia. Kolme urheaa astronauttia, mukana sankarimme Tommynaut ja hänen koiransa Beak-Beak, lähtevät etsimään pelastusta läheiseltä Spiro 5 -pallolta, kun kaikki menee mönkään. Tommynautin alus törmää asteroidiin ja putoaa alas planeetan pinnalle, missä vihamielinen fauna tulee heti tervehtimään. Kun pahin vaara on ohi, herää todellinen kysymys: mitäs nyt?
Armikrogin aloitus nappaa heti mukaansa ja sen kaoottisuus kuvaa hyvällä tavalla koko peliä. Sinänsä turhahko taustatarina kerrotaan mahtavassa biisissä, joka kuulostaa David Bowien kadonneelta sinkulta, ja Tommynautin pako nälkäisen mörrimöykyn kynsistä on vaha-animaation juhlaa. Jee!
Aloitus on sikälikin onnistunut, että se luo heti voimakkaan vaikutelman vieraasta todellisuudesta. Tämä on Armikrogin keskeisin valtti. Puzzlet saattavat olla se varsinainen sisältö, mutta maailman tutkiminen toimii voimakkaana motivaattorina. Jokaisen uuden alueen ja olennon kohtaaminen on palkinto itsessään, koskaan kun ei tiedä, millä tekijät yllättävät seuraavaksi.
Alussa Tommynaut esimerkiksi matkustaa jonkinlaista lonkeroa pitkin kauttaaltaan puna-liila-pinkkiin huoneeseen, jonka seinästä kuoriutuu esiin muurahaispresidentti Abrahant Lincoln, joka ennen katoamistaan antaa puzzlevinkin naksuttelemalla leukojaan. En tiedä, millaista huumorintajua tämän arvostaminen vaatii, mutta minuun uppoaa.
Ulkoasun ylistäminen näin varhaisessa vaiheessa arvostelua osoittaa huonoa makua, mutta Armikrogin kohdalla on pakko tehdä poikkeus. Osa pelin viehätyksestä perustuu eittämättä siihen, että se on parhaimmillaan turkasen näyttävä. Käsin vahasta ja muista materiaaleista rakennetussa maailmassa vaan on sitä jotain, kaikki hahmot Tommynautista alkaen on animoitu ihastuttavasti. Kaiken synkistelyn keskellä Armikrogin värikylläisyys ilahduttaa sekin. Pelin maailmassa ei voi samoilla tulematta hyvälle tuulelle.
Mikä tärkeintä, Armikrog on uskollinen The Neverhoodin hengelle. Samalle mystiikan ja sekopäisyyden tasolle ei ylletä, mutta jotain vanhasta taiasta on tallessa. Vain vähän räävittömämpiä irtiottoja jää kaipaamaan.
Kiirastuli
Vieraassa maailmassa kun ollaan, myös puzzlet noudattavat vierasta logiikkaa. Tässä vaiheessa monen hymy varmasti hyytyy, kahdestakin syystä.
Ensimmäinen syy on hyvä. Vaikka sellaiselta näyttääkin, Armikrog ei ole perinteinen seikkailupeli. Inventaario toimii automaattisesti ja arvoitusten ratkaisu perustuu usein omaan suosikkikeinooni, ympäristön tarkkailuun. Jos pelatessa ei merkkaa ylös tärkeiltä haiskahtavia symboleita ja muita vinkkejä, jää jumiin alta aikayksikön. Armikrog vaatii keskittymistä, mutta kun vänkyrät muistiinpanoissa ja merkilliset kojeet pelissä yhdistyvät ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi, se on kuulkaa upeaa!
Mukana on myös jonkin verran yhdentekevää Professor Layton -sälää, mutta se on onneksi pidetty sopivan kepeänä. Yhtä ankeaa musiikkipuzzlea (miksi??) lukuun ottamatta Armikrogin ongelmia ratkoo oikein mielellään. Pelin viimeinen iso arvoitus nousi suorastaan lemppareihini, se kun vaati pitkin peliä väläytetyn loren tulkitsemista uudessa valossa.
Ja sitten... Armikrog ylikuumentaa aivot myös väärästä syystä. Peli ei harrasta erillisiä hotspoteja, eli periaatteessa mitä vain ruudulla näkyvää voi klikata. Eikä siinä mitään. Mutta se riepoo, että hahmot eivät reagoi MITENKÄÄN asioihin, joita ei voi (sillä hetkellä) käyttää. Tämä luo välillä vainoharhaisen fiiliksen, kun olennaisilta näyttäviä nappeja, vipuja, olentoja ei yhdessä vaiheessa voi ja toisessa voikin naksutella.
Otetaan esimerkki. Eräässä ruudussa on pienenpieni syvennys, joka näyttää siltä, että se voisi liittyä johonkin. Syvennystä klikatessa Tommynaut kuitenkin seisoo vain paikallaan tonnin setelinä. Mutta jos on onnistunut löytämään lähistöltä vipuvarren, silloin Tommynaut iskeekin sen sisään ja avaa näin lukitun oven. Eri kiva, jos sankarin hiljaisuuden tulkitsi merkkinä siitä, että kyseessä on vain taustadetalji ja sitten unohtanut koko jutun.
