Ylhäältä kuvatut, toisiaan sumputtavat viivat ovat tuttuja kaikille matopeliä pelanneille ja 90-luvun taitteen public domain -skenen veteraaneille. Art Style: Light Trax ynnää vanhaan yhtälöön kunnon radat ja räväkät teknobiitit.
Light Traxin nopeatempoisten kierroskisojen voitoista kamppailevat valoviivat eivät ole fataaleja uhkia toisilleen. Jos näkymättömiin kaistoihin jaetun radan ajolinja on varattu, viiva luiskahtaa ohjaussuunnan mukaan 45 asteen kulmassa ensimmäiselle vapaalle kaistalle. Vastustajan vieressä paahtaminen lataa turboenergiaa, joten vauhtiviivat viihtyvät sievästi rinnakkain.
Ratatuntemus ratkaisee armotta voittajan. Hidasteiden, turbolätkien, kiinteiden ja liikkuvien esteiden kavalkadi vaatii rautaista muistia ja teräksisiä refleksejä. Kamera kääntyy ennalta määrätyissä paikoissa reaktioaikaa pidentävään 3D-näkymään, joten menoa hidastavista kämmeistä saa syyttää vain itseään.
Rento freeway-tila on tiukkojen kierroskisojen vastakohta. Mutkat ovat pyöreitä, esteitä ei ole lainkaan ja teknon tilalla rullaa trancehtavia rytmejä. Takaviistosta kuvatussa freewayssa läheltä piti -ohituksilla kerätään pisteitä ja turbo lisää pykälä kerrallaan valomopon huippunopeutta. Pikkuhiljaa silmät kuivattavaan vauhtiin kiihtyvä freeway-kruisailu loppuu kun ajastin kilahtaa nollaan.
Sisäisesti ja ulkoisesti mukavan särmikkään ja pettävän yksinkertaisen Art Style: Light Traxin ainoa tuntuva puute on moninpeli: sitä ei ole. Ei edes jaetulta ruudulta, minkä ei pitäisi olla kevyelle tekniikalle ongelma.
85
