"Joka viidestuhannes vuosi ulottuvuuksien välille aukenee ovi. Toisessa niistä on elementti, alkuaine, joka ei ole tehty maasta, ilmasta, tulesta tai vedestä, vaan antienergiasta, antielämästä. Tämä olento odottaa kärsivällisesti maailmankaikkeuden kynnyksellä tilaisuutta tuhota kaiken elämän ja valon. Joka viidestuhannes vuosi maailmankaikkeus tarvitsee sankarin. Ja kunnon sankarit ovat kiven alla tätä nykyä."
Puuttuva tekijä kadoksissa
Viime vuoden kohutuimpia scifileffoja oli Luc Bessonin The Fifth Element, Puuttuva tekijä. Siinä yritetään pelastaa maailma ja siinä sivussa koko universumi joka viidentuhannen vuoden välein uhkaavalta täystuholta huikean mielikuvituksellisessa 2200-luvun maailmassa Bruce Willisin ja Milla Jovovichin voimin.
Fifth Element on elokuvana erilainen ja virkistävä kokemus tulevaisuuden värikkäine kaupunkimaisemineen ja Jean Paul Gaultierin suunnittelemine häikäisevine pukuineen tavanomaiseen avaruusoopperaan, synkeään kybertulevaisuuteen tai avaruusaluksilla pröystäilevään efektiscifiin verrattuna. Elokuvan henki on ranskalaisen omaperäinen, humoristinen ja persoonallinen, ja siitä joko pitää valtavasti tai sitten ei lainkaan.
Pelinä The Fifth Element on kuitenkin puhdashenkinen action-rymistely. Tarkoituksena on löytää puuttuva viides tekijä posauttamalla tieltä vastaan tulevat viholliset ja selvittämällä muutamia yksinkertaisia tehtäviä, jotka käsittävät muun muassa napin painamista ja avainkortin löytämistä. Tasoja on viisitoista, ja ne sijoittuvat eri puolille New Yorkia ja jopa toiselle planeetalle elokuvan mukaisesti. Tasoilla vuorottelevat seikkailuun mukaan joutunut taksikuski, entinen sotilas Korben Dallas ja itse salaperäinen Leeloo-tyttö, joka on avain maailman pelastamiseen.
Korben ja Leeloo harhailevat autioiden ja synkeiden varastojen, laboratorioiden, poliisiaseman, avaruusaseman ja viemäreiden läpi, mäiskivät vastustajansa olemattomiin ja etenevät lopullisessa tehtävässään ikivanhaan egyptiläiseen temppeliin, jossa viimeinen koitos tapahtuu.
Jämäkkä Korben, kaunis Leeloo
Tavallisesta räiskinnöistä poiketen on oikein piristävää pelata välillä eri hahmoa, olkoonkin että nainen pelin pääosassa ei ole enää mikään mullistava uutuus. Korben Dallas taas on se tuttu, jo Doomista alkaen stereotypioitunut sankarihahmo, joka on vahva taistelija ja hallitsee aseet, mutta ei ole kovinkaan mielenkiintoinen ja persoonallinen. Pelin Korben ei muistuta edes etäisesti ulkonäöltään Bruce Willisiä, mikä tuo heti pelin alussa pienen asennoitumisongelman ja tuntuu vähän köyhältä. Korben osoittautuu kuitenkin alkukankeuden jälkeen ihan päteväksi seikkailijaksi, joka ei pienestä vahingoitu ja liikehtii kankeudestaan huolimatta sutjakasti tarpeen tullen.
Punatukkainen Leeloo sen sijaan valloittaa heti. Vyömäisistä remmeistä koostuvassa asussaankaan hän ei ole pelkkä miehisten fantasioiden seksiobjekti, vaan aito Täydellinen Olento, joka kätkee sisälleen samalla kertaa ihmettelevän ja ujon lapsen että taitavan taistelijan, joka selviää kylmässä maailmassa aivan paljain käsin (ja jaloin!).
