Grand Theft Auto V (PS3 ja Xbox 360) – Californication

Amerikkalainen unelma on kättesi ulottuvilla. Tarraa siitä kiinni, mutta varo ettei se tarraa kiinni sinuun.

Jos Grand Theft Auto V:stä jää mitään mieleen, niin se on Trevor. Yhtenä pelin kolmesta päähenkilöstä hän ilmaantuu kuvioihin vasta tunteja pelin alkamisen jälkeen. Ja millaisella tavalla! Ilman ennakkovaroitusta peli leikkaa kohtaukseen, jossa Trevor tuijottaa lasittuneena tv-uutisia osoittaen ”kasvotonta hellyyttä” kaverinsa muijalle. Kyseinen kaveri kävelee pihalla vastaan ja käy niin sanotusti kierroksilla. Trevor ei moisia paskapuheita kuuntele, vaan potkii riidanhaastajan pään tohjoksi. Kuoliko se? Mene ja tiedä, sillä Trevor marssii jo paikalta pois kohti seuraavaa katastrofia. Siinä teille Grand Theft Autoa.

Jos omistat Xbox 360:n tai PlayStation 3:n, lähes varmasti pelaat jo GTA Viitosta. Paitsi jos äiti takavarikoi sen.

Grand Theft Auto V on vuoden viihdetapaus, historian kallein peli ja kaikkien aikojen nopeimmin myyvä viihdetuote. GTA V:n budjetti oli huimat 260 miljoonaa dollaria, mutta se ei tunnu missään, sillä peliä myytiin pelkästään kolmessa päivässä yli miljardilla dollarilla. Luonnollisesti kriitikot ovat laonneet Rockstarin rikoseepoksen edessä: arvosteluhetkellä GTA V:n Metacritic-keskiarvo huiteli ysiseiskassa. Tällaista joukkopsykoosia ei ole aikaisemmin nähty.

Menestys ei yllätä, sillä hiekkalaatikkopelien kuningas on entistä monipuolisempi ja hiotumpi. Los Santosin tunnelmallinen kaupunki on täydellinen temmellyskenttä rikollisille. Suurkaupungin kaduilla aseet laulavat, autojen moottorit ärjyvät, poliisien sireenit ulvovat ja rikolliset kukoistavat. Väkivallalla läträtään kuin ketsupilla lastenkutsuilla, sillä on tarkoitus, ei itsetarkoitus. Väkivaltaista menoa tasapainotetaan onnistuneesti huumorilla, ja kaiken sitoo nippuun juoni, joka sitoo kolmen päähenkilön kohtalot hienosti yhteen

Pikkupuuhasteltavaa ja aktiviteetteja riittää niin paljon, että se on hyvästi tylsä elämä, tervetuloa GTA!

Kolmen kopla

Uutena ratkaisuna GTA viiden tarinassa kolmen rikollisen polut risteävät Los Santosissa. Tummapintainen Franklin on kulmien kundi, gangsta-veljien kanssa hengaileva pikkurikollinen, joka haaveilee paremmasta huomisesta ja lähiöelämän jättämisestä taakse. Nelikymppinen Michael on eläköitynyt pankkirosvo, joka yrittää totutella perhe-elämään jättikartanossaan keskellä Los Santosin parasta asuinaluetta. Kolmikon kruunaa Trevor, täysin ennalta-arvaamaton kaistapää, jossa tiivistyy koko GTA-sarjan nerokas anarkistisuus.

Sivuhahmoille ei anneta tarinassa yhtä paljon tilaa kuin aiemmissa GTA-peleissä, mutta onneksi päähenkilöiden välinen dynamiikka kantaa pitkälle. Voimakkain kolmikkoa yhdistävä tekijä on raha. Äitinsä luona asuva Franklin on tyhjätasku, Michael ajautuu yksityiselämässään ongelmiin ja tarvitsee kipeästi taaloja taskuun, Trevor taas haluaisi ryhtyä huumeparoniksi.

Tarinan alussa hanttihommia tekevä Franklin ajautuu Michaelin ohjauksessa yhä syvemmälle rikollisuuden kierteeseen. Hän syleilee pahuutta täysin rinnoin. Raha, naiset ja väkivaltainen elämäntyyli sopivat nousukkaalle. Michael on Los Santosin Tony Soprano: äkkipikainen mies tuskailee keski-iän kriisissä, käy psykiatrilla ja yrittää pitää eripuraisen perheensä jotenkin kasassa.

