Vauvafoorumi kiehuu kaaoksessa: taas tuli tankkipeli lisää!
Pelien historia on täynnä tarinoita edelläkävijöistä, joiden seuraajat synnyttivät uraauurtavien teosten vanavedessä kokonaisia genrejä. Nyt tarinoihin pääsee Wargaming.netin megahitti World of Tanks, josta uuden näkemyksen työstää roolipeleistään tunnettu Obsidian.
Esikuvan kopioimisella ja esikuvasta inspiroitumisella on se merkittävä ero, että vain jälkimmäinen vie kehitystä eteenpäin. Aluksi Armored Warfare vaikuttaa suoralta Se Tankkipeli -kloonilta, jossa vain kelloa on siirretty puoli vuosisataa eteenpäin. Mutta reaktiopanssarin alta paljastuukin kunnianhimoa, joka tekee Armored Warfaresta vakavasti otettavan kruununtavoittelijan.
Taisteluhansikas
Armored Warfare näyttää ja tuntuu ensisilmäyksestä asti tutulta. Matsiin voi liittyä melkeinpä kylmiltään, Tanksista tutut taktiikat toimivat ihan kohtuullisesti. Eri ammustyypit, korjaussarjat ja muut tarvikkeet ovat osittain vanhoja tuttuja, eivätkä kymmeneen tasoon (joista vasta kahdeksan mukana pelissä) ajoneuvotyypeittäin jaotellut tutkimuspuut taatusti yllätä ketään. Jopa jotkut miehistön taidoista ovat vanhan kertausta, plus muutama tankkikin.
Nopeasti selviää, että tutulta ja turvalliselta vaikuttava onkin pinnan alta jotain ihan muuta. Varmasti Obsidianilla on zlotynkiiltoakin silmissä, mutta on yhtä selvää, että motivaatio Valko-Venäjän jättiläisen haastamiseen syntyi halusta ja uskosta omiin kykyihin tehdä kaikki esikuvaa paremmin. World of Tanks on tarkkaan syynätty ja jopa ymmärretty, sen verran täsmäpommintarkasti haastaja osuu WoTin heikkouksiin ja vahvuuksiin.
Sota. Sota muuttuu aina
Hienoilla innovaatioilla on kuitenkin vain niin paljon merkitystä kuin pelin kova ydin, taktinen joukkuepohjainen panssaritaistelu, antaa myöten. Myös ArWan taisteluosuus on äkkiseltään kovin tutun oloinen, mutta pinnan alla kytee yllätys. Pelin teknologinen kehityskaari kuvaa aikaa, jolloin ah niin rakastetut kevyet, keskiraskaat, raskaat ja tajunnan räjäyttävän raskaat toisen maailmansodan panssarihirviöt väistyivät tulivoimaa, liikkuvuutta ja panssarointia yhä optimaalisemmin yhdistelevien universaalien taistelupanssarivaunujen ja tukiyksiköiden tieltä. Kuvaavasti WoTin hurjimmat teräspedot ovat ArWassa alatierien muinaismuistoja. Haistan tilanteessa markkinointipotentiaalia, mutta mahtaako rehvastelulle olla katetta?
Tanksin ja ArWan kaltaisissa kokemuspisteiden tahkoamiseen perustuvissa moninpeleissä täytyy aina olla muutama lompakkoa raottava mätämuna, hauskaa tankkipuuta miinoittava hyytävä romu, jonka ohittaminen onnistuu joko työllä ja tuskalla, tai oikealla rahalla.
Erilaisten laitteiden täytyy kuitenkin olla keskenään tasapainossa, mieluiten vielä siten, että niiden vahvuudet täydentävät toisiaan. Mutta kaikki ei saa olla liian riippuvaista yhdestä panssaroidusta Graalin maljasta, Suomen jalkapallomaajoukkueen arvokisapaikasta tai tiimipelistä WoTin kaltaisessa tiimipelissä. ArWassa erilaisuutta edustavat rengasajoneuvot ja ohjusjärjestelmät, mikä on paitsi potentiaalisesti valtava rikkaus myös melkoinen pelisuunnitteluhaaste.
Tankkipelissä syyttävä sormi osoittaa ensimmäisenä taistelupanssarivaunua, joka jalkaväettömässä maailmassa on äärimmäinen ratkaisu kaiken muun kaluston romuttamiseen. ArWassa sillä sormella puhkaistaan tankkien silmät, sillä ilman tiedustelukalustoa raskaammat vaunut eivät yksinkertaisesti näe mitään. Toisaalta ne myös tekevät vahinkoa varsin maltillista tahtia, toisin kuin vaikkapa selustaan kiertänyt tankintuhoaja. Myös PST-ohjusten kaltaiset erikoisemmat viritykset ovat parhaimmillaan tosi ilkeitä, pahimmillaan suorastaan hävettävän huonoja.
