www.callofduty.com
Black Ops kertoo mitä kylmän sodan aikana todella tapahtui, sillä Sikojenlahti ei ollut hienosti hoidettu kriisi vaan aloituspiste matkalle maailmanloppuun.
Call of Duty -sarjaa tekee vuorotahtiin kaksi tiimiä, joista Infinity Ward ideoi uudet jutut ja rakentaa pelimoottorin, jota kakkostiimi Treyarch aina käyttää. Infinity Wardin hajoaminen muutti kaiken, joten Black Ops on Treyarchin ensimmäinen nousuyritys vetovastuuseen.
Call of Duty: Black Ops sijoittuu kylmän sodan aikaan 60- ja 70-luvuille. Maailma uhkaa ajautua ydinsotaan elleivät urheat kaukopartiomiehet pysty pysäyttämään tapahtumien vääjäämätöntä vyöryä. CIA:n alainen salainen armeijayksikkö tekee kirurgisen tarkkoja iskujaan, joiden mukana seikkaillaan konfliktista toiseen.
Maistuu plastiikille
Koska kylmä sota on ohi, Treyarch palkkasi asiantuntija-apua rintaman molemmin puolin. Jenkkinäkökulmaa antaa erikoisjoukkojen Vietnam-veteraani John Plaster ja neuvostokansalaiskantaa avaa entinen spetsnaz-mies Sauilius Puzikas. Miehet ovat antaneet vinkkejä eniten tekoälyn käyttäytymiseen kuten vietnamilaisten viidakkotaktiikoihin ja venäläisten turvallisuusmiesten toimintaan.
Pelisuunnitteluideoista osa saatiin suoraan herroilta. Plasterin ansiosta esimerkiksi varusteet valitaan vapaasti ennen jokaista tehtävää. Kalusto on osin kokeellista, sillä armeijan erikoisyksiköt saivat ensimmäisenä käyttöönsä uusimmat herkut. Tarina väistää sopivasti myös historialliset virheet, sillä kukaan ei voi tietää, oliko erikoisjoukoilla oikeasti Vietnamissa jo laserosoittimia ja automaattihaulikoita.
Aseistus on varsin villiä. Haulikolla ammutaan täyteisten lisäksi tulipalloja, joita pidin mielikuvitusammuksena kunnes googlasin Dragon Breath -ammuksen. Tosin todellisuudessa panoksella käristää kulmakarvat, Black Opsissa kokonaisen huoneen. Siperia-kohtauksessa näkyy jopa räjähtäviä vasamia ampuva kaaripyssy, ilmeisesti Tuntemattoman Honkajoki otti jutut Uraliin lähdöstä tosissaan.
Räiskintäsysteemi on sama kuin sarjassa aina eli sujuvaa, näennäisrealistista ammuskelua rautatähtäinten läpi. Ainoastaan kuolinanimaatiot vaativat vielä työtä, sillä ukot kiepsahtavat samalla tavalla nurin osuu kuti sitten polveen tai päähän.
Siperia opettaa
Taistelutilanteissa piisaa vaihtelua, sillä lyhyen esittelyn aikana ehditään viidakosta Blackbird-vakoilukoneen kyytiin, taisteluhelikopterin puikkoihin ja venäläiseen asetehtaaseen, joka on rakennettu kätevästi pystysuoralle vuorenrinteelle.
Varsinkin Siperian asetehdaskohtaus on suoraan toimintaelokuvasta, sillä yhden tehtävän aikana ehditään laskeutua köydellä, räjäyttää tehdas, hypätä laskuvarjolla ja väistellä venäläisiä vartijoita. Kalifornialaiset tekijät eivät tosin osanneet selittää, miten neuvostoliittolaiset hukkaavat polvenkorkuisessa lumihangessa amerikkalaisten jäljet.
Vietnam-kohtauksissa fiilistä saadaan pelkästään jo sodanaikaisesta musiikista ja elokuvista tutusta kuvastosta. Perinteinen käytäväräiskintä saa tunnelmabonuksen, kun tapahtumapaikkana on maanalainen tunneliverkosto. Jenkkisotilas pääsee vain vaivoin ryömimään eteenpäin ahtaassa kaivannossa, jossa taskulampun keikkuvassa valossa jokainen juuri näyttää väijyvän sissin piipulta.
