Hitman Go

Hitman Go on ihan oikea Go.

Murha mielessäin

Herra 47 on vain pelinappula suuremmassa suunnitelmassa.

Hieraisin epäuskoisena silmiäni, kun luin uuden Hitmanin olevan lautapeli. Kuinka ihmeessä Square Enix pystyisi sovittamaan salamurhaamispelin täppäreille soveltuvaksi lautapeliksi ja samalla säilyttämään hiippailuun perustuvan pelisarjan hengen?

Kaljupäinen mestarisalamurhaaja esiintyi edellisen kerran puolitoista vuotta sitten Hitman: Absolutionissa (Pelit 12/12, 84p). Absolution oli aavistuksen liikaa kallellaan räiskinnän suuntaan, mutta todelliset tekijämiehet kytkivät agenttivaiston pois päältä ja pelasivat Absolutionia edeltäjiensä hengessä: hiipien, valeasuja käyttäen ja tappamista viimeiseen asti vältellen.

Ylhäältäpäin kuvattu Hitman Go on puzzle-peli, mutta sillä on enemmän yhteistä isiensä kanssa kuin ensialkuun uskoisi. Avainasemassa ovat kärsivällisyys, ympäristön tarkkailu, virheistä oppiminen ja pulmanratkaisukyky. Kuka vielä väittää, että peleistä ei voisi oppia?

Nappulat kumoon

Gon sisältö on jaettu viiteen lautapelilaatikkoon, joissa on viisitoista kenttää. Ensimmäinen laatikko perehdyttää lautapelin saloihin, eikä haasta pelaajan aivonystyröitä, mutta mitä pidemmälle etenee, sitä hankalammaksi tasot muuttuvat. Loppupään kentissä vartijoiden vältteleminen ja kohteiden eliminointi ovat tarkkaa suunnittelua vaativia aivopähkinöitä.

Ympäristöjen teemat vaihtelevat mukavasti. Toisinaan neljäseiska hiippailee uima-altaan luona ulkosalla, joskus kaljupää soluttautuu ökykartanoon. Hitman-faneja lämmittää tieto siitä, että osa Gon kartoista pohjautuu Blood Moneyn teatterikenttään. Jokaisessa tasossa on kolme päämäärää, jotka täyttämällä avataan hankalampia kenttäpaketteja. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi kentän selvittäminen tietyllä määrällä siirtoja, salkkujen kerääminen tai kaikkien vartijoiden henkiin jättäminen.

Square Enix on oivaltanut, että yksinkertainen on kaunista. Go on vuoropohjainen strategiapeli: kun neljäseiskaa liikuttaa ylös, alas, oikealle tai vasemmalle, vartijat liikkuvat hetken päästä saman matkan. Osa vartijoista tapittaa paikallaan, toiset katsovat vuoroin oikealle ja vasemmalle, jotkut partioivat samaa reittiä loputtomiin. Jos onnistuu hiipimään vartijan selkäpuolelle, kaljupää kolkkaa nappulan laudan reunalle ja pois pelistä. Samoin käy neljäseiskalle, jos tulee vartijan huomaamaksi.

Kantapään kautta

Gon vaikeusaste nousee sopivasti kenttä kentältä. Ensimmäiset tasot opiskellaan perusteita, mutta pian vartijoita pitää houkutella pois asemistaan heitettävillä esineillä, neljäseiskan täytyy piiloutua kukkapuskiin, kerätä erilaisia valeasuja tai etsiä lukittujen ovien avaimia. Huoltoluukut puolestaan nopeuttavat liikkumista paikasta toiseen. Rytmitys toimii, sillä erilaiset vihollistyypit, aseet ja hämäystavat pitävät pulmien ratkaisemisen tuoreena.

Vanhoihin kenttiin tulee palattua yhä uudestaan paremman suorituksen (ja arvosanan) toivossa. Uudet pelilaatikot voi avata myös oikealla rahalla ja kenttiin saa vihjeitä, jos raottaa kukkaronsa nyörejä. Mikromaksuihin ei ole kuitenkaan mitään syytä sortua, sillä jokainen kenttä on selätettävissä pienellä kärsivällisyydellä.

Square Enix Montreal on onnistunut vangitsemaan Hitmaneille ominaisen tyylin ja tunnelman lautapeliinsä. Kentät ja hahmonappulat ovat minimalistisuudessaan tyylikkäitä ja pelkistetty äänimaailma rakentaa rauhallista tunnelmaa. Musiikkia käytetään säästeliäästi, mutta salamurhakeikoilla soi tietysti sarjan tunnuskappale, Ave Maria. 18 vuoden ikäraja tuntuu tällä kertaa hieman liioitellulta, sillä arveluttavasta teemastaan huolimatta Go ei mässäile väkivallalla. Eliminoidut nappulat siirretään vähäeleisesti syrjään laudalta.

Hitman Go on siitä harvinainen mobiilipeli, että se ei yritä kopioida mitään tuttua hittiä tai mennä sieltä mistä aita on matalin. Go olisi voinut helposti olla laiska spin-off suositusta salamurhapelistä, sen sijaan Square Enix on tehnyt omilla jaloillaan tukevasti seisovan puzzle-pelin.

Herra 47 on edelleen mainiossa iskussa.

 

iPad, saatavilla: iPhone, tulossa Android

Square Enix Montreal/Square Enix

Versio: myynti

Moninpeli: ei

Ikäraja: 18

Hinta: 4,49 euroa

 

 

86