Mitä peijakasta? Nyt vaadin kyllä arvostelijalta virallisen anteeksipyynnön! Muuten peruutan lehden tilauksen!
Taasko Pelit-lehti käsittelee jotain noloa japanilaista tarinapeliä, jossa animesimmuiset, kimeä-ääniset tytöntylleröt jahtaavat poloista nörttipoikaa?
Teinirakkaus vaati kunnon potkun
Clannad-ilmiö sai alkunsa vuonna 2004 ilmestyneestä visual novel -pelistä, joka nousi heti ilmestyessään Japanin listojen kärkeen. Suuresta suosiosta huolimatta peliä ei kuitenkaan tuotu tänne läntiseen maailmaan, joten se jäi monelta kokematta. Vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, Clannadin virallinen englanninkielinen painos valmistui, kiitos Kickstarterin. Kannattiko odotus?
Kyllähän se kannatti. Käännöstyön eteen on selvästi nähty vaivaa, se ei ole mikään Google-kääntäjällä tehty pikainen rahastus. Olen iloinen myös siitä, että alkuperäiset japaninkieliset ääninäyttelijät ovat edelleen mukana, Clannad ei olisi Clannad ilman heidän kimitystään.
Clannad on vanhentunut ihan arvokkaasti, mikä ei toisaalta ole mikään ihme, kun peli koostuu pelkästään tekstistä, kuvista ja äänistä. Vähän siis kuin interaktiivinen kirja. Ja hyvät kirjat eivät vanhene koskaan.
Poika, tyttö ja pulla
Tomoya Okazaki on tyypillinen teinipoika, jota koulunkäynti ja ahkera opiskeleminen eivät kiinnosta tippaakaan. Välillä ”Tomppa” käyttäytyy hitusen ääliömäisesti, mikä kaltaiseni amatööripsykologin mielestä johtuu hänen rankasta lapsuudestaan. Hänen äippänsä kuoli autokolarissa, eikä hänen iskänsä ikinä ollut erityisen hyvä kasvattaja. Nyyhkis, nyt jo menee nessuja, vaikka luvassa on vieläkin surullisempaa matskua.
Tarinan toinen osapuoli on tyttö nimeltä Nagisa Furukawa. Itse kutsun häntä ”pullapimuksi”, koska hän on oudolla tapaa fiksoitunut pulliin ja muihin herkkuihin. Ehkä minut lynkataan tämän hauskan lempinimen takia, joten taidan sittenkin puhua Nagisasta.
Nagisankaan lapsuus ei ollut mutkaton, mikä yhdistää häntä ja Tomppaa. Hiljalleen tunteet syvenevät, mutta vielä ei leivota hääkakkua. Se saa odottaa siihen asti, että muiden hahmojen ongelmat saadaan ratkaistua.
Nagisan lisäksi koulun käytävillä liikkuu muitakin neitosia, kaikilla omat huolensa. Mukana ovat kaikki perinteiset anime- ja mangasarjojen arkkityypit, kuten raivoisa räyhääjä, hiljainen hissukka ja söötti söpötär. Hahmonkehitystä on onneksi kiitettävän paljon, joten pelin edetessä hahmoista paljastuu aivan uusia puolia, kunhan jaksaa kuunnella ja lukea loputtomilta tuntuvia keskusteluja. Kukapa olisi uskonut, että porukan kovin mimmi onkin lempeä puunhalaaja? Itkeäkin saa, sillä osa kertomuksista on surullisia. Oma poskeni kostuu kun muistelen yhtä tyttöä ja hänen kissaksi muuttunutta poikaystäväänsä. Olisi muuttunut edes koiraksi, niin se ei olisi niin ikävää.
