www.goldencompassgame.com
Ei suuren budjetin fantasiaelokuvaa ilman oheistuotteita. Vuorossa on menestyneen kirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuva Kultainen kompassi.
Nykyään hyvä lisenssipeli ei ole täysin luonnonoikku, kuten muun muassa The Darkness ja Knights of the Old Republic ovat osoittaneet. Golden Compass todistaa, että hajuton ja mauton purkkaviritelmä on edelleen alan normi.
En ole nähnyt elokuvaa tai lukenut kirjaa, eikä peli ainakaan korvaa tätä puutetta. Sinänsä viihdyttävän oloinen tarina pikakelataan pelin lomassa elokuvasta saksittuina pätkinä, joiden tapahtumista ei millään pysy kärryillä. Mitään ei selitetä ja kaikki tapahtuu ilman minkäänlaista syyn tai seurauksen tunnetta. Tökerö tarinankuljetus ei elokuvapeleissä ole uusi juttu, mutta Golden Compass heittää pyyhkeen kehään heti matsin alussa.
Kahden ja puolen kopla
Taistelut hoitaa pikkutyttö-Lyran panssaroitu jääkarhukaveri Iorek, joka hakkaa susia, metsästäjiä ja ajoittaisia pomovastustajia muusiksi pohjolan kinoksien keskellä. Mätkinnässä käytetään vain kahta nappulaa: torjuntaa ja lyöntiä. Näistäkin toinen on täysin turha komento, sillä hakkaa päälle -taktiikka on aina kannattavampi kuin torjuvien tassujen takana kököttäminen.
Perusiskuja rikastetaan juoksusyöksyillä ja silloin tällöin käytettävällä vimmahyökkäyksellä, jolla nitistetään usea rääpäle kerrallaan. Toimintasankarina haarniskoitu jääkarhu on vinkeä, mutta se ei pelasta auttamattoman yksinkertaista taistelua. Mätkintää rytmittävä elokuvamaisesti suunniteltu tasoloikka sentään viihdyttää jonkin aikaa.
Pääosin pelataan Lyralla, jonka seikkailu on yhdistelmä tasoloikkaa ja kevyttä ongelmanratkaisua. Pikkutyttö tutkii maisemia muotoa muuttavan daimoni-apulaisensa kykyjen avulla, keräilee kaikenlaista rihkamaa ja ratkoo merkillisiä pikkupelejä. Omituisin idea on keskustelu, jonka aikana Lyra vaikuttaa vastaväittelijään sillä, kuinka hän pärjää keskustelun aikana ruudun laidassa pelattavissa Tetriksen ja Space Invadersin tyylisissä pikkupeleissä.
Käsittämätön idea voisi toimia, elleivät pikkupelit olisi hirvittävän tylsiä ja ellei niiden vaikeustaso heittelehtisi kuin infarktipotilaan sydänkäyrä. Muita Lyran minipelejä ovat Fahrenheitista ja Shenmuesta tutut rytmipelitaistelut, esineiden heittely ja kilpajuoksut, jotka kaikki alkavat toistaa itseään jo alkumetreillä.
Kadonneen vastauksen metsästäjät
Keskeisin minipeli on itse kultainen kompassi. Tarinan aikana Lyran muistikirjaan kertyy kysymyksiä. Laite vastaa niihin, jos Lyra onnistuu valitsemaan annettua kolmea sanaa vastaavat symbolit kompassin 36 pienestä kuvasta. Jos kuvat osuvat kohdalleen, alkaa lyhyt rytmipeli, jonka jälkeen vastaus kirkastuu. Temppu on melko hauska, mutta vain ensimmäisellä kerralla. Kaava toistuu identtisenä jokaisen kysymyksen kohdalla, ja Lyralla on paljon kysyttävää. Tehtävää onneksi helpottavat maastosta löytyvät uudet merkitykset symboleille, yhteensä kolme sanaa per symboli.
Sekä Lyra että karhu ovat kroonisen kömpelöitä ja vastaavat komentoihin viiveellä ja epätarkasti. Pelisuunnittelu on kauttaaltaan hätäistä ja hiomatonta, eikä mikään tunnu toimivan aivan niin kuin sen pitäisi.
Erityisen räikeä loukkaus päin yleisön naamaa on pelin käsittämätön rumuus. Valehtelematta grafiikka on pääpiirteiltään suoraan ensimmäisen PlayStationin aikakaudelta. Animaatio on karseaa ja ihmishahmot katuporalla graniitista veistettyjä. Ainoa valonpilkahdus tekeleessä on laadukas ääninäyttely, mikä ei tule yllätyksenä, kun katselee elokuvasta suoraan peliin siirrettyä nimekästä tähtikaartia. Hyvä brittienglanti ei silti pelasta täysin torsoa peliä.
40
