Yhden miehen sota on toisen miehen bisnes. Advanced Warfare varoittaa sotilasalan yritysten noususta. Itse taas varoittaisin kaavoihin kangistumisesta.
Call of Duty -sarja rakastaa varoittavia kertomuksia terrorismista, suurvaltapolitiikasta ja kehittyneen sotilasteknologian päätymisestä vääriin käsiin. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin kertomuksia lentämisen vaaroista.
Lentäminen ei ole ollut koskaan niin vaarallista kuin Call of Duty: Advanced Warfaressa, jossa heti ensimmäinen kohtaus päättyy kovaan laskeutumiseen. Ja se on vasta alkua sotamies Mitchellin uskomattomalla sotilasuralla. Nuoren Keanu Reevesin näköisestä sotilaasta kuoriutuu kampanjan kuluessa lukemattomien lento-onnettomuuksien, räjähdysten ja kuolettavien pudotusten erikoismies. Hän on kohtalon oikusta maailman onnekkain epäonnensoturi.
Kolme vuotta kehitettyä Advanced Warfarea tituleerataan ensimmäiseksi ”aidoksi” uuden sukupolven Call of Dutyksi. Se myös tuntuisi siltä, ellei se sortuisi niin hanakasti pelisarjan kuluneimpiin action-kliseisiin. Onko kyse vanhasta tottumuksesta vai olettamuksesta, että pelaajat todella haluavat maan pettävän virtuaalijalkojensa alla – ad nauseam.
Överiksi vedetyt täpärät pelastautumiset ovat oikeastaan ainoa kauneusvirhe tarinassa, jota voi muuten pitää varsin fiksuna ja ajatuksia herättävänä. Tulevaisuuden sodissa yritykset vievät ja kansallisvaltiot vikisevät. Oscar-voittaja Kevin Spacey vetää hienon roolin sotilasalan patruunana, joka rakastaa tuloksia ja halveksii poliitikkoja. Mitchelliä hän kohtelee kuin omaa poikaansa, kunnes…
Tulevaisuuden sodat
Ghostsin ja Black Ops II:n tulevaisuuden sodat eivät jääneet yksittäistapauksiksi, sillä Advanced Warfaren myötä Call of Duty -sarja seisoo entistä tukevammin scifin puolella.
Siinä missä Ghosts oli puhdasta postapokalyptista fantasiaa (Etelä-Amerikka kiertoratapommittaa Pohjois-Amerikan kivikaudelle), Advanced Warfaren visio 2050-luvun maailmasta säväyttää uskottavuudellaan. Toki suurkaupungit ovat kasvaneet tolkuttomiin mittoihin ja teknologia saanut entistä eksoottisia muotoja, mutta futuristista ajankuvaa leimaa silti tarkkaan punnittu uskottavuus. Kuten sotilasalan uutisista olemme voineet lukea, energia-aseet, näkymättömyysviitat, aistimaailmamme ylittävä kuvantaminen ja sotilaita voimaannuttavat ulkoiset tukirangat (”eksopuvut”) ovat kovaa vauhtia muuttumassa tieteiskuvitelmasta tieteistodellisuudeksi.
Teknologia ei ole pelkkää tarinankerronnan taustatapettia, sillä eksopuvut on leivottu syvälle Advanced Warfaren pelilliseen DNA:han. Tukirangoitettu tulevaisuuden sodankävijä loikkaa korkealle, kiipeää pystysuoraa seinää sähkömagneettisilla käsineillään ja repii vaikka auton ovia saranoiltaan.
Vaikka osa teknisistä erikoiskyvyistä tuntuu vähän päälle liimatuilta (esimerkiksi kiipeilemään pääsee vain ennalta määrätyissä paikoissa), jo pelkkä hyppiminen merkitsee radikaalia muutosta Call of Dutyn maanläheiseen toimintaan. Niin yksinpelikampanjassa kuin moninpelissä koetaan aivan uudenlaista vertikaalisuutta, kun taistelijat voivat nappia painamalla asemoida itsensä katutason yläpuolelle.
Vertikaalisuuden ansiosta Advanced Warfare onnistuu karistamaan osan rännimäiseen kenttäarkkitehtuuriin liittyvästä painolastista. Korkeuserojen hyödyntäminen tuo etenemiseen edes rahtusen kaivattua vapautta. Kohtaukset, joissa pelaajalle suodaan mahdollisuus kulkea omia polkujaan kohti välitavoitetta, ovat erityisen virkistäviä. Mieleenpainuvin niistä on soluttautuminen bangkokilaiseen kartanoon. Se on nähdäkseni ensimmäinen hiekkalaatikko-mallinen kenttä Call of Duty -sarjan historiassa.
