Kärsi, kärsi, lopussa kirkkaamman kruunun saat. Ensimmäisen niistä.
Kuningatar Nashandran kukistamisen jälkeen olin teoriassa läpäissyt Dark Souls II:n. Vain bonuspomot Rat Authority, kuningas Vendrick, Ancient Dragon ja Dark Lurker olivat kaatamatta.
Panin hahmoni kesälomalle ja vedin läpi Dark Soulsin. Ja sitten onkin Tre Kronorin, kolmen laajennuksen aika. Ne ilmestyvät kuukauden välein, joten Crown of the Old Iron Kingin pitäisi olla jo saatavilla.
Kaupunki kuilun partaalla
Ensimmäinen kruunu on autiossa Shulvan pyhäkkökaupungissa, maan syvyyksissä. Sinne pääsee Black Gulchista, The Rottenin pesän takana olevasta luolasta. Shulvaan kannattaa mennä aika lailla loppupelikunnossa. Tarjolla on neljä aluetta, tai viisi, jos laskee mukaan keskustelun Vendrickin jämien kanssa. Mainioiden, joskin korkeuskammoista välillä kiusaavien kenttien yleissävy on turhan tasaisen harmaa. Sopiihan se toki tunnelmaan.
Kun kentän alussa lepäävä lohikäärme lennähtää kaukaisuuteen, panen hahmoni tekemään surullisen gesturen. Pitääkö sen taas olla lohikäärme? Kalameetille kaksi kertaa kakkoseksi jääneenä ja edelleen Ancient Dragonin Rain of Fire -lottoa pelaavana ajatus jälleen uudesta lohikäärmebossista masentaa jo ennakkoon.
Eipä silti, Shulvassa vaikeustaso on mukavan kipakka. Uutena pelielementtinä mukaan tulee lievää puzzleilua, eli seinät aukeavat ja tasot liikkuvat kun mäjäyttää oikeaan paikkaan. Se sopii peliin mainiosti.
Ylimielinen +10 Mirrah Greatswordilla pönkitetty asenteeni kostautui nopeasti, sillä uudet riviviholliset ovat hyviä. Niissä on jippoja, häkellyttävän korkea poise ja ilahduttava pyrkimys jyrätä minut joukkovoimalla, aina kun erehdyin huolettomaan harppailuun. Erikoismaininnan ansaitsevat kummitukset, jotka pitää ensin keksiä kiinteyttää että hakkaaminen sujuu.
Naureskelinkin juustomaagien foorumituskaa, kun mahtavat Crystal Soul Arrowit tekivät kaksinumeroisia kipulukuja, yhyy!
Trio Töykeät
Bosseja on kolme, joista yksi vapaaehtoinen, ja ne pakolliset kaksi oudosti melkein peräkkäin. Inhokikseni nostan Cave of the Deadin pomokolmikon, se ei haamukamujenkaan kanssa mennyt heittämällä. Usein tuli hampaasta päähän ja sattui haaveli.
Poikani soolosi joka bossin, joten se on siis mahdollista, mutta kuulemma jossain määrin haastavaa. Koska poikani on minua noin 10–20 kertaa parempi, tyhjän eleen omaisen sooloyrityksen jälkeen selätin pomot summoneiden kanssa.
Jos Dark Souls II pelottaa, sen onnistunut moninpeliulottuvuus kannattaa pitää mielessä. Jos ei vain onnistu, melkein joka pomoon saa summoneita avuksi, ja monessa muussa kiperässä paikassa voi löytyä shaden merkki.
Uponneen kuninkaan kruunu upposi minuun. Taidoista riippuen kruunun saamiseen menee jotain kolmen ja kymmenen tunnin väliltä, en pitänyt kiirettä mutta lisää jäin kaipaamaan. Lisäri palkitsee sikälikin kivasti, että kaikenlaista hyödyllistä roinaa jaetaan avokätisesti, yhden käyttökelpoisen greatswordinkin löysin.
Mikä parasta, voiton maku tuoreena suussani menin ja vedin Rat Authoritya kerralla pataan. Innostuin niin, että samaa vauhtia painelin Ancient Dragonin luo. Parinkymmenen yrityksen jälkeen kehitin idioottivarman systeemin, se kukistui, ja nyt viiden jättiläissielun omistajana kaadoin kuningas Vendrickin kerralla. Dark Lurkerin jätin vielä välipalaksi Rautakuninkaan kruunun jälkeiseen taukoon.
Ja peitän korvani ostamaltani PlayStation kolmoselta, joka huikkaa että ”täällä olisi Demon’s Souls valmiina sisällä, pelaa ihan hetki vaan!”
Vade retro, satanas!
Dark Souls II: Crown of the Sunken King
Arvosteltu
PC
Saatavilla
PS3, Xbox 360
From Software
Jämäkkä lisäri yhteen vuoden parhaista peleistä. Ja lisää on tulossa!
90
