Back in 1995 - Madonreikä

Kuinka huono pelin pitää olla ennen kuin siitä tulee taas hyvä?

Yksi vilkaisu Back in 1995:n kuviin kertoo, että se on saapunut keskuuteemme aika-avaruusvääristymän kautta. Japanilainen soolodevaaja Takaaki Ichijo teki pelin täysin omien mieltymystensä mukaan, ja ne mieltymykset ovat peräisin kahden vuosikymmenen takaa.

Back in 1995 noudattaa 90-lukulaisen selviytymiskauhun sääntöjä millilleen: tankkikontrollit, rakeiset polygonit ja käsittämätön juonenkuljetus, vain ö-luokan ääninäyttely puuttuu. Genren pikakurssia kaipaavalle suosittelen lukemaan PS1-kauhujuttuni numerosta 1/16.

Mutta uutta (tai siis vanhaa) Silent Hilliä tai Resident Eviliä odottava pettyy. Back in 1995 ei ole kadonnut PS1-klassikko, se on se unohdettu 3DO- tai Sega Saturn -peli, joka jäi jo syntyessään pimentoon, josta korkeintaan tubettajat tekevät hassunhauskoja haukkumisvideoita. Tutunnäköisen low poly -kuoren alla muhii vääristynyt keitos, jossa raja kiehtovan ja epäonnistuneen välillä on häilyvä.

 

Pelin saa pyörimään joko silmiä särkevällä putkitelkkarifiltterillä tai silmiä särkevän terävillä rupupolygoneilla. Myrkkyjen valinta on siis kohdallaan.

Peli toisesta ulottuvuudesta

Jos on koskaan pelannut yhtäkään Back in 1995:n 32-bittisistä edeltäjistä, tietää tasan, mitä on luvassa. Peli alkaa tuntemattoman rakennuksen katolta, eikä päähenkilö Kent avaa päämääräänsä kuin sen verran, että horisontissa siintävään torniin on päästävä. Se ei olisi ongelma, jos kaupunkia ei terrorisoisi selittämätön hirviöaalto ja joku ei olisi lukinnut tärkeitä ovia (tai muuten tukkinut kulkureittejä). Eteneminen vaatii siis taistelua ja paikkojen tutkimista, paikoin pientä puzzleratkontaakin.

Lajityypille uskollisesti taistelu käydään yhtä paljon kontrolleja ja kameraa vastaan kuin hirviöitäkin. Pulmissakin se pahin jumi voi tulla siitä, että karkean grafiikan alta ei vain erota sitä yhtä tärkeää juttua. Sentään tallennuspisteitä on tiuhassa, eikä inventaariosta lopu tila kesken. Balanssi vintagen ja modernin välillä on kohdallaan.

Vanhojen kauhupelien ystävänä Back in 1995 oli minulle absurdi kokemus. Jo pelkästään tapa, jolla esineet pyörivät inventaariossa tai joka tapahtuman välillä ruutu häivytetään mustaan, kutittelee jotain nostalgiasynapseja. Jopa ihan yksittäiset kohtaukset ja yleinen kenttien rakenne tuntuvat tutuilta. Samalla Back in 1995 on kuitenkin uunituore peli. Hämmentävää!

Muotoharjoituksena peli saa täydet pisteet, mutta entäs se sisältö? Noh... Kunhan toivuin alkuihastuksesta, pettymys iski sisään. Jos taistelu oli ennen kökköä, nyt se on jo tunnotontakin. Jos grafiikka oli ennen karkeaa, nyt se oli vain rumaa. Jos tarinassa ei ollut ennen järkeä, nyt sitä oli vielä vähemmän. Ja niin edelleen. Peli tuntui kokoelmalta persiilleen tehtyjä elementtejä, jotka yhdessä muodostivat Frankensteinin pelihirviön.

Mitä pidemmälle jatkoin, sitä enemmän kuitenkin rakastuin tähän hirviöön. Pidän siitä, kun pelin (kirjan, albumin, elokuvan...) luonne on yllättävä ja vaikeasti määriteltävä, vaikka se tarkoittaisikin epätasaisuutta. Deadly Premonitionin tavoin Back in 1995 vei mennessään, koska en voinut koskaan olla varma tekijän mielenliikkeistä ja siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ja tämä johti lopulta siihen, että pelin outouksien ja huonouksien seuraaminen muuttui todella viihdyttäväksi. Bäkkärissä on kertakaikkisen toismaailmallinen fiilis, joka saa jatkamaan miinuksista huolimatta.

Hirviödesign on ”mielenkiintoista”.

Sinne ja takaisin

Eli… Onko Back in 1995 rehellisen heikko peli, josta satun pitämään, koska minulla on muutenkin maine oudon paskan diggarina? Ei aivan, mutta rajatun yleisön hupia se kyllä on.

Back in 1995 on ysärikauhufanin rakkauskirje muille ysärikauhufaneille. Eniten siitä saavat irti ne, jotka ovat kiinnostuneita niistä oudoista, osin epäonnistuneista pelikummajaisista, jotka aika unohti ja jotka nyt kelpaavat lähinnä huumorivideoiden materiaaliksi. Jos peli olisi isketty käsiini julkaisemattomana prototyyppinä jollekin epäonniselle ysärikonsolille, olisin mennyt täysin lankaan.

Tarkoittaako se, että Back in 1995 on perinteisillä mittareilla onnistunut peli? No eipä oikein. Tarkoittaako se, että se on eriskummallinen kokemus, joka jää varmasti mieleen? Kyllä vain! En voi puhtaalla omatunnolla antaa pelille hyviä pisteitä, vaikka lankesinkin pelin lumoihin, siinä määrin että pelasin Back in 1995:n läpi yhdeltä istumalta ja jäin kovasti kaipaamaan lisää. Toki pituuttakaan ei ollut kuin pari tuntia (nyyh), mutta silti.

Onko tällaisissa uusretropastisseissa mitään mieltä? Niin kauan kuin tietyt genret ovat aliedustettuna, minä näytän vihreää valoa. Kasibittisiä tasohyppelyitä on jo parin eliniän tarpeiksi, tällaista vanhan liiton horroria ei. Menneessä ei kannata elää, mutta sinne on toisinaan virkistävää ja sivistävää tehdä pieniä tutkimusretkiä.

Yhdeksi illaksi Back in 1995 todella vei minut takaisin ysivitoseen, rupineen kaikkineen.

Tehtävä suoritettu.

 

 

Back in 1995

Arvosteltu: PC

Throw the Warped Code Out / Degica

Versio: 1.062

Testattu: Intel Pentium G2030 Dual Core 3.00GHz, 8 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8

Muuta: Myynti Steam, hinta 11,99€.

 

 

Herkullinen pastissi vanhan selviytymiskauhun ystäville, muut välttäköön kuin lepraa.

 

71