Call of Duty: Black Opsin moninpelin suhteen noudatetaan kylmään sotaan sopivasti tiukkaa tiedotuspolitiikkaa. Tiedossa on ainoastaan se, että PC-sankarit saavat dedikoidut serverit ja lanituen. Yksinpelikampanjan voi halutessaan pelata kimpassa nelinpelinä verkossa tai konsoleilla kaksinpelinä jaetulla ruudulla.
Kimppapelikavereita ei välttämättä edes tarvita, sillä meno on sarjasta tuttua sähäkkää korkkarisotaa. Fantasia tiimitoiminnasta myydään hyvin, sillä skriptien käynnistymiskohdat naamioidaan komennoiksi tyyliin: ”Aloitamme merkistäsi!” Kun pelaaja potkaisee oven sisään, tekoälytoverit ryntäävät liikkeelle ja tyhjentävät huoneen hetkessä.
Marraskuussa selviää, pystyykö Treyarch vastaamaan velvollisuuden kutsuun ja viemään brändiä eteenpäin. Ennusmerkit ovat ihan lupaavat.
Peliteollisuudella on paha tapa unohtaa historiansa, vaikka aikajana ei ole vielä edes erityisen pitkä. Viimeistään konesukupolven vaihtuessa yleinen muisti ikään kuin nollataan ja kaikki alkaa taas alusta. Digitaalinen pelimyynti onneksi korjasi koko alaa vaivanneen perusvirheen kertaheitolla, sillä vuosia vanhoja hittejä julkaistaan niin PC:lle, Xbox 360:lle, Wiille kuin PS3:lle, osa peleistä jopa modernisti ehostettuina.
E3-pohjaisen tulevaisuuden kuikuilun vastapainoksi käänsimme katseet taaksepäin ja kokosimme lehden loppuun tuhdin retroliitteen, jossa wanhat pelit pannaan toimimaan nykykoneilla ja jopa arvostellaan. Kyynelten sumentama muistelu ei ole edes pois ajankohtaisuudesta, koska mennyt antaa nykyisyydelle pohjaa.
Deus Ex ja Starcraft ovat vuosia asemansa säilyttäneitä klassikoita, jotka ovat saamassa viimein jatkoa. Rinnalla kulkevaksi teemaksi valittiin roolipelit, koska ne ovat lajityyppinä ajankohtaisempia kuin koskaan.
Liki kaikki uutuudet ammentavat suoraan roolipelien pelimekaniikasta, sillä palkitseva kokemuspistekeräys nousee koukuksi melkein jokaisessa lajityypissä. Elokuun numeron Crackdownin hiekkalaatikkomaailmassa kykykehitys on suoraan roolipeleistä napattu, Red Dead Redemptionissa aasi vaihtuu expalla raudikkoon, Blurissa pinnat avaavat aseita ja pelimuotoja ja UFC:n lasileuka muuttuu teräksiseksi ottelukokemuksella.
Arvostelut ovat alkuperäisiä, jotta jutuille muodostuisi kaksi historiallista kerrosta. Pelien lisäksi myös teksteissä näkyy ajankulu, jos ei nyt suoranaisena kehityksenä, niin ainakin painotusten ja tyylin muuttumisena. Jälkiviisastelukin käy viihteestä, sillä aikalaiset ovat yllättävän sokeita klassikoille. Koskaan ei tiedä tuleeko joskus ykkösosan marginalisoiva jatko-osa, kuten kävi Jagged Alliancelle, tai jääkö peli alansa viimeiseksi suurteokseksi kuten IL-2.
Aika myös poistaa suomut silmiltä, sillä kymmenen vuotta sitten näemmä pidin Tormentista enemmän kuin Baldur 2:sta. Ilmeisesti Baldur oli makuuni liian suosittu. Nykyään pelaan Balduria liki joka hiihtolomalla enkä edes muista koska olen viimeksi koskenut Tormentiin. Tosin modattuna se näyttää enemmän kuin kokeilemisen arvoiselta.
Jos muutkin kuin toimitus pitävät retroliitettä toimivana ideana, paketti saa jatkoa. Seuraavaksi suuntana voisivat olla Wiin virtuaalikonsoli tai PlayStation Networkin PSone-klassikot.
Jos näillä visioilla ei päätoimittaja ala palata duuniin, yllätyn.
