Ensimmäinen inhon jälkeinen reaktio torakkaan törmätessä on yleensä joko pakeneminen tai tappaminen. Mutta miltä mahtaakaan tuntua konfliktin pienemmästä osapuolesta? Bad Mojo ottaa asiasta selvää istuttamalla ihmisen torakan ruumiiseen.
Rähjäisessä vuokrakämpässään San Franciscon Golden Gaten alla asuva Roger Samms on tehnyt vuosia pyyteetöntä tutkimustyötä yliopiston hyönteisiä tutkivalla osastolla. Kukaan ei ole aikaisemmin kiinnostunut hänen ideoistaan, mutta eräänä päivänä nimetön auttaja lahjoittaa hänelle suuren summan rahaa tutkimusten jatkamiseksi. Roger päättää siirtää tutkimuksensa Meksikoon uima-altaan vierelle.
Ahneella on kafkamainen loppu. Tavaroitaan pakatessa Roger näprää perhekalleutena pitämäänsä hopeakorua. Yllättäen hely alkaa hehkua ja Roger kaatuu pyörtyneenä lattialle. Kun hän avaa silmänsä, maailma näyttää kovin erilaiselta, SUURELTA, ja Roger tajuaa muuttuneensa torakaksi.
Uutta ja jännittävää
Alussa ainoa päämäärä tuntuu olevan harhailla läpi huonokuntoisen rakennuksen, mutta pian todellinen juoni alkaa hahmottua. Syy Rogerin muutokseen liittyy hänen menneisyyteensä. Roger on tietääkseen ollut orpo lapsesta lähtien, mutta totuus on kuitenkin toisenlainen.
Torakkana möyriminen päästää Rogerin moniin paikkoihin, joihin hän ei ihmisenä pääsisi. Ja noista paikoista saattaa löytyä tärkeää, vuosia piilossa ollutta tietoa.
Torakkana riehuminen on yllättävän jännittävää. Ränsistynyt talo on täynnä ihmiselle vaarattomia, mutta torakalle hengenvaarallisia esineitä ja eläimiä. Sankari joutuu pujottelemaan ohi kärpäspapereiden, tuoreen maalin sekä nälkäisten rottien ja kissan. Maailma näyttää yllättävän erilaiselta torakan silmin.
Tönimällä voittoon
Torakan matka on kuvattu lintuperspektiivistä, joten ötökkö-Rogerin ohjaaminen ohi vaarojen on mukavan mutkatonta. Vastenmielisen hyvin animoitua hyönteistä ohjaillaan kätevästi näppäimistöllä. Pienikokoinen torakka ei voi tietystikään raahata mukanaan ensimmäistäkään tavaraa, vaan se voi ainoastaan töniä joitakin kevyitä esineitä ja tietysti juosta ympäriinsä. Toimintamahdollisuuksien puute ei kuitenkaan haittaa, vaan itse asiassa sopii peliin erinomaisesti. Mitä järkeä olisi monitaitoisessa torakassa?
Peli on ahdettu täyteen mitä onnistuneimpia ongelmia, ei voi kuin ihailla, miten moninaisia pulmia pelkästään paria esinettä tönimään pystyvälle ötökälle on kyhätty. Ongelmat ovat juuri sopivan vaikeita ja juttujen ratkaisut yleensä erittäin loogisia. Hatun nosto (tai tuntosarvien heiluttelu) suunnittelijoille on paikallaan.
Elämä ja kuolema 3H+K:ssa
Bad Mojon maailmana toimiva rähjäinen talo on erittäin kaunis. Käsin piirretty taide on tyylikästä, ja maasto on lintuperspektiivistä huolimatta kolmiulotteisen tuntuinen. Yksityiskohtiin on keskitytty välillä suorastaan groteskilla tarkkuudella. Torakan maailma on täynnä saastaa, ja herkempi saa inhonpuistatuksia eläinten ja hyönteisten mädäntyvistä jäänteistä.
Roger-torakka voi kuolla mitä moninaisimmilla tavoilla. Varomaton ötökkä joutuu helposti rotan tai kissan suupalaksi. Sankarilla on kuitenkin neljä elämää, joiden loputtua hän joutuu aloittamaan kyseessä olevan huoneen kokonaan alusta, mutta ei siis joudu takaisin koko pelin alkuun. Rogerin hengenlähdöt on usein kuvattu niin tyylikkäästi, että niitä katselee ihan huvikseen.
Shokkiarvokin on melkoinen: säikähdin reilusti kuolleeksi luulemani rotan äkkiä syödessä Rogerin. Sen jälkeen pysyin rotansuista kaukana. Eihän sitä koskaan tiedä...
Paranoia on paras henkivakuutus
Tasaisin väliajoin sankari törmää erilaisiin ötököihin tai otuksiin, jotka kertovat hänelle kryptisiä vinkkejä tulevasta. Osa näistä viesteistä tuntuu tulevan Rogerin kuolleelta äidiltä. Liikaa peliä ei helpoteta, mutta turhautuminen vältetään.
Pitkin peliä on myös ripoteltu videopätkiä, joissa esiintyvät näyttelijät ovat totuttuun tapaan kamalia. Etenkin Rogeria (ja parissa pätkässä tämän isää) esittävä tyyppi on suorastaan yliluonnollinen. Mies yrittää kovasti kopioida Jim Carreyta, mutta epäonnistuu surkeasti. Miehen tekohauskuus ja ylinäyttely eivät sovi muutenkaan pelin synkkään ja kuolemalta haisevaan ilmapiiriin.
Ihailtavan erilaista
Äänipuoli toimii kuvallisen annin tavoin hyvin. Taustalla kaikuva musiikki on kaunista, ja se rakentaa tunnelmaa juuri sopivasti mukaillen kuvan tapahtumia. Koskaan ei voi olla varma, mistä syystä musiikki yltyi uhkaavaksi, ja se saa pelaajan entistäkin vainoharhaisemmaksi, sillä kaikki eteen osuva saattaa olla hengenvaarallista torakalle. Juuri tällainen tuolin reunalla eläminen tekee pelistä niin nautittavan. Vähäiset, mutta onnistuneet tehosteet lisäävät painostavaa tunnelmaa entisestäänkin.
Bad Mojo ilmestyi jo viime kevään korvilla, mutta ei näin nautittavaa pakettia voi unohtaa, vaikka se onkin pysynyt pillossa kuin torakka ruokakaapissa. Virkistävän erilainen peli-idea ja toteutus saavat pelaajan viihtymään. Turha kuoleminenkaan ei häiritse, vaikka torakan elämä saattaakin joskus loppua äkillisesti. Mukavaa vaihtelua tavallisten seikkailujen väliin.
92