Show’n varastaa Trevor. Kaljuuntuva maalaisjuntti saa pelisarjan aiemmat antisankarit näyttämään pyhäkoulupojilta. Hän varastaa, tappaa ja kiduttaa, mutta onnistuu samalla olemaan pelin hauskin hahmo. Trevorissa on energiaa kuin alkuräjähdyksessä ja samanlaista rujoa karismaa kuin Jack Nicholsonissa.

GTA Vitosen erinomaisen rytmityksen takana on episodimainen rakenne. Hahmoaan voi vaihdella vapaasti lähes milloin tahansa, joskus jopa kesken tehtävän. Hyvä näin,  sillä hahmojen pelityylit eroavat selvästi toisistaan: Franklin on kolmikon paras kuski, atleettinen Michael on hyvä ampuja ja porukan johtaja, raivopäinen Trevor puolestaan kestää eniten osumaa.

Hikinen iltapäivä

Synkistä teemoistaan ja väkivaltaisuudestaan huolimatta GTA V osaa myös naurattaa. Hahmojen välinen naseva sanailu ja typerät alapääjutut huvittavat väkisin ja  radio-ohjelmissa ja mainoksissa ivataan säälimättä kulutushysteriaa ja tunnettuja brändejä. Poliitikot ja nykyajan pinnallisuus saavat iskuja pilkkakirveestä. Los Santos itsessään on tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä. Kaupungissa ihannoidaan nuoruutta ja kauneutta, mutta korean pinnan alla rehottavat korruptio, epätoivo ja erilaiset riippuvuudet. Juuri siksi rikolliset, kuten Michael, Trevor ja Franklin, kukoistavat kaupungissa.

Kolmikolla on omat tehtävänsä, joista osa menee päällekkäin. Franklin sekaantuu salamurhiin ja laittomiin autokisoihin, Michael yrittää yhdistää perhe-elämän ja pankkiryöstöt, kun taas Trevor saattaa lahdata vapaa-ajallaan lauman punaniskoja tai sabotoida kilpailevan rikollisliigan bisnekset. Pääjuoneen liittyvät tehtävät ovat kauttaaltaan erinomaisia, mutta erityisen onnistuneita ovat antisankarien suunnittelemat ja toteuttamat ryöstökeikat.

Keikkojen järjestämisessä ja suunnittelemisessa rikolliskolmikkoa auttaa Lester, it-nörtti, joka on Michaelin ja Trevorin vanha tuttava. Ryöstöt voi toteuttaa joko suoraviivaisella rynnäköllä tai rauhallisemmalla lähestymistavalla. Lisäksi keikoille täytyy palkata mukaan kuljettaja, hakkeri ja asemies. Taitavat kätyrit hoitavat leiviskänsä aloittelijoita paremmin, mutta vaativat vastapainona isomman osan ryöstösaaliista. Apulaiset ansaitsevat joka ryöstöstä kokemusta, joten tunaristakin voi kehittyä lukuisten keikkojen myötä pätevä kriminaali.

Vaikka ryöstösuunnitelma on hiottu ja konnakopla valittu, joutuu ryöstöä varten hankkimaan vielä ylimääräisiä välineitä. Esimerkiksi ennen jalokiviliikkeen ryöstämistä Michaelin pitää hankkia tuholaistorjuntafirman pakettiauto ja tainnutuskaasua, jonka Franklin heittää ryöstöpäivänä liikkeen ilmastointijärjestelmään. Tämän jälkeen kaasunaamarein varustautuneet roistot käärivät liikkeen korut talteen ja karauttavat moottoripyörillä pois paikalta.

Ajaen, hyppien, ampuen

GTA:n perusteita ei ole mullistettu, niitä on hiottu. Ajaminen, liikkuminen ja tulitaistelut ovat pääosin ennallaan. Autoissa on massan tuntua, ja niiden ajotuntuma iskostuu nopeasti selkäytimeen. Kiikkerillä lentokoneilla ja helikoptereilla lentäminen ei sen sijaan ole vieläkään suurta herkkua. Onneksi lentohärveleitä ei tarvitse käyttää monessa pääjuonitehtävässä. Pelin antisankarit eivät ole edelleenkään parkour-ihmemiehiä, mutta he osaavat sentään pomppia matalien esteiden yli, spurtata, uida ja pyöräillä.

