Amerikkalaisia tietokonepelien kauhuilla vuodesta 1994 pelotelleet senaattorit Joseph Lieberman ja Herb Kohl ovat jälleen nousseet lehdistötilaisuuksien barrikadeille. Ilmeisesti vaalit ovat tulossa, tai kuten senaattori Lieberman CNN:n tuoreessa haastattelussa toteaa: "Nämä pelit eivät ole harmitonta huvia, kuten jotkut väittävät. Itse asiassa ne ovat digitaalista myrkkyä".
Koskahan joku Suomessa huomaa ottaa pelit poliittiseksi aseekseen? Tai onhan niin jo kerran tehtykin, mutta silloin säikyttiin imperialistis-fasististen amerikkalaisten pelien neuvostovastaisuutta.
Sopimatonta kielenkäyttöä
Liebermanin ja Kohlin ponnistelut peliteollisuuden suitsimiseksi ovat johtaneet myös tuloksiin: lähes jokaisesta Yhdysvalloissa vuonna 1997 myydystä pelistä löytyi Liebermanin vuonna 1994 vaatima ikärajoitusmerkintä. Amerikkalaisen National Institute on Media and the Family -järjestön (NIMF) tutkimuksen mukaan ainakaan vuonna 1996 kaikki pelikauppiaat eivät vielä noudattaneet näitä ikärajoja vaan myivät K-17-pelejä jokaiselle, joka ylsi ojentamaan luottokorttinsa kassalle. Etenkin isot kauppaketjut katsoivat rajoja läpi sormiensa.
Toisin kuin alan tutkijat, pelikauppiaat ilmeisesti tietävät, miten heppoisin perustein ikärajat peleille yleensä asetetaan. Viranomaisten ja poliitikkojen näkökulmastahan kaikki on ok, kunhan pelilaatikon kannessa on virallinen K-tarra. Sillä ei ole niin väliä, vastaako tarran viesti pelin sisältöä.
Senaattorien huolenpito ei rajoitu yksin pelien väkivaltaisuuteen, vaan pelien syntilistalla on myös seksiä, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sopimatonta kielenkäyttöä. Näiden syntien tähden NIMF pitää pelejä osasyyllisenä amerikkalaisen nuorison epäkunnioittavaan käyttäytymiseen! Mistähän muinaiset roomalaiset uskoivat antiikin nuorison sopimattoman käytöksen johtuneen? Myös Rooman senaatissa nimittäin valitettiin etteivät "nyky"nuoret enää kunnioita perinteisiä arvoja.
Herroja senaattoreita häiritsevät myös Internet, pelihallit ja lehtien kylkiäisenä jaettavat demolevyt. Niiltä löytyviä pelejä pelaajien vanhemmat eivät aina huomaa sensuroida. (Koskahan minun äitimuorini saapuu heittämään Quake-kirjastoni roskikseen?) Siinä suhteessa alalla on tapahtunut kehitystä, että peleille asetetut ikärajat mainitaan yleensä myös pelifirmojen WWW-sivuilla.
Erityisen huolissaan Lieberman ja Kohl ovat kuitenkin pelitekniikan kehityksestä eli peliväkivallan esittämiseen käytetyn grafiikan laadun paranemisesta. 3D-kortit eivät liene heidän suosikkilistoillaan.
Yhden poikkeuksen tutkijat ja senaattorit ovat kuitenkin valmiita tekemään. Jopa Joseph Liebermanin mielestä Gettysburg on hyvä peli, vaikka siinä kuolee porukkaa kuin pipoa ja porukkaa ammutaan tykillä, jos kiväärimiehet eivät ehdi. Ilmeisesti todella tapahtunut väkivalta on vähemmän vaarallista kuin kuviteltu väkivalta.
NIMF:n tutkijoille on kuitenkin annettava tunnustusta, sillä he myöntävät suoraan, toisin kuin monet muut pelejä roviolle vaativat ryhmät, ettei pelien vaikutuksista pelaajiinsa ei ole vielä olemassa luotettavaa tutkimustietoa. Paremman tiedon puutteessa he ovatkin kysyneet 600 vanhemmalta, vaikuttavatko pelit heidän mielestään heidän jälkikasvunsa kehitykseen. 46 prosentin mielestä vaikutus on merkittävä, 34 mielestä kohtalainen ja 11 mielestä vähäinen. Totta, mutta millainen se vaikutus on ... siitä nimenomaan ollaan paremman tiedon puutteessa eri mieltä.
Ikärajoista pelirajoihin
Kaikki eivät hauku peleille asetettuja ikärajoja minun tapaani pelien vesittämisestä tai edes ikärajojen asettamiseen käytettyjen mittareiden epätarkkuudesta. Esimerkiksi Philip Bishop harmittelee FamilyPC:n marraskuun numerossa sitä, miten vähän hyötyä pelien ikärajamerkinnöistä nuorten pelaajien vanhemmille on: ne eivät kerro mitään pelin vaativuudesta pelinä. Esimerkiksi tietokoneshakin ikärajatarran mukaan peli sopii kaikille imeväisestä vaariin.
Mistä esimerkiksi Civilizationin tai Politikan ostoa lapsenlapselleen harkitseva mummi voi tietää, pystyykö pikku piltti ylipäätään pelaamaan hänen lahjaansa? Laatikon kyljessä komeileva ikäraja kertoo hänelle ainoastaan sen, että pelissä ei nähdä suolistoa eikä imetykseen erikoistuneita hikirauhasia.
Pääkallolipun varjossa
Vaikka CD-ROMin nousu käytännössä ainoaksi pelimediaksi on vähentänyt piraattikopioiden peliteollisuudelle aiheuttamia vahinkoja, myös romppujen kopioiminen on käymässä yhä helpommaksi. Esimerkiksi Martin Alperin, Virgin Interactiven puheenjohtajan ja pelituottajien järjestön Interactive Digital Software Associationin IDSAn varapuheenjohtajan mukaan piratismi syö maailman pelimarkkinoista vuosittain noin 15 miljardia markkaa.
Summa on melkoinen, kun muistetaan, että koko peliteollisuuden vuotuinen liikevaihto on arvoltaan noin 45 miljardia (josta 40 prosenttia kertyy amerikkalaisten (!) tietojen mukaan Yhdysvaltain ulkopuolelta). Piraatit syövät siis maailman pelibisneksestä kokonaisen neljänneksen!