Palautteen vähyys saavuttaa välillä koomisia ulottuvuuksia. Pelissä ajetaan tuon tuosta eräänlaisella ilmakärryllä, mutta peli ei kerro, miten siitä pääsee pois! Laiturille ei pääse klikkaamalla sitä, kuten luulisi, vaan olemalla hetken liikkumatta telakointipisteessä. Kun kyse ei edes ole puzzlesta, eivätkö pelin hahmot voisi heittää pari kommenttia? Kyselee hiuksia repivä arvostelija.
Vaikka oma etenemiseni pysähtyi tiedon panttaamiseen kunnolla vain muutamia kertoja, se hajotti aina huolella. Armikrog on peli, jossa on tarkoitus jäädä toisinaan jumiin, mutta kynnys lunttaamiseen laskee, kun pelin reiluudesta ei voi olla aina varma.
Helvetti
Arvoitusten puutteet kuvaavat ikävästi peliä muutenkin. Tuntuu että 90 prosenttia pelistä on luotu pieteetillä ja sitten loppuosa rykäisty kokoon rahan ja ajan loppuessa.
Kuten todettua, peli on enimmäkseen todella näyttävä ja vahaa on osattu käsitellä juuri oikein. Sitten vastaan tuleekin kahden pennin Photoshop-virityksiä, kuten räikeästi venytettyjä hahmoja tai orgaanista materiaa, joka liikkuu rautakangen sulavuudella. Hahmojen sulautuminen taustoihinkin on välillä niin ja näin. Ja miten ihmeessä näin visuaalisesti kunnianhimoiseen peliin on jäänyt Windowsin oletuskursori? Lipsahdukset ovat sinänsä pieniä, mutta kaiken loiston keskellä hutaistu 10 prosenttia paistaa esiin varsin epätyydyttävästi.
Hutiloimisesta on hyvä siirtyä pelin paljon itkettyyn bugisuuteen. Minä selätin pätsäämättömän julkaisuversion ilman kriittisiä ongelmia, mutta kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Ahkera tallennus on siis suotavaa. Näkymättömistä menuteksteistä tai epämääräisistä hotspoteista viis, minua ärsytti eniten äänimaailman bugailu, Terry S. Taylorin mahtava sekopollosoundtrack kun on tärkeä osa pelin tunnelmaa. Onneksi valtaosan pelistä sai nauttia häiriöttä.
Viimeisenä harmituksena Armikrog loppuu vähän ennen aikojaan. Minulta läpäisyyn kului kuutisen tuntia, enkä varsinaisesti pitänyt kiirettä. Kuten aina hoen, pituus ei ole itseisarvo, mutta Armikrogissa tarinan ja ongelmanratkaisun kaari tuntui katkeavan silloin, kun hommaan alkoi tulla kunnolla energiaa. Osa maailmasta tuntui myös oudon tyhjältä, mihin pari-kolme ekstrapulmaa olisi auttanut paljon.
Valaistuminen
Armikrog on niitä epätasaisia kokonaisuuksia, joille on vaikea antaa lopullista tuomiota. Kun grafiikka ei töki, peliä on ilo katsella. Kun puzzleista saa kunnolla palautetta, niitä on ilo ratkoa. Niin kauan kuin peliä riittää ja bugit pysyvät loitolla, sitä on ilo pelata ihan yleisesti. Mutta kun ote lipsuu, huolella rakennettu seikkailufiilis vajoaa hetkeksi pohjamutiin.
Kuinka usein sieltä jaksaa nousta, lienee lopulta hyvin subjektiivista. Pelin Steam-foorumeilla pyörii myrsky, itse olen armeliaampi. Riemu osittain onnistuneesta The Neverhoodin perillisestä painaa vaakakupissani puutteita enemmän. Ei tästä samanlaista kulttiklassikkoa saa, mutta harvassa ovat kilpailijatkaan. Harmittaa vain, miten pienellä tuunauksella tästä olisi saanut kertaluokkaa kovemman paukun.
Niin kauan kuin mikään muu peli ei kutittele samaa muovailuvahaista, tärähtänyttä peliluuta, minun on pakko hyväksyä Armikrog sellaisena kuin se on. Siispä varovainen vahapeukku ylös, kaikesta huolimatta. Mutta tarkkailkaa ihmeessä pelin päivityshistoriaa.
Armikrog
Arvosteltu: PC
Saatavilla: Mac
Tulossa: PS4, Wii U
Pencil Test Studios / Versus Evil
Versio: 1.0
Testattu: Athlon II X2 255 4,1 GHz, 8 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8
Muuta: Hinta noin 25 euroa.
Ikäraja: Ei tiedossa.
78