Advanced Warfarea voi ylipäätään kehaista monipuolisuudesta. Sen sijaan, että peli vain hakkaisi samaa action-nuottia alusta loppuun, kampanjassa on ihan havaittavia rytminvaihdoksia, Michael Bay -toiminnasta tunnelmallisiin osiin ja takaisin. Sivuamalla haavoittumisen ja toimintakyvyn menettämisen teemoja, Advanced Warfare pääsee väläyttämään myös sotasankaruuden nurjaa puolta.
Pelin kreiseintä antia on irakilaiseen suolakivikanjoniin sijoittuva suihkuhävittäjäjakso. Tunsin oloni suorastaan nostalgiseksi, sillä loputtomat ohjukset ja savikiekkomaisesti alas ammuttavat viholliset palauttivat elävästi mieleen Afterburnerin, Segan ikivanhan arcade-klassikon.
Voimafantasian huipennus saavutetaan panssaroidun eksopuvun hytissä. Kävelevä sotakone syytää ohjuksia ja konetykkitulta kuin ne olisivat menossa pois muodista. Yllättävää kyllä, ylivertaisesta tulivoimasta huolimatta Advanced Warfare ei mässäile ruumiinosilla tai muulla ylenpalttisella verenvuodatuksella. Sellainen on kaiketi enemmän Black Ops -tiimi Treyarchin heiniä.
Menneisyyden kaiut
Vuosittain toistakymmentä miljoonaa kappaletta myyvät Call of Dutyt ovat epäilemättä suosionsa vankeja. Vaikka Advanced Warfare puhaltelee uusia tuulia sarjan purjeisiin, sen on tuttuuden nimissä pidettävä kiinni lukemattomista Call of Duty -maneereista. Tietyt ydinkohdat, kuten räiskintämekaniikka ja moninpelin perusrakenne, ovat säilyneet käytännössä muuttumattomina alkuperäisen Modern Warfaren päivistä asti.
Mikään määrä uusien ideoiden kanssa flirttailua ei poista sitä tosiseikkaa, että Advanced Warfaren taistelutilanteet ovat pohjimmiltaan sitä samaa systemaattista suojaisesta paikasta toiseen hivuttautumista. Viholliset eivät harrasta taistelutaktiikoita, vaan reagoivat pelaajaan joko juoksemalla päättömästi tai jumittamalla poteroissaan. Ja kun sankari ottaa osumaa, niin kyllä, ainoa vaihtoehto on perääntyä ja odottaa, että verenpunainen usva vaihtuu ruudulta.
En silti halua vähätellä Advanced Warfaren ansioita, sitä voi oikeastaan pitää parhaana Call of Duty -kampanjana sitten alkuperäisen Modern Warfaren. Juonen totisuuskaan ei haittaa, kun Kevin Spaceyn annetaan ottaa välinäytökset haltuun yrmeällä tähtikarismallaan.
On helppo uskoa väitteisiin, että rautaperse-Irons olisi mittatilausrooli Spaceylle. Pelin vedenjakajahetkellä, kun Irons pitää puheenvuoron YK:n täysistunnossa, Spacey onnistuu uittamaan ilmapiiriin häivähdyksen mustaa huumoria. Roolisuorituksen vakuuttavuutta lisää, että Advanced Warfaren hahmomallit ovat poikkeuksellisen elävän näköisiä.
Yksinpelinä Advanced Warfare jää hyvän yrityksen päähän merkkiteoksesta. Kenties jos tekijöille olisi suotu vielä vapaammat kädet ja vielä enemmän rohkeutta purkaa kivettyneimpiä codimaisuuksia, niin militääriräiskinnät olisivat saaneet oman Half-Life-hetkensä. Kenties.
”Ground War never changes…”
Moninpelinä Advanced Warfare on aavistuksen ongelmallisempi teos. Olen jo aikaisempina vuosina vedonnut Call of Dutyn moninpeliformaattia kohtaan potemaani taisteluväsymykseen. Eihän formaatissa muuten olisi mitään vikaa, mutta uutuudenviehätys on karissut hyperaktiivisesta juokse tai kuole -verkkoräiskinnästä jo aikapäiviä sitten.
Kenttien, aseiden ja urakehityslogiikan uusiminen ja entistä epämääräisemmät muunnelmat ahtaan paikan joukkue-deathmatchista eivät vastaa käsitystäni moninpelin todellisesta muutostarpeesta. Konsolisukupolven vaihtuminen ei näy edes matsien mittakaavassa: suurin tarjolla oleva pelimuoto on ja pysyy 18 pelaajan Ground Warina.
