Viimeinkin: paluu kulta-aikojen apinasaarelle!
Kavereiden mukaan Donkey Kong Country Returns (Pelit 1/2011, 91 pistettä) on paluu perusasioihin, ja nimenomaan ihan ensimmäiseen Donkey Kong Countryn ideaan vuodelta 1994. On vain Donkey, pikkuapina Diddy, jatko-osien tuoma Rambi ja kasapäin banaaneja pelastettavana. Wii-version jätin hölmöyttäni väliin, mutta keväinen 3DS-painos antaa tilaisuuden paikata virheen.
Returns tavoittaa alkuperäisen ysäriklassikon hengen, myös pelattavuus on aitoa 90-luvun kamaa. Apinaloikka panee helppojen nyky-Marioiden turruttamat taidot piinapenkkiin. Super Meat Boy -tyylisestä hardcore-hyppelystä ei silti ole kyse, vaikka vaikeiden kohtien uusintayritykset lasketaan kymmenissä. Hinkkaaminen ei haittaa, sillä Donkey Kongin haaste on reilua laatua.
Jotain vanhaa
Kongeja on ilo hyppyyttää. Donkey on iso apina, mikä välittyy hahmon liikkeisiin mukavana massan tunteena. Liikkeelle päästyään DK kiitää kuin tykinkuula, muttei karkaa hallinnasta. Löperömmällä ohjauksella Returns muuttuisi hetkessä raivostuttavaksi, mutta nyt huomion voi antaa täysin esteiden selättämiselle. Edes 3DS:n suuntanapit eivät kiusaa suoritusta. Tatinkorvikkeen ja ristiohjaimen väliltä saa valita vapaasti.
Pelin tasosuunnittelu on todella terävää. Äkkikuolettavat rotkot, häijyt viholliskuviot ja houkuttelevat banaanirykelmät vaativat sekä hoksottimia että intuition varassa menoa. Välillä loikkaan saa valmistautua loputtomiin, usein maata viedään jalkojen alta kauhealla tahdilla.
Kenttien teemat ovat tavanomaista metsä- ja tulimaakuvastoa, mutta taustat eivät pysyttele staattisina taka-alalla. Merirosvolaivat räjähtelevät ja kivipaadet kaatuvat apinakaverien rymytessä eteenpäin. Ryske myös käännetään aina kutkuttaviksi pelitilanteiksi. Perinteiset, mutta kekseliäät pomotaistelut kruunaavat kunkin maailman.
Ja kuten asiaan kuuluu, jos pelin paiskaama kierrepallo jää koppaamatta, löytyy syypää peilistä.
Jotain uutta
Hilpeästi yksi uusioversion myyntivalteista on juuri helpotettu vaikeustaso. Tuntuvimpana erona uudessa moodissa Donkeyllä on varaa ottaa enemmän kuin yksi osuma. Lisäksi tarjolla on enemmän banaanikolikoilla ostettavia apuvälineitä. Rahalla saa esimerkiksi törmäyssuojan, joka vie kaivoskärrykentistä pahimman stressin pois. Kevennykset laskevat verenpainetta, mutteivät salli löysäilyä. Tiukimmissa paikoissa virhe vie hengen suoraan kulkematta sydänpalkin kautta.
Muutkin uudistukset ovat kivoja, mutteivät mullistavia. Peruspelin tasot ovat samat kuin Wiillä, mutta piilotetut Kong-kirjaimet etsimällä aukeaa vanhan Kultaisen temppelin lisäksi kahdeksan uutta kenttää. Lisämestat eivät huou laatua muun seikkailun lailla, mutta hymysuin nekin jauhaa.
3D-efektin kytkin pois päältä. Tynnyritykin suusta ruudun takaosiin ja takaisin sinkoilevat apinat näyttävät kolmedeenä hyvältä, mutta muuten efekti vaikeutti etäisyyksien hahmottamista.
Teknisesti käännös on käypä, joskaan ei täydellinen. Kuvassa on sahalaitoja alkuperäistä enemmän ja ruudunpäivitys takeltelee paikoitellen. Pikkuruudulta pelaaminen menee myös tihrustamiseksi kameran zoomatessa äärimmilleen ulos. Kaikkiaan viat ovat harmittomia, eivätkä häiritse hetken totuttelun jälkeen.
Loppujen lopuksi uudistukset ovat sen verran maltillisia, ettei alkuperäisen Returnsin jo kokeneiden kannata sijoittaa 3D-versioon. Paluu Donkey Kongin maahan on sellaisenaankin todella palkitsevaa ja hiottua tasoloikkaa. Ilokseni voin todeta, etteivät huhut pelin erinomaisuudesta olleet lainkaan liioiteltuja.
Mikko Lehtola
90