Toinen merkittävä ero Tanksiin on, ettei ylivoimaisia ”kultakuulia” ole olemassa. Kaikki ammukset ovat vaihtelevia kompromisseja tuhovoiman ja läpäisyn välillä, eikä pahassa paikassa pönöttävän panssarihirviön häätämiseen ole helppoa taikakonstia. Tärkeää on ampua oikeaa kohdetta oikealla kuulalla: ei kannata olla onteloammusta putkessa, kun nurkan takaa vyöryy vastaan reaktiivista panssaria.
Visuaalisesti ArWa on jonkin verran Tanksia näyttävämpi. Molempien grafiikka ajaa asiansa, varsinaisista taiteellisista arvoista ei ehkä kannata puhua kummankaan kohdalla. Äänimaisemassa haetaan realismia, mikä on ainakin hyvä lähtökohta, sillä todellisuus on todellisuudessa melkein aina Hollywoodia ihmeellisempää.
Palkkasoturit rahastamassa
Käytännössä ArWan matsit tuntuvat tankkiveteraanille tutuilta, mutta silti tuoreilta. Yhteenotot ovat raivokkaita vääntöjä, jotka päättyvät harvoin tukikohdan valtaamiseen tai tasapeliin. Kaikilla vekottimilla on ainakin ajoittain paikkansa, mutta toisaalta taas välillä kourassa on niin päivänselvä afrikkalaissuomalainen Pekka, että kädet voi nostaa pystyyn saman tien.
ArWassa on nykymuodossaan niin miedosti rahastuksen makua, että melkein kuvittelen pelin julkaisijalla olevan vielä puoli pakkaa ässiä hihassa piilossa. Premium-aika ja paskelottivaunujen ohittaminen pelaamatta maksavat tietysti oikeaa rahaa, mutta ammuksia tai muita varusteita ei edes voi (vielä) ostaa kuin leikkirahalla, ja tallipaikat ovat ilmaisia. Sopii tietysti minulle, kunhan mukaan ei myöhemminkään survota oikeasti inhottavaa rahastusta.
Hyökkäys Valko-Venäjälle
Obsidianin yritystä haastaa Valko-Venäjän kolossi parantamalla sen omia aseita ei voi kuin ihailla. Varmin merkki siitä, että jotain ArWassa on tehty oikein on se, että suuri esikuva tuntuu ottavan siitä vaikutteita. Esimerkiksi Tanksiin tulossa olevat tekoälyä vastaan pelattavat tehtävät ovat jo nyt yksi ArWan myyntivalteista. Tosin ne ovat vielä niin keskeneräisiä, että itse en hirveästi innostu.
Wargaming on luvannut harkitsevansa tiukempaa rajausta matsinmuodostuksessa. ArWassa matsit kasataan jo nyt pelkästään saman kokoluokan tankeista, mikäli porukkaa on riittävästi. Meininki on aika reilua ja tekee pikkutankeillakin ajamisesta viihdyttävää, mutta kieltämättä hukkaa hieman vaihtelua ja perspektiiviä, kun uudenkarhealla supertankillaan ei pääsekään kurittamaan aiemmin voittamattomalta tuntuneita vihollisia.
Näin avoimen betan alussa peli on suunnilleen odotusten mukaisessa kunnossa. Bugeja ja suorituskykyongelmia on jonkin verran, varsinkin silloin tällöin esiintyvä lagittelu on nopeiden tankkien maailmassa inhottavaa. Ongelmia korjataan hyvää tahtia, joten en näe mitään erityistä syytä tekniseen huoleen, todelliset haasteet ovat muualla.
Pikkumatseissa vauhdikas meno on ihan hauskaa, mutta miten käy loppupeleissä, kun taistelumekaniikan tempo nostetaan yhteentoista? Vastassa on vuosien varrella timantiksi hiottu World of Tanks. Selviävätkö tukiyksiköt, kun kaikkein järeimmät isojen tierien tulivoimaiset ja paksupeltiset teräsperkeleet rullaavat pienehkölle kentälle vauhdikkaammin kuin Tanksin nopein kevytvaunu, vai onko lopputulos kuin tappelisi vuorigorillan kanssa puhelinkopissa? En tiedä.