Advanced Warfaren puolesta on silti todettava, että eksopuvut melkein riittävät ”gamechangeriksi”, jota Call of Duty on kaivannut. Moninpelikenttien korkeuserot ja ylöspäin suuntautuva liike tekee ihmeitä matsidynamiikalle. Niille, joita uusi ilmavampi meininki ei miellytä, on tarjolla erityinen klassikkopelilista. Klassikkomoodissa puristit voivat räiskiä toisiaan ilman eksopukujen erikoisominaisuuksia.
Vaikutukseltaan hieman maltillisemmaksi jäävä uudistus on loot-systeemi, joka palkitsee pelaajia uniikeilla aseilla ja vaatekappaleilla. Räyhäkkäästi maalatut uniikkiaseet perustuvat pelin vakioaseistukseen, muunnellen niiden suoritusarvoja niin hyvässä kuin pahassa. Uniikkiaseella voi olla esimerkiksi normaalia pidempi kantama, mutta tulinopeuden kustannuksella.
Osa lootista irtoaa täysin satunnaisesti, loput erilaisten tavoitteiden täyttämisestä. Ensivaikutelmaksi jäi, että lootilla on enemmän tekemistä itseilmaisun kuin varsinaisen suorituskykyoptimoinnin kanssa. Klaanipelaajia kiinnostanee mahdollisuus tavoitella spesiaalisotisopia, joita on tarjolla vain riittävän korkeaa rankingia vastaan. Varsinainen perusvarustus (aseet, perkit, jne.) avataan vanhaan tyyliin kokemuspisteitä keräämällä.
Kilpailullisen moninpelin vastapainoksi Call of Duty: Advanced Warfaressa on erillinen neljän pelaajan co-op. Siinä aloitetaan heikosti varustautuneena ja taistellaan alati kovenevia vihollisaaltoja vastaan. Jokaisen aallon jälkeen pelaajat saavat pisteitä, joilla voi ostaa kättä pidempää seuraavaa aaltoa varten. Simppeli idea toimii kuin Fokus Median vessa. Mikä parasta, co-opia voi pelata täsmälleen samoissa kentissä kuin tavallista moninpeliä.
Call of Dutya moitittiin vaisuhkon Ghostsin jälkeen auringonlaskun brändiksi, mutta Advanced Warfare todistaa, että pelisarjalla riittää annettavaa. Yksinpelistä, moninpelistä ja ihastuttavasta co-opista nivoutuu tasaisen varma räiskintäesitys, jolle uskallan jopa antaa suositukseni.
Tuomas Honkala
87 + Pelit suosittelee
Advanced Warfare on tavallista pidempi ja parempi Call of Duty, joka säväyttää monipuolisuudellaan ja Kevin Spaceyn roolisuorituksella. Verkkopeli on tuttua huttua, mutta se ei kai ole yllätys kenellekään.
Moninpelistä ei selviä hengissä
Call of Duty: Advanced Warfaren moninpeli on korkean stressitason ympäristö, jossa pelaajia ohjaa selittämätön kiire ja kuoleman väistämättömyys. Päätöntä juoksentelua ei voi ihmisjärki selittää, sillä Call of Dutyn tappoetäisyyksillä kukaan ei kykene juoksemaan luotia karkuun. Juoksija kuolee vain hengästyneenä, ja silti kaikki juoksevat.
Marraskuun Pelit-lehdessä julkaistussa ensiarviossani otin aika varauksellisen linjan Advanced Warfaren moninpeliä kohtaan. Sorruin ajattelemaan, että Call of Dutyn klaustrofobinen rynkkyhippa on niin nähty juttu, etten siitä enää kykenisi innostumaan.
Arvioin väärin. Olen pelin julkaisupäivästä lähtien hakannut Advanced Warfarea tasaista tahtia pari tuntia illassa. Tieteisaseineen ja lentävine eksopukuineen Advanced Warfare on yleisfiilikseltään vain ihan vähän erilainen kuin aikaisemmat monin-codit, mutta silti tarpeeksi erilainen, että innottomasta tuli innostavaa.
Ensireaktiooni kai vaikutti sekin, että Advanced Warfaressa on Call of Duty -veteraanillekin pienoinen oppimiskynnys. Eksopuvun rakettimoottoreiden siivittämät jyrkät ilmamanööverit ovat ratkaisuasemassa, kun liikutaan nopeasti paikasta toiseen tai suojaudutaan vihollistulelta. Pelaaja, joka ei hyödynnä eksokykyjään, on auttamatta altavastaaja. Itse pääsin ekson kanssa sinuiksi vasta noin viikon pelaamisen jälkeen ja silti minulla on yhä pinttynyt taipumus liikkua maata pitkin. Lentäen olisin jo perillä.
