Call of Juarez: Gunslinger (Xbox 360) – Djuarez Unchained

Tiukassa paikassa Silasilla on 50/50 tsäänssit paeta varmalta kuolemalta. Kuula väistetään tökkäämällä tattia oikeaan aikaan.

Nyky-Meksikoon sijoittuneen tötöilyn jälkeen Juarezin kutsun pitää lunastaa maineensa takaisin. Se onnistuu vain villissä lännessä.

Villi länsi uhkasi lopullisesti kuihtua digitaalisilta pelikentiltä, kun edellinen Call of Juarez siirtyi nykypäivään. Tympeän geneerinen Call of Juarez: The Cartel (Pelit 9/2011, 72 pistettä) veti viemäriin kaiken sen, jolla pelisarja oli erottunut harmaasta massasta.

Latauspelinä julkaistu Gunslinger paikkaa edellisen osan jättämää aukkoa. Tärkein korjaus on paluu oikealle aikakaudelle, nykyajan kotkotukset eivät totisesti sovi tämän pelisarjan pirtaan. Takaumina kerrotussa polygoniwesternissä on edelleen omat ärsyttävyytensä, mutta nyt ne eivät hypi häiritsevästi silmille. Toimiva teema antaa paljon anteeksi.

Likaiset legendat

Silas Greaves on mies, joka on nähnyt kaiken. Omien tarinoidensa mukaan hän on taistellut rinta rinnan jokaisen lännen legendan kanssa, aina Jesse Jamesista Billy the Kidiin. Parasta ennen -päiväyksen ohittaneena Silas jakaa tarinansa syrjäisen pitäjän kapakassa istuvien kuulijoiden kanssa. Kerrontaan saadaan jopa bastionmaista otetta, kun Silasin viskinpolttama ääni maustaa toimintaputkea muistoillaan.

Ratkaisu toimii, sillä tarina ammentaa voimansa juuri minimalistisuudesta. Samalla kertoja antaa näppärästi vinkkejä siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Hauskana yksityiskohtana Silasin muisti aina välillä temppuilee, jolloin alkuperäinen muutaman pahiksen vastarinta saattaa muuttua kymmeniksi haulikkomiehiksi.

Juoni ei ole suurta kertomakirjallisuutta nähnytkään, mutta edellisosan puuduttavien kartellitouhujen vastapainona se toimii helkkarin hyvin. Lopputulos silotellaan cel-sheidatulla grafiikalla. Sarjakuvamainen kuvakieli antaa pelin omintakeiselle tunnelmalle viimeisen silauksen. Sankarissakin on munaa.

Luoja armahtaa, minä en

Toiminta on vanhassa lännessä ihanan nopeatempoista. Vellipersepiilottelijat pyöritetään tervassa ja höyhenissä, lännessä matkaa taitetaan juoksujalkaa. Kaikki ylimääräinen on riisuttu ammuskelun ympäriltä, mutta revolverin tapaillessa tahtejaan enempää ei edes kaipaa.

Turboahdetun toiminnan kääntöpuolella on mukavan rapsakka vaikeustaso. Muutamia kohtia on hinkattava tosissaan, eikä peli pihtaile yllätyskuolemissa. Onneksi tarkistuspisteitä jaetaan varsin anteliaasti, joten pullamössömiehilläkään ei heti ui suru puseroon.

Osa vaikeudesta kumpuaa pelin väripaletista. sillä ruskeaan sonnustautuneita vastustajia on välillä hankala paikantaa keskeltä preeriaa. Tämän tästä vastustajat on haisteltava jyvälle pelkän suuliekin perusteella. Automaattitähtäys on tuntematon käsite, joten tattia saa toisinaan tökkiä antaumuksella, jotta kuulan saa sopivasti ristikkoon. Pc-versiossa tämä tuskin on ongelma.

Välillä räiskyttelyä maustetaan reaktiotesteillä, joihin osallistuu kaksi miestä, mutta vain nopeampi vetäjä poistuu hengissä. Alussa käteenveto tuntuu hauskalta idealta, mutta kikkailuksi generoituva speden spelleily puuduttaa jo kolmannella kerralla.

Lännenseikkailu lainaa myös suomalaista pelinkehitystä, sillä tapoista palkitaan bullet timea muistuttavilla keskittymispisteillä. Kun mittari on täynnä, ADHD-länkkäri nauttii keskittymislääkkeensä ja napsii hidastettuna lällärit lakoon. Käyttäjäystävällisesti pahikset näkyvät punaisina, jotta nikkelipastillit saa tarjoiltua oikeaan osoitteeseen.

Techland ei ole vieläkään saanut kuriin kiikkeriä kontrolleja. Päähahmolta puuttuu massa, mikä tekee ohjaamisesta haastavaa. Leijuvan lännen hengen komentamiseen tottuu, mutta ohjaustuntuma muistuttaa jatkuvasti olevansa vain hiuksenhienosti pielessä.

Kaksintaistelut mittaavat reaktionopeutta.

Kourallinen kokemuspisteitä

Nykytrendien mukaisesti myös lännenmiehen on antauduttava hahmonkehitykselle, mutta kovin monihyväisiä roolipelielementtejä on turha odottaa. Kolmeen ryhmään jaetut hahmopäivitykset menevät yksi yhteen aseistuksen kanssa. Silas voi parannella kykyjään reukkujen, haulikoiden tai kiväärien kanssa.

Taitopuusta löytyvät lääkkeet esimerkiksi kahden haulikon yhtäaikaiseen käsittelyyn, mutta Silas voi myös opetella ampumaan kohti lentävän dynypötkön lennosta. Erilaisilla painotuksilla pelaaminen ei varsinaiseen pelikokemukseen juuri vaikuta, mutta taitopuussa on niin paljon oksia, että uutta koettavaa jää myös toisille pelikerroille.

Call of Juarez todistaa, että toisinaan takapakki on paikallaan. Pelisarja palaa juurilleen ja todistaa, ettei menneisyys aina ole menetetty maa.

Juho Kuorikoski

80