Kun oma pesä on liattu asuinkelvottomaksi, täytyy elintilaa vallata lisää. Darker kertoo yhden sisällissodan tarinan.
Peli sijoittuu planeetalle, jonka toisella puolen on ikuinen päivä, toisella ikuinen yö. Valoisan puoliskon asukkaat ovat teollisuudellaan saastuttaneet kotinsa niin pahasti, että asuminen valossa on pian mahdotonta. Pimeän puolen valtaamisen pitäisi olla helppo nakki, sillä valokansalla eli haloneilla on tekninen ja lukumääräinen ylivoima. Mutta halonit aliarvoivat pimeän puolen voiman.
Valon ja varjon leikkiä
Pimeän puolen asukkaat, delphit, eivät vain ummista silmiään ja toivo parasta, kun heidän taivaallaan alkaa parveilla vieraita aluksia. Delphit alkavat organisoida puolustusta, mutta koska heidän tekniikkansa on jäljessä naapurien kehittämästä, on vapaaehtoispiloteille annettava taistelukone kaukana hi-techistä.
Peli on yksinkertainen, tehtäviin jaettu lentoammuskelu. Pääalus on rahtisukkulasta viritetty caero, heikosti aseistettu liituri, joka käyttää voimanlähteenään majakan näköisistä energiatorneista säteilevää hukkaenergiaa. Energiavaraus hupenee lennettäessä, mutta tornien lähellä akkuihin ladataan lisää virtaa. Tämä rajoittaa caeron toimintasäteen kaupungin rajojen sisälle. Näppärä selitys pienelle pelialueelle.
Mikäli akkuvirta sen sallii, voi caerolla tehdä pikakiihdytyksiä, jotka ovat hyvä tapa estää koneen sakkaaminen vauhdin hiipuessa. Lopputuloksena caeron liitely muistuttaa heinäsirkan ja purjelentokoneen risteytyksen liikehdintää.
Välillä lennetään tunneleissa, ja halonien laitteistoakin pääsee kokeilemaan. Tehtävien edetessä käyttöönsä saa parempia aseita, ja vihollinen vastaavasti heittää peliin yhä kovempaa kalustoa.
Jos haluaa vain ammuskella ja lentää ilman taukoja, voi kokeilla nightmare-peliä, jossa ideana on vain tappaa täydet sata prosenttia aalloittain päälle hyökkäävistä vihollisista.
Valoa tunnelin päässä?
Planeetan ilmatilassa lennellessä ohjaustuntuma on täsmällinen ja vihollisalusten liikkeet helppo ennakoida ajoissa. Valitettavasti joku neropatti on lisännyt peliin muodissa olevia tunneleita. Pelattavuus katoaa heti maan alle siirryttäessä.
Tunneleissa lentely on näyttävää ja nopeaa, ja parhaimmillaan tunnelma on kuin Jedin Paluusta. Homman pilaa se, että tunneleissa aluksen ohjausmalli muuttuu oudoksi yhdistelmäksi automaattista ja manuaalista.
Alus ohjautuu käytävien lattioissa olevien voimaraiteiden mukaan, ja pelaajan tehtäväksi jää vain mutkissa vaihtaa kaistaa ja väistellä esteiksi ripoteltuja polygonirakenteita. Lopputulos on sekava, ja alus yleensä karkaa ennalta arvaamatta käsistä. Tunneliosuudet ovat lisäksi liian pitkiä, eikä tilannetta voi tallentaa kesken pelin. Vuoden turhauttavin peli -listan kärki meni laakista uusiksi.
Pöllöpeli
Darkerista tulevat heti mieleen Psygnosiksen vanhat Amiga-pelit. Grafiikka liikkuu pehmeästi, eikä mitään pintakuvionteja tai vastaavia ole käytetty. Darker on perinteisellä täytetyllä vektorigrafiikalla toteutettu, mitä nyt sinne tänne on lätkitty väriliukuman tapaista.
Kontrolleissa on jotain mätää, sillä peli siirtyy hiiriohjaukseen heti, kun hiirtä liikauttaa millinkään. Konfigurointi on hankalaa. Ohjausnapit ja äänituki säädetään mieluisiksi muokkaamalla pelin käynnistystiedostoa tekstieditorilla. Hommaa ei yhtään helpota se, että ohjekirja on tältä osin puutteellinen ja jopa virheellinen.
Vaikka Darkeria myydään myös CD:llä, on kyseessä vain CD:lle heitetty korppupeli, sillä laserformaatti ei tarjoa mitään ekstraa.
Peli tukee vain SB-yhteensopivia kortteja ääniefektien tuottamisessa. Muilla korteilla soitetaan vain valikkomusiikit. Peli ei käytä sampleja, vaan kaikki äänet ovat FM-vikinöitä.
Halpana shareware-pelinä Darkeriin voisi uhrata muutaman metsokolikon, mutta täysihintaiseksi rahkeet eivät riitä. Peli on aivan liian yksinkertainen ja viimeistelemätön, ja aseetkin ovat epäuskottavia pilipalipyssyjä. Nightmare-moodia tuli kuitenkin paukutettua pari iltaa, eli jossain on onnistuttukin.
60