Taistelut eivät vieläkään ole GTA:n suurin vahvuus. Erilaisia aseita ja niiden muokkausmahdollisuuksia on vino pino ja suojautuminenkin toimii, mutta nyrkkitappelut ja automaattitähtäys eivät loista sulavuudella. Tehtävissä marssii vastaan kymmenittäin raskaasti aseistautuneita vastustajia, joiden niputtaminen on hankalaa, etenkin jos joutuu taistelemaan avomaastossa. Aseiden ulkonäkö, äänet ja tuntuma ovat kohdallaan, ainoastaan niiden hallitseminen on välillä hankalaa. Vuosikausien harjoittelusta huolimatta en vieläkään osu tateilla edes ladon seinään.

Minu..monilla on jäänyt pääjuoni kesken aiemmissa GTA-peleissä. Ei jää tällä kertaa, sillä yksikään tehtävä ei ole enää ylitsepääsemätön este edes pahimmille tumpeloille. Jokaisessa tehtävässä on lukuisia välitallennuspisteitä, ja jos toimeksiannossa epäonnistuu kolme kertaa putkeen, voi hypätä tehtävän yli. Näin pahimmat autoilu- tai lentämisosuudet eivät enää pysäytä etenemistä.

Antisankareilla on erilaisia kykyjä, jotka paranevat käytössä. Ahkera lenkkeily lisää kestävyyttä, ampumaradalla harjoittelu vakauttaa liipaisinkättä ja onnistunut hiippailu kehittää piiloutumistaitoja. Jokaisella hahmolla on myös oma erikoiskykynsä: Franklin pystyy hidastamaan aikaa auton ratissa, bullet timea käyttävä Michael nappaa sivun Max Paynen pelikirjasta, Trevor puolestaan ampuu tuhoisammin ja kestää enemmän kuritusta erikoiskykynsä aikana.

Sivutehtäviä ja erilaisia aktiviteetteja on vähintään yhtä runsaasti kuin aiemmissa osissa. Monet näistä ovat eriskummallisuudessaan hykerryttävän hauskoja. Eräässä tehtävässä hiivitään salakuvaamaan paikallisen julkkiksen sänkypuuhia, toisessa taas pössytellään pilveä ja räiskitään huumehöyryissä päälle rynniviä avaruusolentoja minigunilla. Tavallinen päivä Los Santosissa.

Rikollisetkin tarvitsevat taukoa rankasta raatamisesta. Arjen sankari rentoutuu katsomalla lempisarjaansa Fame & Shamea televisiosta, pelaamalla tennistä tai ottamalla osaa paikalliseen triathlon-kisaan. Rockstar on panostanut kiitettävästi sivuaktiviteettien toteutukseen. Esimerkiksi tennikseen on otettu selvästi vaikutteita Top Spin -peleistä. Vice Cityn tapaan Los Santos on täynnä rakennuksia ja yrityksiä, jotka voi hankkia omistukseensa. Säännöllisten tulojen lisäksi yrityksistä saa tehtäviä ja erilaisia etuuksia, esimerkiksi taksifirman hankinnan jälkeen taksikyydit ovat ilmaisia.

Yksi edellisen GTA:n rasittavimmista ominaisuuksista, turha kavereiden kanssa hengaaminen, on edelleen mukana, mutta luojan kiitos Roman ei soita ja pyydä keilaamaan. Rockstar on ottanut kritiikistä oppia: jos puhelin soi, se liittyy aina pääjuoneen. Älypuhelimella voi selata nettiä, sijoittaa osakkeisiin tai lukea LifeInvaderin tilapäivityksiä. Jos yksityiset sylitanssit ja paljaiden pakaroiden kouriminen kiinnostavat, ei kun nokka kohti strippiluolaa.

Enkelten kaupunki

Puitteet ovat komeat. Los Santosin valtava kaupunki on yhdistelmä Kalifornian ja Nevadan maisemia. Öisen suurkaupungin valot ja pilvenpiirtäjät loistavat kirkkaina ja merelliset maisemat ja aurinko hellivät rannalla loikoilevia kaupunkilaisia. Halutessaan voi lähteä vaikka patikoimaan Mount Chiliadille. Lähiöiden ränsistyneet rakennukset ja Sandy Shoresin aavikkokaupunki luovat vahvaa kontrastia Vinewoodin ökykartanoille ja putiikeille.