Leeloo liikehtii kauniisti ja sulavasti, hän tekee akrobaattimaisia hyppyjä ja voltteja sekä käyttää potkuihin ja lyönteihin perustuvia taistelutaitojaan tehokkaasti näyttämättä raakalaismaiselta. Leeloo voi myös ryömiä tien tukkivien lasereiden alitse, roikkua kattoritilöistä käsiensä varassa ja heitellä kranaatteja, jos lähitaistelu ei riitä.
Pelihahmoja seurataan kolmannen persoonan näkökulmasta "olan yli", mikä tekee alkuun etenemisestä hiukan hankalaa tirkistelyä. Välillä olisi mukava nähdä sankarinsa kasvotkin. Leeloon kohdalla se toisinaan onnistuukin: taistelussa kamera kiertyy välillä joko sivulle tai eteen häiritsemättä kuitenkaan pelaamista tai suuntatajua.
Tulevaisuus on ankea
Pelin maailma ei synkeydessään muistuta elokuvan hilpeän värikästä vilinää, mikä kylläkin tekee tunnelmasta "perinteisen" scifimäisen, mutta nakertaa samalla alkuperäistä ideaa. Pimeissä käytävissä juoksentelu on perin yksinäistä touhua eikä vihollisiakaan tule vastaan vilisemällä.
Tehtävät eivät vaadi suurta älyllistä ponnistelua, vaan ne tulee suorittaneeksi miltei vahingossa: painetaan nappia täällä, niin ovi aukeaa toisaalla tai tuhotaan sähkökaappi, jolloin voimakenttä poistuu. Jonkinlaisesta kartoitussysteemistä olisi tosin apua, sillä ainakin tällainen aivan suuntavaistoton eksyy helposti käytäväsokkeloissa.
Jännitystä pitää yllä hyvä musiikki, joka soi taustalla koko ajan ja vaihtelee tunnelmaltaan. Myäs valaistusefektit ovat hienoja, ja peli on mukavaa katsottavaa vanhanaikaisellakin näytönohjaimella.
The Fifth Element on nautittava kokemus sellaisellekin ihmiselle, joka ei yleensä välitä action-peleistä. Väkivallalla ei mässäillä ja vihollisetkin haihtuvat ilmaan kuollessaan jättämättä verisiä raatoja. Henki ei ole myöskään löyhässä ja pelaajalla on kymmenen yritystä, "elämää", selvitä tehtävässään.
Peli tallentaa tason tilanteen tiettyihin pisteisiin, joista peli jatkuu pelaajan kuoltua. Jo tapetut viholliset myös pysyvät tällöin kuolleina ja löydetyt tavarat hallussa. Oikeasti voi tallentaa vain tasojen välillä, mikä on harmittavaa. Onneksi tason läpi kahlaaminen ei ole ylivoimaisen vaikeaa ja peli kyllä vangitsee paikoilleen pitkiksikin sessioiksi.
Yhdelle rompulle on saatu mahdutettua mukavasti tavaraa, sillä mukana on itse pelin lisäksi suuri joukko juonta edistäviä elokuvanpätkiä, jotka siis ovat tietenkin suoraan leffasta. AVI-filmejä voi katsella rompulta kätevästi muutenkin, jos jotain pelatessa vilahtaa ohi.
Yleiskuva The Fifth Element -pelistä on varsin positiivinen, vaikka toivoisikin, että elokuvan hieno idea olisi toteutettu jotenkin muuten kuin pelkkänä toimintapelinä. Mitään uutta mullistavaa itse toimintagenreen ei tuoda, ellei lasketa uskottavaa naissankaria. Alkuperäisen elokuvan juonta ja tuntua on pelissä vain nimeksi ja huumori on unohdettu lähes kokonaan, mutta harvemminpa tietokonepeli onkaan onnistunut olemaan esikuvansa kaltainen.
80
