FIFA 17 - Hans, Huuhkajat ja Hunter

Alaba on aikeissa keskittää, Muller haistelee puskupaikkaa alimpana miehennä.

Suomalaisittain synkkä jalkapallosyksy kirkastuu virtuaaliviheriöillä. FIFAssa markkaset, väyryset ja jopa lukkariset voivat astella rinta rottingilla maailman suurimmille futisareenoille.

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialaisten tunnuslause komeilee todennäköisesti myös EA Sportsin huoneentaulussa. FIFA heittää tänä vuonna lisää löylyä kiukaalle mahtipontisella yksinpelikampanjalla, jossa ohjastetaan nuori tulokas Valioliigan huipulle. Mallia on otettu 2K Sportsin korispeleistä.
 FIFA ja PES lähestyvät kuningaspeliä eri näkökulmista. FIFA haalii lisenssejä, hioo audiovisuaalista puolta huippukuntoon ja tavoittelee futisfanien sydämiä iskevillä pelimuodoilla. PES jalostaa pelituntumaa, keskittyy taktiseen puoleen ja viilailee pallollisen pelin nyansseja.
Asetelma on kuin Manchesterissa. Sekä United että City ovat mahtavilla resursseilla jyllääviä jättiläisiä, mutta joukkueiden filosofiset lähtökohdat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. United hankkii isolla rahalla zlataneita ja pogbia, City hioo pelillistä prosessiaan askel askeleelta Pep Guardiolan johdolla.
Kumpi lähestymistapa on parempi? Sen kertoo kauden lopussa sarjataulukko – ja futispelien kohdalla myyntiluvut.
 

Ashley Williams näkee punaista.


BBC esittää: Metsästäjän matka

Alex Hunter on Lontoon lähiöiden kasvatti, joka haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ja Valioliigasta. Hunterin isoisä paukutti Englannin kentillä kiivaaseen tahtiin maaleja 60-luvulla, nyt on nuoremman sukupolven vuoro. Tarina pakottaa Alexin hyökkäävään rooliin, joten sisäistä N’Golo Kantéaan kanavoivat joutuvat pettymään. Samoin käy vanhoilla konsoleilla palloileville, sillä tarinaa voi tahkota ainoastaan Xbox Onella, PS4:lla ja pc:llä.
Hunterin kehitystarina ei ole itkuinen ryysyistä rikkauksiin -kertomus, mutta kaava on varsin perinteinen. Takaiskuilta ei vältytä, vaan välillä kutsuu penkki, toisinaan vastustajat ja fanit hiillostavat nuorukaista. Uralla eteneminen vaatii kovaa työtä, mutta lopulta ponnistelu ja usko omaan tekemiseen palkitaan. Korkeat tuotantoarvot näkyvät monissa asioissa: näyttelijäsuoritukset ovat päteviä, Atticus Rossin säveltämä musiikki rakentaa tarinaan mainiosti tunnelmaa ja ympäristöt ovat uskottavia.
 Ammattilaisen arki ei ole pelkkää harjoittelua ja pelaamista, lisäksi Alex antaa haastatteluita ja tekee sponsorisopimuksia. Joukkuettaan mollaava primadonna ei saa seläntaputuksia managerilta, tiimikavereilta tai faneilta. Onneksi kotona odottavat tuliterät, huippubrändin valmistamat nappulakengät. Tarina etenee harmillisen tiukasti kiskoilla: vaikka uransa aloittaisi loistavasti ja täyttäisi kaikki managerin toiveet, penkkikomennukset ja lainasopimukset tulevat tutuiksi. Hunterin ura etenee tarinan ehdoilla.
Hunterin tarina on maistuva alkupala ennen FIFA:n muihin pelimuotoihin syöksymistä. Jos futiksen kontrollit eivät kumpua selkärangasta, kampanja myös on hyvä tapa opiskella jalkapallon perusteet. Harjoitussessiot voi ohittaa, mutta puolustustreenit ja erikoistilanteiden hiominen maksavat itsensä takaisin viimeistään moninpelissä. Mikään ei syö miestä pahemmin kuin kamppailun ratkaisuhetkillä sössitty rankkari.
 

Kävelevä lausuntoautomaatti.
Klopp ei ole tyytyväinen Liverpoolin puolustuspeliin.

