Final Fantasy -seikkailut ovat perinteisesti olleet yksinäistä puuhaa. Perinteet muuttuvat: GameCuben Final Fantasy: Crystal Chroniclesin vahvuus on kimppapelissä.

Final Fantasy: Crystal Chroniclesin pirteällä poljennolla rullaava tarina sijoittuu miasman runtelemaan fantasiamaahan. Hitaasti tappava, kaikkialla vellova näkymätön myrkky uhkaa kaikkea elollista. Kylät ja kaupungit torjuvat miasman valtavilla voimakristalleilla, mutta taivaansinisen kristallin suoja hiipuu, jos kristallia ei kiilloteta säännöllisesti harvinaisten puiden mirhalla.

Arvokasta nestettä erittävät puut ovat miasman suojissa siinneiden hirviöiden saartamia, joten myrkyn eristämät kaupungit lähettävät vuosittain maailmalle rohkeiden seikkailijoiden miehittämiä kristallikaravaaneja. Maita ja mantuja tutkiva porukka pysyy hengissä kannettavaan mirha-astiaan liitetyn kristallin ansiosta.

Karavaanarit kuuluvat clavat-, selkie-, yuke- ja liltie-lajeihin. Hontelot yuket ovat lintumaisia taikureita ja söpöt liltie-kääpiöt hoitavat konfliktit kylmällä teräksellä. Clavat- ja selkie-ihmiset ovat hassuja humanoideja monipuolisempia sankareita. Kaikki osaavat taistella ja taikoa, joten lajin valinta ei ole kuolemanvakava juttu. Final Fantasy: Crystal Chronicles on ensisijaisesti kimppapeli, sillä yksi pelaaja kontrolloi vain yhtä soturia.

Karavaanin etenemistä kuvataan yksinkertaisen kartan päällä nököttävällä vaunusymbolilla. Retkikunta pysähtyy automaattisesti merkittäviin risteyskohtiin ja nuolet osoittavat avoimiin suuntiin, joten paikasta toiseen matkustaminen muistuttaa nopatonta lautapeliä. Avainpaikat ovat kaupunkeja, kristallipuiden vaarallisia kasvupaikkoja ja maailmaa pilkkovien miasmavirtojen ylityspaikkoja. Mirhaa etsitään omituisista metsistä, luolista ja muista hämäristä loukoista. Maaston tonkimista siivittävien ihastuttavien kipaleiden huippua on Veo Lu Sluicen klassinen huiluhumppa.

Johan myrkyn lykkäsi

Toiminta on maittava sekoitus vanhoja Zeldoja ja muinaista Gauntletia. Etenemisen tahti riippuu reaaliaikaisista kahakoista, sillä heppoiset avainpulmat ratkeavat melkein itsestään. Sopivan kompaktit mirhakentät ovat yhtä suurta ja visuaalisesti vinkeätä taisteluareenaa.

Kimppapelissä omaperäinen kristalliastia on tärkeä taktinen elementti, sillä kannettava voimakristalli luo ympärilleen miasman vaikutuksen estävän suojakentän. Jos hahmo poistuu varjelevan kuplan alueelta, sankarin elinvoima alkaa heti huveta.

Koukku on siinä, että kristallikippoa kantava hahmo ei voi tehdä mitään muuta. Jos taistelijoita on vain yksi, astiaa retuuttaa söötti, lentävä moogle-pallero. Halutessaan astian voi laskea maahan, mutta paikallaan jätetyn suojakuplan sisällä tilanne muuttuu nopeasti kaoottiseksi sekamelskaksi, sillä tila ei riitä kookkaille möröille. Järkälemäisten köntysten hyökkäykset ulottuvat pahimmillaan koko kuplan alueelle, joten suurimpien hirviöiden on helppo liiskata paikallaan olevan kuplan näennäisessä suojassa kyyhöttävä porukka.

Varsinkin jännittävissä pomotaisteluissa kristallin liikuttaminen on usein voiton ensimmäinen edellytys ja touhu vaatii jatkuvaa tiimipelaamista. Hyökkäykset on kordinoitava porukalla, jotta kaikki tietävät, mihin suuntaan suojakristallin kantaja on juoksemassa. Nokkelat manööverit kuten selkään puukottaminen, onnistuvat vain astiaa siirtämällä. Ohjeistus on tarkkaa, joten kimppapelissä meteli täyttää usein koko kämpän.

Pelitapahtumia oppii kuitenkin lukemaan ennalta, joten harjaantuneen tiimin yhteispeli helpottuu. Yksinään tai pienissä ryhmissä hyökkäävien tusinahirvitysten vaihteleva käyttäytyminen on yksinkertaista ja ennakoitavaa. Esimerkiksi peikot tinttaavat pienellä viiveellä vastaiskun osuman suuntaan ja kaikki hirviöt pysähtyvät välillä kiltisti paikoilleen osumia keräämään.

