Final Fantasy -sarjan kuudes koitos on kappale kauneinta fantasiaa.
Muinoin maailmaa hallinnut magia katosi tuhansia vuosia sitten, joten ilkeä imperiumi on muinaisten salaisuuksien perässä. Valtakoneiston tahdottomana orjana toimii Terra-tyttö, kunnes vapautuu pelin alussa. Seikkailu alkaa.
Meno on kuin Tähtien sodasta, kun pieni kapinallisryhmä panee kapuloita imperiumin rattaisiin. Viitteet ovat selvät, sillä naisvankia pelastaessa vuorosanat on lainattu suoraan prinsessa Leian vapautuksesta. Ja kyllä, pikkurooleissa on taas tutkapari Biggs ja Wedge.
Final Fantasy VI:n kirjaimellisesti maailmoja mullistavalla tarinalla on pituutta, mutta myös leveyttä, sillä pelattavia hahmoja on toistakymmentä ja tarina etenee monella rintamalla. Homma ei kuitenkaan mene jaaritteluoopperaksi, vaan tasapaino dialogin ja tapahtumien välillä on kerrankin kohdallaan.
Nyt ei hyrrätä keskiaikamaailmassa, vaan koneistettu fantasia yhdistää uutta ja vanhaa toimien välietappina Final Fantasy VII:n scifiin. Meno on paikoin synkkää, vaikka pääpahis näyttää klovnilta. Läpeensä hullulla pääroisto-Kefkalla on persoonallisuutta kuin Final Fantasy VII:n Sephirothilla.
Satunnaistaisteluja on nykystandardein sikana. Taistelusysteemi on tuttu vuoroseisoskelu, jossa odotellaan hahmojen toimintapalkin täyttymistä ennen käskyn antamista. Helppoja vastustajia vastaan homma hoituu sutjakasti valintanappi pohjassa. Jahka vastassa on kovempia vastustajia, joutuu valintojansa jo miettimään.
Vuoden 1994 Final Fantasy VI oli suursarjan viimeinen Super Nintendolle ja sarja loikkasi PlayStation-leiriin. Aikoinaan Final Fantasy VI jäi kokonaan julkaisematta Euroopassa, mutta hätä keksi keinot ja pelin pohjoisamerikkalaisesta versiosta (FF III) tuli import-pelaajien suursuosikki.
PlayStation sai viisi vuotta sitten oman käännöksensä, mutta sitä vaivasivat kiusalliset lataustauot. GBA-versiossa englanninkielistä dialogia on edelleen hiottu vastaamaan paremmin alkuperäistä japanilaista versiota sekä sarjan muita pelejä. Nyt julkaistu näkemys on siis paras euroversio pelistä.
Grafiikkaan ei ole koskettu, vaan ulkonäkö on täydellinen kopio alkuperäisestä. Aikanaan hieno grafiikka toimii vieläkin mukavasti, kunhan pelaajan asenne on kohdallaan. Hahmot ovat persoonallisia ja monet seikkailussa eteen tulevat paikat komeita. Lättänä ja eloton maailmankartta sen sijaan tuntuu juuri siltä itseltään. Sivusta kuvatut taistelut patsasmaisine tappelijoineen eivät nekään ole tätä päivää, mutta ei se mitään.
Suurien tunteiden tarina on edelleen mainio konsepti, sillä pateettisuuskaan ei niin haittaa, jos vuodatus tulee muutaman pikselin korkuiselta pallopäältä. Musiikki tukee tunnelmaa. Moduulipelissä ei tietenkään soita oikea sinfoniaorkesteri, mutta aikansa upeimmat sävelet ovat vieläkin tarttuvia ja tunnelmallisia.
GBA- ja DS-pelaajan kelpaa, kun Square pistää vanhan all-stars-ketjunsa maailmankiertueelle. Pelivanhuksilla on charmi tallella. Nyt olisi Chrono Triggerin aika!
90