GTA V puristaa nykykonsoleista irti kaiken mahdollisen ja vähän mahdotontakin. Animaatio on ensiluokkaista ja Los Santosin kadut täyttyvät liikenteestä ja jalankulkijoista. Graafisessa ulosannissa ei pyritä fotorealismiin. Hahmot näyttävät ennemminkin sarjakuvamaisen tyylitellyiltä. Tekstuurit ovat hieman suttuisia, mutta tämän antaa helposti anteeksi, sillä Los Santosin mittakaavaan nähden latausajat ovat maltillisia ja peli rullaa tasaisesti 30 ruutua sekunnissa.

Rockstarilla on tyyli hallussa. Pelisarjalle ominaisesti musiikkiraita on alusta loppuun asti täyttä timanttia ja ääninäyttely kerrassaan erinomaista. Franklin on uskottava katujen kasvatti, Michaelin äänestä kuultaa keski-ikäisen miehen tuska ja maaninen Trevor tuntuu työntyvän ulos televisioruudusta. Sivuhahmoista yksikään ei nouse ylitse muiden GTA IV:n Brucen tapaan, mutta näyttelijät tekevät kautta linjan laadukasta työtä.

Rikollinen elämä ei ole koskaan ollut houkuttelevampaa.  Los Santos on hengästyttävän suuri kaupunki, joka on täynnä tekemistä ja elämää. Mainiosti käsikirjoitettu ja näytelty tarina tarraa mukaansa alusta lähtien. Suuren kokonaisuuden pienetkin palaset loksahtelevat komeasti kohdalleen ja rytmitys on kunnossa. Kiivasta tulitaistelua ja takaa-ajoa seuraa yleensä rauhallisempi jakso.

Sisällön väkivaltaisuus ja naisten esineellistäminen aiheuttavat taatusti jälleen leukaparran pärinää, ja sen Rockstar varmasti tiedostaa. Kohut vain lisäävät GTA:n vetovoimaa ja myyntimääriä. Pelin tyylissä korostuu vahva itseironia. Väkivaltaisuus ja seksismi lyödään paikoittain niin yli, että lopputulokselle ei voi muuta kuin nauraa. Rockstarin tuntien ei olisi ihme, jos seuraavan GTA:n pääosassa olisi nainen, joka näyttää uroksille kaapin paikan.

GTA:n moninpelin mielekkyys on vielä täysi arvoitus, sillä verkkopeli käynnistyi vasta lokakuun alussa. Rockstarin ilmoituksen mukaan karkeloihin pääsee mukaan 16 pelaajaa, jotka voivat kilpailla toisiaan vastaan tai suorittaa tehtäviä kimpassa. Hahmonsa ulkonäköä ja ominaisuuksia voi muokata, ja verkkopelissä pystyy myös hankkimaan erilaisia kulkuneuvoja ja omaisuutta. Menestys palkitaan käteisellä ja kokemuksella, joka nostaa kriminaalin asemaa rikollismaailmassa. Palaamme moninpeliin tarkemmin myöhemmin.

GTA V kruunaa hienosti nykyisen konsolisukupolven pelitarjonnan. Rockstarin rikoseepos on saumaton yhdistelmä avoimen maailman suunnittelua, tarinankerrontaa ja hiottua tyyliä.

GTA V on hiekkalaatikon kiistaton kuningas. Se vetää kilpailijoitaan hiekkalapiolla päähään ja nyysi niiden leluautot. Se on samalla myös yksi aikakautemme parhaista peleistä.

Markus Lukkarinen

 

Minun Santokseni

Toinen todellisuus

Rockstarin pelit ovat aina olleet minulle tarinapelejä, joille hiekkalaatikko tarjoaa puitteet. Neljännen GTA:n parasta antia olivat ehdottomasti emopeliä tiiviimmät lisärit. Viidettä Getaria varten Rockstar on selvästi kuunnellut fanejaan, sillä kolmelle päähenkilölle hajautettu yksinpeli on kuin kolmesta lisälevystä työstetty kokonaisuus, jonka tarinat nivoutuvat nelkkua tiukemmin yhteen. Ratkaisu toimii helkkarin hyvin. Käsikirjoitusosasto on liekeissä ja tarina pitää puristuksessaan alusta loppuun. Tunnelma, juonenkuljetus, alatyylinen huumori ja etenkin vuoropuhelu rakentavat tarinan ympärille hemmetin hienot puitteet. Jokainen polygonihahmo tuntuu elävältä.