Tämä ei ole vika, sillä isot kahakat olisivat likimain mahdottomia, jos vastustajat melskaisivat täysin arvaamattomasti. Kun muutama erilainen vihollinen hyökkää samaan aikaan, miasman mutkistamat tappelut ovat aivan tarpeeksi kiharaisia.

Sihti ja loitsu kunnossa

Loitsut poimitaan kuolleiden vihollisten tiputtamista materiittikuulista. Taikoja ei opi pysyvästi, sillä materiitit katoavat aina tehtävän jälkeen. Loitsut ja melee-aseen erikoishyökkäys suunnataan maalia kohti maata viistävällä pyöreällä tähtäimellä.

Sihtipallero ilmaantuu vasta lyhyen manauksen jälkeen eikä tähtäävä taistelija voi liikkua, joten vauhdikkaissa pomomatseissa usean haavoittuneen sankarin parantaminen yhdellä loitsulla on tarkkaa puuhaa. Taian ajoitus on ratkaisevaa, sillä loitsu menee pipariksi, jos taikuriin osuu jotakin jo tähtäysvaiheessa.

Loogisen loistava loitsusysteemi korostaa tiimityön merkitystä. Voimakkaat taiat tehdään usean pelaajan loitsufuusiolla, jossa yritetään saada tähtäimet kohtaamaan. Onnistuessaan lopputulos ylittää osiensa summan, sillä tulesta ja salamasta muovautuu gravity-isku ja kahdesta tulesta tehokas firaga-lieska. Tähtäin muuttaa muotoa, kun fuusio on aktiivinen. Jos kaikki tekevät loitsun melkein samaan aikaan, fuusio toteutuu. Yksinäinen ratsastaja yhdistää loitsut tylsästi vain komentovalikossa.

Varusteiden päivitys ei onnistu perinteisellä shoppailukierroksella, vaan ensin on etsittävä aseen tai panssarin piirustukset. Toinen vaihe on varusteeseen uppoavien materiaalien kasaaminen. Kun tarvikkeet ovat repussa, ne rahdataan sepän luokse, joka askarteleepaskartelee entistä parempia varusteita tai sielun.

Soturien ominaisuudet ja energiakatto nousevat artifakti-esineillä. Oudolla roinalla hankitaan myös lisää lokeroita komentovalikkoon, jonka kiinteät perustoiminnot ovat hyökkäys ja puolustus. Vapaisiin lokeroihin lätkäistään yleensä ruokaa, materiittikuulia ja tyrmätyt taistelijat virvoittavia feenix-linnun höyheniä.

Gameboyt riviin

Vaikka kimppapeli on koko homman koukku, moninpelin laitevaatimukset ovat älyttömät. Jokaisella pelaajalla täytyy olla Gameboy ja GameCube-linkkikaapeli, mutta eri laitteiden yhteistyötä ei pahemmin hyödynnetä. Valikot näkyvät Gameboyn ruudulla ja vain komentolokeroiden toimintoja voi käyttää pysähtymättä. Gameboyta on myös pakko käyttää ohjaimena pelatessa.

Taistelun tiimellyksessä valikoiden selaaminen on riskaabelia puuhaa. Miksi telkkarin ruudulle ei saa pienellä ja läpinäkyvällä fontilla tehtyä vaihtoehtoista valikkoa? Yksinpelissä toiminta seisahtuu siististi valikoiden pläräämisen ajaksi, joten tavallinen moninpeli pelkällä padilla olisi tullut paitsi sujuvammaksi myös halvemmaksi.

Square Enix on X-2:n ja Crystal Chroniclesin myötä siirtänyt Final Fantasy -sarjan aivan uusille urille. Tai muualla vanhoille, sillä Chronicles muistuttaa toimintaa painottavia Mana-seikkailuita, joiden parissa tuottaja Akitoshi Kawazu on aikaisemmin puuhannut. Final Fantasy -nimi ei peliä pahenna, mutta myyntiä se parantaa ja roimasti.

Vaikka Crystal Chronicles ratkeaa vähintään puolet rivakammin kuin Final Fantasy -rooliseikkailut yleensä, viimeisen fantasian kristallikronikka esittää aiheesta kaiken tarpeellisen.

Venytys vesittäisi tiukan kokonaisuuden, sillä lukuisat, selkeät ja suoraviivaiset taistelut palvelevat lystikästä ja sujuvaa moninpeliä. Koko peli on suunniteltu tiimipelattavaksi, joten ilman kavereita touhusta ei saa kaikkea irti. Final Fantasy: Crystal Chronicles on yksinkin ihan kivaa, mutta tiimipelattuna joukolla lyömätöntä hupia.