Juuri kun luulit että on turvallista mennä sairaalaan...
Juoksen, huohotan, en uskalla katsoa taakseni. Lyön toimiston oven kiinni takanani ja syöksyn pöydän ääreen. Nopealla riuhtaisulla revin pöydän laatikot auki. Siinä se on, kuudes lappu! Nyt pitää päästä turvahuoneeseen ja nopeasti.
Mikä se oli? Jotain on toimistossa kanssani. En näe sitä, on liian pimeää, liikaa varjoja, mutta kuulen sen liikkuvan.
Kirmaan ovelle kännykän valossa, kun silmäkulmastani näen jonkin liikkuvan. Kirkaisen kuin pieni tyttö ja vaistomaisesti sytytän viimeisen käsisoihtuni. Pimeys kaikkoaa varjon paetessa soihdun valoa. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja juoksen soihdun vahvistamana turvahuoneeseen.
Kuusi keräämääni lappua muuttuvat nukeksi. Nyt pitää päästä uloskäynnille nuken kanssa. Se, etten voi nukke kädessä käyttää soihtua ei ole ongelma, koska soihtuni loppuivat jo kesken, mutta muistanko vielä reitin?
Mikä se oli?
Bon voyage -fiilis
Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, ja jos sanani syön, mörökölli minut vieköön, että tämä on viimeinen kerta kun höpötän Slender: The Eight Pagesista. Siis siihen asti, kunnes seuraava Slender-peli ilmestyy.
Vanhan pelin kaavan kierrättäminen on ok, esimerkiksi silloin kun vanhan pelin julkaisusta on kulunut pitkä aika. Zombie Studiosin mielestä vuosi on tarpeeksi pitkä aika.
Slender: The Eight Pages oli tiukan toimiva ja yksinkertaisuudessaan nerokas, ilmainen, lyhyt kauhupeli. Pelisessio kesti noin kymmenen minuuttia, tehtävänä oli etsiä kahdeksan lappua ja vältellä alati läheisriippuvaisempaa slendermania. Eight Pages oli niin pirun toimiva ja pelottava, että se ponnahti nopeasti nettikansan suosioon.
Slender: The Arrival oli viime keväänä ilmestynyt, jopa muutaman tunnin pituinen, maksullinen seikkailu, jossa etsittiin kentästä riippuen x-määrä sitä sun tätä, alati läheisriippuvaisempaa slender mania vältellen. Daylight taas on vastikään pc:lle ja PS4:lle ilmestynyt kauhupeli, jossa seikkaillaan hylätyssä sairaalassa, etsitään lippusia ja lappusia ja vältellään alati läheisriippuvaisemmiksi äityviä varjokummituksia.
Ja näin on saanut alkunsa peligenre slenderlike. Ilmaisia slenderlikejä on siinnyt pilvin pimein, mutta maksullisissa kauhupeleissä ne ovat vielä harvinaisuus. Ehkä hyvä niin, sillä Daylight ei ole mikään järin hyvä uuden genren edustaja.
Pelko on parasta lyhyenä
Sinänsä kaikki pelimerkit on paikoillaan: hylätty sairaala on inhottava ja karmiva tapahtumapaikka, varjokummitukset ovat, kuten kummitukset aina, hyh, pelottavia riivaajia, ja pelin oma koukku, jokaisella pelikerralla uudeksi muuttuva sairaala, on oikeasti hyvä, ovela keksintö. Kun huoneet ovat eri paikoissa myös kuoleman jälkeisellä uusintayrityksellä, ei muistiin voi luottaa, vaan jokainen parin-kolmen tunnin pelikerta on lähes neitseellinen.
Kuten vuoden takainen Arrival osoitti, Eight Pagesin kaava ei vaan toimi vähänkään pidemmäksi peliksi venytettynä. Lappusten etsiminen pelottelupuistosta toimi juuri siksi, että se oli koko pelin pointti. Kun siihen lisätään muita tavoitteita, kuten juonessa eteneminen, muuttuu peli puuduttavaksi ja turhauttavaksi. Pelin käsikirjoittaja on muuten IGN:n oma Jaana Pelkonen, juontajanettipersoona Jessica Chobot. Daylight on Chobotille näytön paikka, mahdollisuus nousta sen kuuluisan PSP-kuvan varjosta..
Kun pelaan Slender: The Eight Pagesia, minulle on ihan yksi ja sama saanko edes kerättyä kaikkia sivuja. Koko pelin pointti on pelossa eläminen. Kun pelaan Daylightia, haluan nähdä seuraavan kentän, ehkä jopa lopputekstit, mutta kun kulman takaa ilmestyy tappava kummitus ännännen kerran, isoin pelko on ohjaimen lentäminen kaaressa asuntoni länsisiipeen, sinne pelihuoneen toiselle puolelle, viinikellarin kynnykselle.
Pelkkä Unreal Engine 4 ei riitä nostamaan Daylightia kiinnostavien kauhupelien kastiin. Niin se vaan on että Päivänvalo on möröille ja peloille myrkkyä.
Return to Slender.
Arvosteltu: PS4, saatavilla, PC
Zombie Studios/Atlus
Versio: Myynti
Moninpeli: Ei
Ikäraja: 18
72