Maailmanluokan tunarit

Tekoäly heittää aiempaa kovemman haasteen. Semi-prolla ja professionalilla pelatut ottelut eivät ole samanlaisia ylijuoksuja kuin parina viime vuonna. Puolustuslinjan ohittaminen juoksemalla ei onnistu yhtä helposti kuin aiemmin, murtautumispaikat pitää ansaita. Viistojuoksut ovat tekoälylle edelleen myrkkyä, mutta suorat juoksulinjat se puolustaa hyvin.
Vaikeusasteen hienoinen nousu johtuu osaltaan vastustajan konemaisuudesta. Tekoälyn pelaajat suojaavat palloa hyvin, syöttävät varmasti ja ryöstävät palloja itselleen kovalla prosentilla. Asetelma kääntyy päälaelleen, kun tekoäly siirtyy omalle puolelle. Koneen ohjastamat joukkuekaverit ovat passiivisia, prässäävät pallollista miestä vain erillisestä käskystä ja tekoälyn tekemät riistot ovat yhtä harvinaisia kuin Huuhkajien voitot.
Jalkapallo onkin parhaimmillaan ihmis(t)en kanssa pelatessa. Etenkin Ultimate Team muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi, kun passiivisen tunarin sijaan puolustuksessa on syöttölinjoja peittävä ja aktiivisesti riistoihin pyrkivä kaveri. Myös hyökkäyspäässä aivoitukset käyvät huomattavasti paremmin yhteen, kun hyökkääjät ja keskikenttäpelaajat eivät ryntäile jatkuvasti vastustajan puolustuslinjan selustaan. Etäisyydet pysyvät tiiviimpänä ja tarjolla on enemmän syöttösuuntia.
FIFA on edelleen hieman liikaa kallellaan juoksujalkapallon suuntaan. Kuljetukset laitoja pitkin ja korkeat roikkupallot puolustuslinjan selustaan toimivat turhan hyvin. Vertauksilta kilpailijaan ei voi välttyä: PES muistuttaa paremman syöttelypelinsä, hienostuneemman pallotuntumansa ja uskottavamman tekoälynsä ansiosta huomattavasti enemmän modernia futista.
Selvimmin kilpailijoiden erot näkyvät verkkomittelöissä: PES-pelaajat pyrkivät rakentamaan peliä ja pelaamaan joukkueen pelityylin mukaisesti, FIFA:ssa näkee enemmän pystyyn kirmaavia yksinyrittäjiä, joiden joukkue koostuu Aubameyangin kaltaisista pikakiitäjistä. Haluaisin pelata kaunista lyhytsyöttöpeliä ja rakentaa rauhallisesti maalintekopaikkoja, mutta nettipetterit pakottavat myös minua kohti suoraviivaisuutta.
Zlatan ei pyydä eikä anna armoa
Fyysinen kamppailu on uudistunut hieman. Zlatanin kaltaiset härät suojaavat palloa taidolla ja voimalla, pienten tirriäisten on turha yrittää tökkiä palloa pois selkäpuolelta.  Koska riistäminen on aiempaa vaikeampaa, puolustamisessa korostuu maltti. Puolustuslinjan ryntäilyt jättävät tilaa selustaan, jonne vastustajat pelaavat pallon armotta. Etenkin topparien munaukset käyvät kalliiksi.
Maalivahdit liimaavat palloja aiempaa luotettavammin, mutta veskareilla on välillä ihmeellisiä vaikeuksia keskityspallojen kanssa. Löysä ja korkeakaarinen keskitys aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun puolihuolimattomasti palloon pomppaava vahti nyrkkeilee pallon juuri ja juuri rangaistusalueen rajalle.
Erikoistilanteet eivät suju ulkomuistista, sillä kulmat, vapaapotkut ja rankkarit ovat muuttuneet. Kulmapotkut ja vaparit ovat korkeakaarisempia ja leijailevat aiempaa helpommin pitkäksi, rankkarit on aiempaa helpompi sählätä. Laukaisusuunnan ja -voiman kanssa on oltava tarkkana: suunta kannattaa päättää jo ennen suoritusta ja painallus ei saa olla liian lyhyt tai pitkä. Muuten potku jää ponnettomaksi tai leijailee ohi maalin.
Tietyt asiat eivät ole muuttuneet vuodessa. Syöttäminen on täyttä arpapeliä, jos kaksi pelaajaa on samassa suunnassa. Puolustaessa joutuu toisinaan vaihtamaan pallotonta äijää useamman kerran, ennen kuin saa haluamansa pelaajan hallintaan. Ruljanssiin tuhraantunut sekunnin kymmenys voi pahimmillaan tarkoittaa puolustustilanteesta myöhästymistä ja maalia omiin.


 

Stekenburgin komea venytys pelastaa Evertonin takaiskulta.


Hopea ei ole häpeä

Audiovisuaalisesti FIFA on askeleen edellä kilpailijaansa. Frostbite-moottorilla pelaajat näyttävät esikuviltaan, animointi soljuu nätisti ja äänimaiseman ansiosta uppoutuu kamppailujen kiihkeään sykkeeseen. Jopa Valioliiga-managerit tunnistaa. Toteutuksen heikoin osa-alue on jälleen kerran selostus. Kyllästyin Alan Smithin ja Martin Tylerin tuttuihin fraaseihin noin kolmessa minuutissa ja vaihdoin selostuksen ranskaksi. Heti helpotti.
Yksinpeli- ja moninpelimuotoja on kattavasti. Hallintaansa voi ottaa yksittäisen pelaajan tai manageroida kokonaista seuraa, verkossa voi palloilla osana ihmisjoukkuetta tai potkia pikamatseja. Kruununjalokivi on edelleen Ultimate Team, jossa keräillään pikkuhiljaa parempia pelaajakortteja ja yritetään saada joukkue puhaltamaan yhteen hiileen. FUT Championsissa kerätään pisteitä pitkin viikkoa ja yritetään ansaita paikka viikonloppuliigassa.
Hyvä suoritus ei riitä tänä vuonna mestaruuteen. Vaikka FIFA 17 on hiottu ja kokonaisvaltainen paketti, tuorein PES vetää viheriöllä pidemmän korren.

 

FIFA 17

Arvosteltu: PS4, 
Xbox One 
Saatavilla: PC, PS3, 
Xbox 360 
EA Sports
Versio: Arvostelu
Moninpeli: 2–4 pelaajaa samalla koneella, 2–22 pelaajaa verkossa
Ikäraja: 3

84

Lisää aiheesta