Pääosakolmikosta ainoastaan Franklin jää hieman pahviseksi. Tarinassa märkäkorvan avulla selvitetään pelaajalle Trevorin ja Michaelin, kahden keski-ikäisen pankkiryöstäjän, keskinäistä historiaa.

Tehtävistäkään ei ole pahaa sanottavaa. Muutamaa varjostuskeikkaa ja lentelytehtäviä lukuun ottamatta Rockstar on hoitanut leiviskänsä erinomaisesti. Jokaiselle kolmelle hahmolle on kynäilty kahmalokaupalla tekemistä eikä toistoa ole. Pelin huippukohtia ovat koko hahmokatrasta hyödyntävät ja valmistelutehtäviä vaativat ryöstökeikat, joissa lähestymistavan saa itse valita muutamasta vaihtoehdosta. Kun pilliin lopulta vihelletään ja ryöstö alkaa, fiilis on suorastaan käsinkosketeltava.

Pelin päähahmoksi nousee valtava Los Santos ja sitä ympäröivän maakunnan pelikartta. Käsittämättömiin mittasuhteisiin paisunut pelialue on todella vaikuttava tekninen taidonnäyte ja suorastaan uskomattoman immersiivinen peliympäristö. Tämä virtuaalikaupunki tuntuu elävältä! Kun ajoin yötä vasten pöndeltä takaisin kaupunkiin ja vuorijonojen välistä kajastavat värivalot tervehtivät minua, näkymää oli pakko pysähtyä ihastelemaan. Grand Theft Auto on vuosien saatossa saanut muitakin hiekkalaatikoita kirittäjäkseen, mutta Los Santos kipuaa ihan omalle tasolleen.

Kaiken lisäksi massiivinen, mutta yksityiskohtainen pelialue on saatu ahdettua kivikautisten pelikonsoleiden ymmärtämään muotoon suorastaan esimerkillisesti. Matala resoluutio ja satunnainen tekstuurien latailu lennosta ovat ainoita merkkejä tekniikan rajoitteista.

Matka Los Santosiin liimasi minut tiukasti sohvaan kymmeniksi tunneiksi. Tarina, miljöö ja toiminta luovat yhdessä paketin, joka on taatusti eräs tämän vuoden parhaista peleistä. Samalla se on loistava sinetti nykyiselle konsolisukupolvelle. Tämän paremmin hyvästejä tuskin voi jättää.

Juho Kuorikoski

93 + Pelit suosittelee (Xbox 360)

Kolmen kopla koheltaa

En seurannut GTA V:n ennakkohypeä lainkaan ja hyvä niin: Rockstar Gamesin kruununjalokiven tuoreimman inkarnaation ensi-iskun volteilta loppui mittaskaala kesken. GTA V:n huikean monipuolinen virtuaalirikollisen hiekkalaatikko on Laaja isolla ällällä,  mitä tässä ei olisi ja vieläpä häkellyttävän taitavasti tehtynä. Autoista motskareihin ja (sukellus)veneiden kautta lentokoneisiin ja helikoptereihin jatkuvalla ajoneuvoarsenaalilla puuhastelu on sen verran hienoa, että Test Drive Unlimitedit ja Forza Horizon jäävät vähän noloon valoon. Ja kaahailu on vasta yksi näkökulma GTA V -timanttiin.

Ammuskelu on perinteisesti GTA:n toinen tukijalka: vitososan suojaräiskintä pärjää jo mainiosti erikoistuneille ammuskelupeleille. Valinnainen automaattisihti tähtäintä lähimmän vihun keskimassaan on usein tarpeen, koska hudit tietävät nopeaa kuolemaa. Fyysiset suoritteet, kuten juokseminen, kiipeily ja sukeltaminen toimivat sujuvasti, joten parempaan tuliasemaan hakeutuminen on omasta mielikuvituksesta kiinni - kuten lukuisten pää- ja sivutehtävien ratkaisutavat.

