FIFA 08 (PS3) – Haastajan roolissa

Verkkopeliin panostanut EA Sports luottaa vanhan fraasin voimaan: jaettu ilo on paras ilo. FIFA 08 ei loista pelkästään netissä, pinnan alla kytee viihdyttävä ja lajiuskollinen futispeli.

Pitkäikäisen pelisarjan tuorein PS2-versio (Pelit 9/2007, 83 pistettä) on kiistatta paras mustalle tornille ilmestynyt FIFA-peli. EA Sports aikoo tosissaan haastaa Konamin taistelussa futispelivaltikasta, minkä osoituksena FIFA 08 siirtyi PS3:lle (ja Xbox360:lle) huomattavasti sulavammin kuin kuuluisa kilpailijansa.

Pikkuveljensä tavoin PS3-versio luottaa tiiviiseen puolustuspeliin. Tekoälyn ohjaamat pakit pitävän alakerran pakan tiiviinä ja vartioivat tunnollisesti vastustajan hyökkääjiä. Puolustajat osaavat paikata toistensa sijoittumisvirheitä ja sulkea fiksusti syöttösuuntia, joten passien jakelemisessa täytyy olla tarkkana. Pakkeja ohjatessa prässinappi nousee vähän turhankin keskeiseen rooliin, sillä nahkakuula irtoaa lapsellisen helposti vastustajan jaloista.

Puolustusmuurin murtamista varten FIFA 08:lla on takataskussaan nippu järeitä aseita. Läpisyöttöjen ja keskitysten jakamisessa on aiempaa enemmän vapauksia, sillä ohjaustatin ja syöttönappien avulla voi sekä passien suunnan että voimakkuuden määritellä kokonaan itse. Lisäksi tavalliset syötöt voi antaa joko pelikaverin jalkaan tai hieman eteen, jolloin äijän vauhti ei pääse hidastumaan. Uusi syöttösysteemi on haastava, mutta erittäin palkitseva. Hyökkäyspelin monipuolisuudesta pitää huolen myös mahdollisuus käskeä lähintä pallotonta miestä säntäämään pystyjuoksuun.

Ei sooloilulle

PS2- ja PS3-versioiden suurin pelillinen ero tulee esiin pelaajien liikkumisessa. Tempo on sopivan hidas, joskin PS3-versiossa on menty realismin tavoittelussa vähän liiankin pitkälle. Mustan tornin futarit juoksevat ja kääntyvät huomattavasti sulavammin kuin raskastekoiset PS3-pallistit, jotka käsittelevät nahkakuulaa välillä raivostuttavan jähmein ottein. PS3-versio voi tosin kehuskella paremmalla laukaisutuntumalla, sillä vetoihin saa selvästi makeamman tatsin kuin PS2:lla. Pääpallojen voittaminen vaatii oikea-aikaisuuden lisäksi tarkkaa sijoittumista, sillä pelkkä napin painaminen ei takaa puskun onnistumista. Tekoäly onkin vahvoilla kummankin maalin edustalle heitetyissä keskityksissä, sillä koneen ohjaamat äijät osaavat ärsyttävän tarkasti lukea nahkakuulan lentoradan.

Futarien hankalan hallittavuuden vuoksi pitkiä soolokuljetuksia näkee harvoin, eikä menestystä janoava joukkue voi rakentaa peliään kikkailun varaan. Maltti ja luovuus ovat valttia, sillä maalipaikkojen luomisessa joutuu usein hyödyntämään useampaakin pelikaveria. Parin tähtipelaajan varaan rakennetut rutiininomaiset hyökkäyskuviot eivät pure vaikeimmilla tasoilla koneen puolustuslinjaan, eikä PS2:lla puoli-ilmaisiin maaleihin johtava kulmurikikkakaan tuota tulosta. Täysosumat ovat aitoon futistyyliin tiukassa, ja niiden eteen joutuu paiskimaan hiki hatussa hommia.

PS3-version kenttänäkymä antaa mustan tornin kameramiehille korvapuustin, sillä viheriöstä on näkyvissä suurempi kaistale kuin PS2-FIFAn parhaassa kuvakulmassa. Grafiikka on luonnollisesti pehmeämpää kuin pastellimaisessa PS2-versiossa, joskaan ei tajuntaa räjäyttävän kaunista. Tunnelman luomisessa FIFA 08 ei ole terävimmillään, sillä yleisö on tasaisen harmaata pikselimössöä, eikä selostuskaksikkoakaan voi syyttää värikkyydestä.

Lahjattomat treenaavat

Lähes henkeäsalpaava laajuus on totutusti ollut FIFA-sarjan vahvuuksia, eikä nollakasi tee poikkeusta. Seuroja on mukana yli kahdenkymmenen maan kolmestakymmenestä sarjatasosta, eikä lisensseissä ole turhia säästelty. Yksinpeli onnistuu näytösotteluiden lisäksi erilaisissa turnauksissa ja haasteotteluissa. Monipuolisessa managerimoodissa voi tavoitella liigamestaruuden lisäksi menestystä myös kansallisissa cupeissa ja Euroopan kentillä. Siirtomarkkinoiden, sponsorineuvotteluiden ja lehdistötilaisuuksien ohella managerin on loistettava myös taktiikkapöydällä, sillä johtokunnan asettamista tavoitteista lipsuminen vie nopeasti kortistoon.