Sen verran minussa on pelikonservatiivin vikaa, etten jaksanut Advanced Warfaren uusia pelimuotoja muutamaa lyhyttä kokeilua enempää. Kahdeksantoista pelaajan Ground War -matseissa vaihtuva kolmen klassikkomoodin kokoelma (Team Deathmatch, Kill Confirmed ja Domination) oli kaikki mitä tarvitsin. Advanced Warfaren kentät ovat varsin pieniä, mikä tarkoittaa niin hyvässä kuin pahassa sitä, että kuolema odottaa lähes poikkeuksetta seuraavan nurkan takana.
Tavassa, jolla Call of Duty: Advanced Warfaren moninpeli tiivistää elämänkiertokulun viidentoista sekunnin pyrähdykseksi, on jotain perin hypnoottista. Synny. Ammu. Kuole. Toista. Advanced Warfaressa flow eli uppoutuminen pelin rytmiin ei ole sitä, että pysyy mahdollisimman pitkään hengissä, vaan sitä, ettei anna jatkuvien kuolemien häiritä suoritustaan. Juuri tästä syystä tunsin erityistä viehtymystä kovien jätkien säännöillä pelattaviin hardcore-matseihin, joissa jo ensimmäinen osuma voi tappaa. Ja usein tappaakin!
Edellisessä numerossa kehumani neljän pelaajan co-op ei valitettavasti kestänyt elämän realiteetteja. Kaverien kera hauska co-op muuttuu satunnaisten nettiääliöiden seurassa masentavaksi taapertamiseksi, jossa kukaan ei tunnu ymmärtävän yhteen hiileen puhaltamisen ideaa. Jopa kaatuneen toverin virvoittaminen - "Press X to revive!" - tuntuu olevan monille ylivoimainen tehtävä.
Karvaan co-op-pettymyksen sivuuttaen Advanced Warfare on niin yksin- kuin moninpelinä parasta Call of Dutya pitkään aikaan. Näin siitäkin huolimatta, että verkkopeli on kärsinyt ensimmäisten viikkojen ajan vaihtelevasta lagailusta, jollaiseen en ole sarjan aiemmissa osissa törmännyt. Lagipiikit eivät ole kovin johdonmukaista, sillä niitä ilmenee häiritsevässä määrin ehkä joka kolmannessa tai neljännessä matsissa.
Lagin pohjimmainen syy lienee Xbox Onen toistaiseksi pieni laitekanta Pohjoismaissa. Kun matseja ei saada täyteen paikallisista pelaajista, suomalaisia jyvitetään pitkin poikin maailmaa, jopa amerikkalaisia vastaan. Jos tällainen peli vielä isännöidään amerikkalaisella serverifarmilla, niin ei mikään ihme, jos satunnainen lagipiikki iskee.
Tuomas Honkala
Call of Duty: Advanced Warfare
Sledgehammer Games /Activision
Arvosteltu: PS4, Xbox One
Saatavilla: PC, PS3, Xbox 360
Moninpeli: 2-18 pelaajaa pvp, 2-4 pelaajaa co-op
Muuta: Pelin latauslisäosat ovat ostettavissa 50 euron hintaisena ”kausiboksina”.
Ikäraja: 18
Sivuhuomautus
Call of Dutysta ei tänäkään vuonna jaettu arvostelukappaleita etukäteen, jolloin ainoaksi optioksi jäi Activisionin järjestämä arvostelukeikka Lontooseen, johon myös tämä arvostelu perustuu. Pari päivää kestäneen tilaisuuden puitteissa ehdin pelata yksinpelin läpi ja hakata moninpeliä noin kymmenen tuntia. Moninpelin osalta olosuhteet vastasivat sikäli aitoa, että peli pyöri lähiverkon sijaan Xbox Livessä.
Sain pelata peliä sekä Xbox Onella että PlayStation 4:llä. Koska yksinpeliä pelattiin Pleikkarilla ja moninpeliä Xboxilla, alustojen suora vertailu oli jokseenkin mahdotonta.
Oli merkillepantavaa, että paikalla olivat miltei kaikki Sledgehammer Gamesin merkkihenkilöt, studion perustajista lähtien. Ilmapiiri oli varsin veljellinen, mutta tiedä sitten oliko sillä vaikutusta mihinkään. Kalliiden lahjojen tyrkyttämisestä oli ainakin luovuttu.
Parhaan tuloksen tehneelle co-op–tiimille luvatut shampanjapullotkin taisivat jäädä jakamatta. Pelibisnes as usual.
Tuomas Honkala
87
