Darkest Dungeon (Early Access)

Red Hook Studios Inc.

Early Access, ei vielä ilmestymispäivää

darkest_dungeon

 

Luolaholvausta rautamiehille

Onneksi olkoon, saat perinnöksi sukukartanon! Kunhan putsaat sen kellarista pahan hirviöongelman.

Seikkailijat ryntäävät taas hirviöjahtiin, mutta uudella twistillä. Darkest Dungeon kiinnosti, koska se keskittyy hirviönlahtauksen sijaan seikkailijoiden selviytymiskamppailuun, sillä raunioita tutkiessa naarmut kasaantuvat ja tarvikkeet loppuvat. Harvoin olen peleissä joutunut yhtä tiukkojen valintojen eteen!

Peli jakaantuu kotikylässä tapahtuvaan seikkailijoiden varustamiseen ja hoitamiseen, sekä tehtäväpohjaiseen luolien tonkimiseen. Muista fantasiapeleistä peli eroaa armottomuudellaan, sillä kuolleet pysyvät kuolleina, pelko hajottaa kovankin urhon pään ja peli automaattitallentaa jokaisen virheen.

Keikalle lähtee kerralla neljä sankaria. Tarjolla on sekalainen seurakunta ritareista ja papittarista pelleihin ja spitaalisiin. Sankarit keräävät kokemusta, mutta pimeässä hortoilu nostaa stressiä. Välillä on siis päästävä kirkkoon tai kapakkaan rentoutumaan, mikä pakottaa vaihtelemaan ryhmäkokoonpanoa. Stressinpurkamisen lisäksi kylässä on tarjolla seppää ja kouluttajaa, joilta saa parempia kamoja ja kykyjä.

 

Sinne ja takaisin

Kylän ulkopuolella on nippu raunioita ynnä muita hirviönpesiä, ja nämä tehtävät avaavat uusia alueita matkalla kohti kirottua kotikartanoa. Alueita tutkitaan huone kerrallaan, hirviöiden lisäksi vastaan tulee ansoja, auki kaivettavia sortumia ja muuta mielenkiintoista.

Matkan aikana soihdut pimenevät ja seikkailijoille tulee nälkä, joten seikkailu on jatkuvaa kilpajuoksua resurssien loppumista vastaan. Kun myös sankareiden fyysinen ja henkinen kunto alkavat rakoilla, jokaisesta tutkitusta huoneesta tai käytävästä tulee pieni saavutus. Koska yleensä edetään sokkona, riskien ja palkintojen arvioiminen pitää mielen virkeänä. Isommissa paikoissa sentään pystyy leiriytymään haavojen sitomista ja rohkaisua varten.

Taistelu on vuoropohjaista, sankarit ja hirviöt odottavat vuoroaan jonomuodostelmassa. Järjestys ratkaisee, koska vain jonon etupäästä voi lyödä vastapuolen etupäätä. Takarivissä vaan huudellaan ja käytetään pitkän matkan temppuja. Yksinkertaisessa systeemissä on yllättävän paljon syvyyttä, etenkin järjestyksellä kikkailu tekee kovemmista matseista kunnon taktiikkapähkinöitä.

Taistelumenestys vaikuttaa hahmojen stressiin: kriittiset osumat tai hirviöiden tappaminen piristävät ja turpaan saaminen masentaa. Jo pelkkä pimeys syö moraalia, samoin muiden seikkailijoiden käytös ja matkan varrelta löydetyt kauheudet. Jos pää pettää, sankarista tulee vaikka pelokas tai vainoharhainen,  ja hän alkaa puuhailla omiaan, mikä haittaa koko ryhmää. On hienoa kaataa loppuvastus, kun ritari epäilee muita pettureiksi, lääkäri panikoi ja pelle vain aukoo päätään. Levontarve pakottaa pitämään yllä vähintään kahta tehokasta sankariryhmää.

 

Synkän kaunis

Darkest Dungeonin  2D-grafiikan vahvat linjat tuovat mieleen Hellboy-sarjakuvat. Synkkä tyyli sopii synkkään peliin, ja hahmotkin ovat helposti tunnistettavia ja luonteikkaita. Musiikki on peliin istuvan alakuloista. Tunnelmaa häiritsee vain itseään toistava kertoja, joka kommentoi menestystä liian rajallisella repliikkivalikoimalla.

Peli pakottaa tekemään vaikeitakin valintoja, varsinkin varusteiden ja sankareiden kunnon huvetessa. Kokeneista hirviöntappajista pitää kiinni kynsin ja hampain, mutta kaikkia ei voi pelastaa, menetysten kanssa on vain opittava elämään.

Kylmän armoton peli ei ole, esimerkiksi nollille pudonnut taistelija ei kuole, vaan jää elämän ja kuoleman rajalle odottamaan parannusta. Tehtävien välillä kylään saapuu seikkailijoita jatkuvana virtana, joten menetysten täydentäminen ei ole vaikeaa.

Peli vaikuttaa lähes valmiilta, mutta välillä bugit hyökkäävät ja hiomisen tarvetta näkyy vielä. Pelille ei ole virallista julkaisupäivää, mutta veikkaan ettei se kaukana ole.

 

Tuomo Nyrhilä