E3: Sony lupasi uutta, vanhaa, käännettyä ja Grim Fandangon!

GrimFandango

Sony keskittyi E3-pressissään pudottelemaan pelinimiä. Illan ylivoimaisesti yllättävin uutinen oli, että Grim Fandango -seikkailusta tehdään uusversio PS4:lle ja PS Vitalle. Peli on useamman pelit.filäisen paras peli ikinä -listan kärkisijoilla.

Vuoden E3-pressien teemana tuntuu olevan trailereiden käyttö, sillä todellista pelikuvaa nähtiin vain harvoin. Sony onneksi näytti parista pelistä koodiakin.

Little Big Planet 3 -pelidemo oli säkkipoikamaisen söpö. Uusista hahmoista esiteltiin vikkelä oddsock, pullukka toggle ja swoop-lintu. Muksujen kanssa pelaavat osaavat arvostaa lentokykyistä lintua tasoloikkapelissä.

Far Cry 4 -toimintapelistä näytettiin kimppapeliä, johon pystyy kutsumaan kaverinsa mukaan, vaikka heillä ei olisikaan peliä. Ominaisuus toimii kuulemma vain PS4:llä.

The Order 1886, Bloodborne ja Dead Island 2 täyttivät hirviölahtauskiintiön, joista Islandilla oli illan paras traileri.

Vaikka Microsoft ymmärsi luopua Kinectistä, Sony selitti silti jotain PlayStation-kamerasta, mutta yleisö hurrasi vasta Project Morpheus -virtuaalilasien kohdalla. Varsinaista kerrottavaa laseista ei ollut, mutta pari on kokeiltavissa E3:ssa. PSN:lle luvattiin Youtube, PS Vitalle Minecraft, PlayStation Plussallekin jotain uutta jos on amerikkalainen ja PlayStation TV -mikrokonsolista puhuttiin liian pitkään. Tekniikkaosuus laahasi ja rikkoi muutenkin ylipitkän pressitilaisuuden rytmin.

Sony sai kertoa GTA V -käännöksen ilmestyvän syksyllä PS4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle, mutta varsinaiseksi loppunousuksi säästettiin Uncharted 4: A Thief's End. Peli vilahti vain nopeasti trailerissa, mutta Uncharted ilmestyykin vasta ensi vuonna.

Sonyn E3-pressin voi katsoa kokonaisuudessaan täällä. Kannattaa varata aikaa.