www.assassinscreed.com
Nopeasti tehty Brotherhood ei ole halpa rahastus.
Assassin’s Creed kuuluu niihin harvoihin pelisarjoihin, joissa tekijät ovat oikeasti kuunnelleet palautetta. Ykkönen kolahti kovaa, mutta toisti liikaa itseään. Kakkosessa lähes kaikki pahimmat mokat korjattiin ja kokemus oli viime pelivuoden kovimpia. Ezion seikkailut jatkuvat ennätysnopeasti jo tämän vuoden marraskuussa, minkä takia fanit epäilivät, että se on vain täyshintaisena pelinä myytävä halpa DLC-pätkä. Kesällä nähdyn perusteella pelot vaikuttavat aiheettomilta, Brotherhood on täysiverinen Assassin’s Creed -jatko-osa.
Kakkosen aikana Eziosta kuoriutui mestaritason salamurhaaja, jolla on paljon vihollisia. Loukatut temppeliritarit hautovat kostoa ja hyökkäävät Brotherhoodin alussa sankarin kotikylään kokonaisen armeijan voimin. Edes Ezio ei vastaa tuhatta miestä, joten lopputulos ei ole kovin onnellinen. Niinpä koston kierre jatkuu ja kotinsa menettänyt salamurhaaja alkaa suunnitella temppeliritareiden johtajien veristä kuolemaa.
Kilauta kaverille
Assassin’s Creed II:ssa päästiin Rooman reunamille, mutta suurkaupungin kukkuloita sai vain katsella, ei koskettaa. Nyt vanhan metropolin portit aukeavat kunnolla, ja Ezio loikkii pitkin muinaisen suurvallan raunioita. Tekijöiden mukaan Rooma on noin kolme kertaa kakkosen Firenzen kokoinen. Ainakin tunnettuja nähtävyyksiä riittää takuuvarmasti.
Brotherhoodin nimen oletettiin aluksi tarkoittavan vain uutta moninpeliä, jossa pelaajat juoksevat pitkin kattoja ja salamurhailevat toinen toisiaan. Veljeskunta liittyy kuitenkin tiiviisti myös yksinpeliin, sillä Ezio ei enää metsästä yksin. Päästäkseen päämääräänsä hän kouluttaa tuekseen joukon uusia assassiineja, ja kavereiden kehittäminen on iso osa peliä. Apulaiset keräävät kokemusta, jolla jengille ostetaan uusia taitoja ja varusteita.
Porukka ei loiki koko aikaa Ezion vanavedessä, vaan odottaa varjoissa johtajansa komentoja. Apua voi pyytää esimerkiksi yksittäisen vihollisen vaientamiseen, jolloin apulainen syöksyy paikalle suorittamaan tehtävänsä äänettömästi ja tehokkaasti. Sopivasti hankituilla taidoilla salamurhaajat voivat vaientaa kerralla kokonaisen joukon temppeliritareiden kätyreitä. Ominaisuus näytti varsin tehokkaalta, joten sitä voi yleensä käyttää vain muutamia kertoja per tehtävä. Homma helpottuisi liikaa, jos Ezion ei tarvitse kuin osoitella vihollisia ja peli hoitaa hiljentämisen.
Kavereita voi kutsua myös aktiiviseen taisteluun sankarin rinnalle. Apuvoimien huutamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä edes koulutettu salamurhaaja ei ole kuolematon. Jos toveri heittää henkensä, menettää pelaaja kaikki apulaiselle opetetut kyvyt ja varusteet. Liikaa ylivoimaa vastaan ei siis kannata turhaan rynnätä.
Nopeammin ja sulavammin
Ezio ei vain kouluta seuraajiaan vaan hän on myös itse oppinut uusia kikkoja. Taistelua on muokattu entistä notkeammaksi, ja tappoiskuja voi ketjuttaa putkeen niin, että sankari viimeistelee useamman vihollisen peräkkäin nopeassa tahdissa. Kuulostaa hienon taistelusysteemin liialliselta yksinkertaistamiselta, mutta tekijät lupailevat, että taktiikka ei ole kadonnut mihinkään. Iskujen ketjutus katkeaa heti, jos Ezio ottaa osumaa. Kun tämän yhdistää liikkuviin vihollisiin, täytyy pelaajan edelleen kiinnittää huomiota ympäristöönsä pelkän yhden napin rämpyttämisen sijasta. Näin siis ainakin teoriassa, lopullinen totuus nähdään pelin ilmestyessä.