Tomppa ei halua nähdä surullisia tyttöjä, joten hän päättää tehdä heidät jälleen onnellisiksi. Aina kun hän onnistuu, taivaalle putkahtaa mystinen valopallo. Kutsutaan niitä vaikkapa onnellisuuspalloiksi. Kun niitä on kasassa kahdeksan, avautuu ylimääräinen After Story -lisätarina, joka keskittyy pääjuonen jälkeiseen aikaan. Siinä seurataan Tomppaa ja Nagisaa seuraavat seitsemän vuotta, jona aikana he kasvavat yhdessä aikuisiksi ja tekevät yhdessä tylsiä aikuisten juttuja, kuten töitä ja lapsia. Tämä ylimääräinen juonenpätkä on helposti koko pelin paras ja koskettavin osa.
Melkoinen tiiliskivi
Clannad ei ole mikään yhden illan juttu, se vaatii huomattavasti pidempää sitoutumista. Tekstiä siinä on tuplasti enemmän kuin kaikissa Twilight-kirjoissa yhteensä, edes hypernopea lukija ei selviä siitä alle kahdessa viikossa. Onneksi sisällöllisesti Clannad on Twilightia antoisampi, ja romanssikuviotkin hoidetaan pelissä paljon uskottavammin kuin Twilightissa. Eihän kukaan nyt voi oikeasti rakastaa vampyyria tai ihmissutta.
Vaikka luettavaa on paljon, pelattavaa on suhteessa vähän, genren tyypillisenä edustajana Clannad ei ole poikkeustapaus. Tarinan kulkuun voi vaikuttaa vain joissain kohdissa, silloinkin valittavana on muutama erilainen keskusteluvaihtoehto. Mutta niillä harvoilla omilla valinnoilla on sitten suuri merkitys, josta paljon plussaa.
Niiden mukaan määräytyy sekin, kenen kanssa päädytään kimppaan. Nagisa on luonnollisesti ykkösvaihtoehto, mutta jos pullatytön naama ei miellytä, hänet voi vaihtaa toiseen. Kannattaa muistaa, että vaihtamalla asiat harvemmin paranevat. Muiden tyttöjen nappaaminen on haastavaa, koska yksikin väärä valinta saattaa romuttaa koko suhteen.
Vauvasta vaariin
Japanilaiset tarinapelit ovat usein täynnä kaikenlaista tuhmaa lapsilta kiellettyä materiaalia, jota en itse kaipaa, en. Eihän niillä usein ole mitään merkittävää funktiota juonen kannalta. Siksi on hienoa, että Clannadissa nessuja käytetään vain kyynelten pyyhkimiseen. Sitä voi pelata vaikka oman mummonsa kanssa, ilman pelkoa siitä, että ruudulle ilmestyvät tissit. Mummo voi saada sydärin tuijottaessaan hahmojen pelottavia silmämollukoita, mutta se riski kannattaa ottaa.
Suuria tunteita herättävät pelit ovat harvinaisia, nyt niitä on yksi lisää. Vaikka Clannadin tarina oli tuttu jo animesarjasta, peliversio sai minut silti valuttamaan kallisarvoisia kyyneleitäni. Peli on jopa animea parempi, koska siinä keskitytään myös niihin tärkeisiin sivuhahmoihin, joten se tuntuu paljon eheämmältä kokonaisuudelta, mutta toisaalta tarina poikkeaa liian usein sivupoluille.
Clannad ei vakuuta pelillisillä ansioilla, mutta hurmaa koskettavalla tarinallaan. Juuri tällaisia tekstejä meidän kaikkien runopoikien ja -tyttöjen kuuluu lukea.
Muistakaa sitten varata riittävä määrä nessuja, noin viisi pakettia riittää aluksi.
Clannad
Arvosteltu: PC
Key/Sekai Project
Versio: 1
Minimi: 1.2 Ghz, 1 Gt RAM, Directx 9.0 -yhteensopiva näytönohjain
Testattu: AMD Phenom II X4 940, 3.0 Ghz, 4Gt muistia, Geforce GTX 660 Ti
Muuta: Ostettavissa Steamista noin
47 eurolla
89