Peli on avoimen betan alussa tasapainotuksen ja monien muidenkin ominaisuuksien suhteen vielä selvästi kesken, ja kun omista pelitunneista puuttuu vielä nolla perästä, en uskalla vielä edes arvata.
No, tässä vaiheessa tuntuu siltä, että Armored Warfare haastaa yhden kaikkien aikojen menestystarinoista sen omilla aseilla, ja saattaa vaikka onnistuakin. Toisaalta riskit ovat myös suuria, sillä kovin samankaltaisena se kilpailee World of Tanksin kanssa suoraan samojen pelaajien pelitunneista.
Omalla kohdallani Armored Warfare otti ainakin erävoiton. Vaihteluhan virkistää aina, vaikka kyse olisi vain uutuudenviehätyksestä.
Ulkotankillista tilpehööriä
Armored Warfaressa on kaikenlaista säätöä, joka kertoo että World of Tanksia on analysoitu. Maittain jaetut teknologiapuut korvataan kahdella palkkasotureita varustelevalla asediilerillä. Se mahdollistaa temaattisesti melko eheät kehityspolut, ilman että tunnettujen ja rakastettujen teräspetojen sekaan väkisin tungetaan keksittyjä leikkivaunuja. Matseissa vehkeet ovat joka tapauksessa iloisesti sekaisin, joten kansallisylpeyskään ei saa ylimääräistä kolausta.
Puhdasta kokemuspiste- ja rahagrindausta on rikastettu monipuolisemmilla vaatimuksilla, tyyliin “kimmota riittävästi potentiaalista vahinkoa saadaksesi uuden taistelupanssarivaunun”.
Komentajilla on yksilöllinen valikoima kokemuksen myötä karttuvia kykyjä. Siksi onkin kiva, että komentajaa saa ajattaa eri vaunuissa vapaasti, ilman siirtämisestä tulevia rangaistuksia. Ajoneuvojen toimintaa tehostavia lisäosia on melkoisen laaja valikoima, ja niitä avataan samoin kuin osaa komentajistakin, sopivaa vaunua ajattamalla.
Tykit tikissä
Tykistö ei ole ihan samanlaista tulos tai ulos -arvontaa kuin WoTissa, jossa yksi laukaus ratkaisee kaiken. Yleensä vielä noppien kolinan säestyksellä. Saa nähdä miten paljon vähemmän (tai enemmän) ArWan tuikitiheään pienempää vahinkomäärää jakavat roikkupyssyt lopulta ahdistavat. Ainakin ne pirulaiset ilmaisevat sijaintinsa ja varoittavat aikeistaan etukäteen aina ampuessaan, mikä tekee niillä ajamisesta paljon aktiivisemman ja jännittävämmän elämyksen.
Tykistön käyttöliittymä, samoin kuin muuten suunnilleen kaikki muukin ArWassa, on kuin kokoelma Tanksin suosituimpia modeja. Pro-tankittelijalle suunnatussa systeemissä tulee aloittelijalle helposti informaatioähky, mutta siihen auttaa onneksi suorastaan esimerkillinen muokattavuus. Informaatiota tulee ehkä vähän liikaakin: jotkut ominaisuudet voisivat Tankkien Maailmassa laukaista bannin.
Uutta on sekin että omaa tukikohtaa pääsee rakentamaan. Päivittäin ilmestyvien resurssipisteiden avulla voi rakentaa esimerkiksi parin prosentin kokemuspistebonuksen antavan tai korjauskustannuksia alentavan pytingin. Saa nähdä onko moisella nakertelulla mitään kummempaa pelillistä annettavaa, mutta ainakin se taas alleviivaa, kuinka joka ikisessä pelisuunnittelullisessa yksityiskohdassa ilmenee palava halu tehdä kaikki hieman paremmin kuin Tanks.
Armored Warfare
Arvosteltu: PC
Obsidian Entertainment
aw.my.com
Versio: 0.9.1490.
Minimi: Windows Vista/7/8/10, 2GB RAM (suositus 4GB), CPU intel Celeron E3400@2.6GHz (suositus G3420@3.2GHz), GPU 9500GT 512MB, 24+GB kovalevyä
Testattu: i7/2600K@4.2GHz, 16GB RAM, 980GTX ti, Windows 7 Ultimate 64
Moninpeli: PvP:tä PvE-mausteilla
Muuta: Ilmaispeli
Ikäraja: 12