Fanien toiveita täytetään uusilla varusteilla ja liikkeillä, joista ruinatuin lienee kyky heittää viholliselta riistetty ase takaisin omistajaansa päin. Ilman halki heilahtava taistelukirves viimeistelee vastustajan näyttävästi kertalaakista. Ezio on myös vihdoin oppinut käyttämään varsijousta, vaikka itse en koskaan ole kaivannut pitkän kantaman asetta. Lähietäisyydeltä tehdyt salamurhat sopivat mielestäni paremmin Assassin’s Creedin tyyliin.
En etukäteen ollut kovin innostunut Brotherhoodista, mutta nähdyn perusteella luvassa on odottamisen arvoinen jatko-osa. Lisämausteena tuttua kaavaa on höystetty uusilla väliosuuksilla, joissa Ezio esimerkiksi räiskii kanuunalla hyökkääjiä. Nämä eivät ole pääosassa, mutta pätkivät salamurhailua mukavasti.
Peliteollisuudella on paha tapa unohtaa historiansa, vaikka aikajana ei ole vielä edes erityisen pitkä. Viimeistään konesukupolven vaihtuessa yleinen muisti ikään kuin nollataan ja kaikki alkaa taas alusta. Digitaalinen pelimyynti onneksi korjasi koko alaa vaivanneen perusvirheen kertaheitolla, sillä vuosia vanhoja hittejä julkaistaan niin PC:lle, Xbox 360:lle, Wiille kuin PS3:lle, osa peleistä jopa modernisti ehostettuina.
E3-pohjaisen tulevaisuuden kuikuilun vastapainoksi käänsimme katseet taaksepäin ja kokosimme lehden loppuun tuhdin retroliitteen, jossa wanhat pelit pannaan toimimaan nykykoneilla ja jopa arvostellaan. Kyynelten sumentama muistelu ei ole edes pois ajankohtaisuudesta, koska mennyt antaa nykyisyydelle pohjaa.
Deus Ex ja Starcraft ovat vuosia asemansa säilyttäneitä klassikoita, jotka ovat saamassa viimein jatkoa. Rinnalla kulkevaksi teemaksi valittiin roolipelit, koska ne ovat lajityyppinä ajankohtaisempia kuin koskaan.
Liki kaikki uutuudet ammentavat suoraan roolipelien pelimekaniikasta, sillä palkitseva kokemuspistekeräys nousee koukuksi melkein jokaisessa lajityypissä. Elokuun numeron Crackdownin hiekkalaatikkomaailmassa kykykehitys on suoraan roolipeleistä napattu, Red Dead Redemptionissa aasi vaihtuu expalla raudikkoon, Blurissa pinnat avaavat aseita ja pelimuotoja ja UFC:n lasileuka muuttuu teräksiseksi ottelukokemuksella.
Arvostelut ovat alkuperäisiä, jotta jutuille muodostuisi kaksi historiallista kerrosta. Pelien lisäksi myös teksteissä näkyy ajankulu, jos ei nyt suoranaisena kehityksenä, niin ainakin painotusten ja tyylin muuttumisena. Jälkiviisastelukin käy viihteestä, sillä aikalaiset ovat yllättävän sokeita klassikoille. Koskaan ei tiedä tuleeko joskus ykkösosan marginalisoiva jatko-osa, kuten kävi Jagged Alliancelle, tai jääkö peli alansa viimeiseksi suurteokseksi kuten IL-2.
Aika myös poistaa suomut silmiltä, sillä kymmenen vuotta sitten näemmä pidin Tormentista enemmän kuin Baldur 2:sta. Ilmeisesti Baldur oli makuuni liian suosittu. Nykyään pelaan Balduria liki joka hiihtolomalla enkä edes muista koska olen viimeksi koskenut Tormentiin. Tosin modattuna se näyttää enemmän kuin kokeilemisen arvoiselta.
Jos muutkin kuin toimitus pitävät retroliitettä toimivana ideana, paketti saa jatkoa. Seuraavaksi suuntana voisivat olla Wiin virtuaalikonsoli tai PlayStation Networkin PSone-klassikot.
Jos näillä visioilla ei päätoimittaja ala palata duuniin, yllätyn.