Latausruutua ei tarvitse turhia tiirailla, sillä luppohetket voi käyttää valitsemallaan futarilla kikkailuun ja maalinteko- sekä vaparitreeneihin. Varsinaista harjoitusosiota ei PS3-versiossa ole, mikä on selvä puute. Jäin kaipaamaan mahdollisuutta vetää joukkueharjoituksia ilman vastapelaajia, sillä uuden syöttösysteemin omaksuminen näytösotteluita pelaamalla vie kohtuuttomasti aikaa. Lisäksi vapaapotkujen harjoitteleminen ilman miesmuuria on yhtä kehittävää kuin rankkarien potkiminen tyhjään maaliin.

PS2-version yksinpeliin vaihtelua tuovassa Be a Pro -pelimuodossa kauden voi tahkota läpi ohjaamalla koko ajan vain yhtä pelaajaa. PS3:lla ammattilaisen elämää pääsee maistelemaan vain yksittäisissä otteluissa, sillä Be a Pron yksinpeli on tarkoitettu pelkäksi harjoitteluvälineeksi nettipelejä varten. Ruudulle saa näkyviin erilaisia apuvälineitä, kuten pelipaikan mukaista liikkumista ohjaavia nuolia. Ottelun jälkeen annettavaan kokonaisarviointiin vaikuttavat muun muassa tehdyt maalit, syöttöprosentti ja pallonmenetykset. Harjoittelu ei juuri paranna valmiuksia nettipeliä ajatellen, sillä ihmispelaajat eivät käyttäydy yhtä kaavamaisesti kuin tekoälyn ohjastamat äijät. Tuore pelimuoto pääsee PS3:lla oikeuksiinsa vasta verkossa, parhaimmillaan moninpelisessioihin voi ottaa osaa peräti kymmenen ihmispelaajaa. Erilaiset nettiliigat ja sulavasti toimiva verkkopeli takaavat nettihupia pitkiksi ajoiksi.

Uuden konsolisukupolven FIFA 08 liputtaa vahvasti nettipelaamisen puolesta, muttei jätä kylmäksi myöskään yksinäisiä futisfaneja. Uuden keisarin kruunaaminen on vielä ennenaikaista, jäädään rauhassa odottelemaan ensi syksyä.

* * * * *

FIFA vai PES?

Puolitotuudeksi muuttuneen hokeman mukaan Pro Evolution Soccer on jalkapallopelien kruunaamaton kuningas, jota FIFA-sarja seuraa hyvänä kakkosena. Uuden konsolisukupolven versioiden vertailu osoittaa, ettei marssijärjestys ole enää itsestäänselvyys. Vaakakuppi kallistuu yhä enemmän FIFA 08:n suuntaan, vaikka vertailusta jätettäisiin pois nettipelin toimivuus.  

PES 2008:aa on moitittu Konamin realismiin pyrkivän mestariteoksen perinnön pilaamisesta. Väite ei ole täysin vailla totuuspohjaa, sillä tuoreimman Pro Evon pelitempo tuo mieleen lähinnä Benny Hill Show´n. Keskialue ylitetään liian usein spurttinappi pohjassa, sillä vastustajien harhauttelu on kokeneelle pelaajalle lasten leikkiä.

FIFA 08 loistaa hieman yllättäen juuri niillä vahvuuksilla, jotka on perinteisesti liitetty Pro Evoon. Rauhallinen tempo, tiiviisti puolustava tekoäly ja monipuolinen syöttöpeli vievät FIFA-sarjaa aimo harppauksin realismin suuntaan. Puntteja tasoittaa tosin merkittävästi FIFAn futarien kankea liikehdintä ja kaikennielevä prässinappi, joka uhkaa särkeä illuusion vapaasti pelattavissa olevasta nahkakuulasta. PES 2008:ssa toiminta on huomattavasti sulavampaa ja kaksinkamppailut uskottavampia kuin sen kilpailijassa. Pro Evon pelifiilistä syö tosin PS3:lla ärsyttävä nykiminen, jota edes päivitys ei täysin korjaa.

Suosikin valitseminen vaikeutuu entisestään, kun mukaan otetaan myös vanha konsolisukupolvi. PES 2008:n PS2-versio on huomattavasti laadukkaampi futispeli kuin sen komeammat isoveljet. Tempo on säilynyt kohtuullisuuden rajoissa, kiusallista nykimistä ei esiinny ja tekoäly pelaa aiempaa aggressiivisemmin ja tehokkaammin. FIFA 08:n PS2-malli ei jää paljon jälkeen, muttei voi paremmalleen mitään.

Jos pelihyllyyn pitäisi poimia vain yksi versio, valitsisin nettipelin innoittamana joko uuden sukupolven FIFA 08:n tai perinteiden velvoittamana PS2:n PES 2008:n. Futispelien suurkuluttajana olen hankkinut molemmat, sillä hyviä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa.

Lasse Kyllönen

85

Lisää aiheesta