Kolmen antisankarin hahmogalleria tuo toimintaan ja rönsyilevään rikostarinaan entistä enemmän vaihtelua. Kanukki Trevor on GTA V:n humoristisin ja tietyllä tapaa sympaattisin hahmo - aivan kaikki saavat tasapuolisesti osansa 600-0. Sivuhuomio militanttimoralisteille: touhu vedetään siinä määrin överiksi, että jos GTA V:n maailman sekoittaa oikeaan, vika ei ole pelissä.

Upean näköisestä pelistä on erittäin vaikea uskoa, että se rullaa wanhalla PS3:lla, hurraat Rokkistaran koodereille! Teknisten syiden takia ei tarviste odotella PC/PS4/Xbox One -painoksia.  Los Santosia ympäröivällä saarella on riittämiin maaseutua ja mahtava piirtoetäisyys pitää huolen siitä, että näkyvyys riittää joka tilanteessa. Kun yhtälöön ynnätään vielä magee vesi, vuorokauden aikojen ja sään vaihtelut plus yksityiskohtaiset ja realistiset sisätilat, silmien siristelyyn ei ole tarvetta. Ajoneuvoja posottelee enemmän kuin riittämiin.

GTA V tarjoaa messevät läksiäiset PS3:lle ja Xbox 360:lle. GTA V:ssa kohtaavat viimeisen päälle viilattu tekniikka, taide, tyylitaju ja asenne. Vitonen on paras GTA koskaan ja se on aika paljon sanottu se. Tässä on toimintapelien mittapuu ja kukkahattutätien sylkykuppi seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Petri Heikkinen

96 + Pelit suosittelee (PS3)

Turistina enkelten kaupungissa

Haluan aivan ensimmäiseksi tunnustaa jotain. En ole koskaan pitänyt Grand Theft Autoista. Ymmärrän kyllä miksi ne ovat suosittuja, mutta pelkkä hiekkalaatikossa pelleily ei ole koskaan pyörittänyt sukkia jaloissani. Jopa ylistetty Grand Theft Auto IV tökki, sillä en voinut sietää sen ylipitkiä ajo-osuuksia ja kömpelösti kontrolloitavia räiskintäkohtauksia. Otin Grand Theft Auto V:n vastaan suorastaan kädet syyhyten, sillä halusin viimein käyttää tilaisuuden ampuakseni pelisarjan alas korokkeeltaan.

Ripaus tervettä nöyryyttä kaikkien aikojen kalleinta videopeliä kohtaan olisi ollut paikallaan. Grand Theft Auto V ei ole pelkästään lisää samaa paremmalla grafiikalla kuorrutettuna, se on ihan aidosti jalostuneempi peli kuin edeltäjänsä. Olin ällikältä lyöty löytäessäni pelistä täysipainoisia tehtäviä, vaatimukset täyttävää räiskintää ja peruspremisseiltään mielekästä takaa-ajoa, jossa jopa piiloutuminen on optio.

Eikä siitä pääse mihinkään, että Grand Theft Auto V on aivan mielettömän komean näköinen peli. Kesällä veikkailin The Last of Usia (Pelit 6-7/2013, 95 pistettä) tämän konsolisukupolven huipennukseksi, mutta ei voi mitään, Getari vie ainakin teknisen toteutuksen osalta vielä pidemmän korren.

Miljöö on minulla vähintään puolet pelin viehätyksestä. Minulla on ollut etuoikeus vierailla Los Angelesissa kymmeniä kertoja elämäni aikana ja voin vakuuttaa, että kuvitteellisena väännöksenäkin Grand Theft Auto V:n Los Santos tavoittaa enkelten kaupungin hengen täydellisesti. Vaaleanpunaisina hämärtyvät illat ja silmänkantamattomiin jatkuvan valosaasteen tahrimat yöt ovat juuri niin sykähdyttäviä kuin muistikuvissani.

Samoista sentimentaalisista syistä minun on vaikea tuomita peliä täydelliseen moraaliseen vararikkoon. Järjetön tappaminen, rikollisuuden glorifiointi ja viihteellistetty kiduttaminen kun on vain yksi puoli kolikosta. Peli, jossa voi pyöräillä kaikessa rauhassa pitkin Santa Monican (”Del Perron”) rantabulevardia ei voi olla läpensä paha, eihän?

Kun pyöräilyyn puutuu, voi aina palata ryöstämään jalokiviliikkeitä. Elämä on valintoja.

Tuomas Honkala

94 pistettä + Pelit suosittelee (Xbox 360)