"Kun sai niin halvalla", perusteli yrittäjä Sulo Vilén onnistuneet hankintansa emaskulointia harrastavalle vaimolleen autioituvan maaseudun todellisuutta ruoskivassa tv-draamassa Tankki täyteen.
Yleensä hautajaisten peruminen harmittaa, mutta kun EA:n talousjohtaja Eric Brown päätti, että PC ei olekaan kuollut, vaan tulevaisuuden suurin pelialusta, kiitos digitaalisen jakelun, silloin läikähti lämpimästi. Koska kukaan ei esittänyt vastalauseita, päätin uskoa, että B-mies tietää mistä puhuu.
En tiedä, mikä muistio kiertää pelifirmojen johtokunnissa, mutta jos pitäisi veikata, se sisältää numeroita, jotka kertovat siitä rahasta, joka liikkuu PC-pelien digitaalisessa jakelussa. Vaikka konsolit hallitsevat pikkupeli- ja DLC-myynnissä, PC on eturintamassa normaalien pelien digitaalisessa jakelussa, koska siinä tekniikka on valmiina. PC-laitekanta on valtava, niistä jokainen on ihan oikeasti kiinni verkossa, ja jokaisessa kiintolevylle jopa mahtuu täysikokoisia pelejä.
Kadonnut kakunpala
PC-pelaamisen kuolemaa on ennustettu nimenomaan myyntimäärinä. Faktahan on, että perinteisissä kaupoissa hallitsevat konsolipelit. PC-pelien merkitys, hyllytila ja listasijoitukset ovat jatkuvasti olleet laskusuunnassa. Listat kertovat totuudesta vain kotimaisten kauppojen osuuden. Jos unohdetaan mörppien tuottamat tasaiset rahavirrat (sellaisella 100 000 pelaajan mörpillä tienaa jo), myyntimääristä puuttuu kokonaan digitaalinen jakelu, jolla tarkoitan nimenomaan täyspelien digijakelua, en DLC- tai pikkupelijakelua. Esimerkiksi Capcom myy puolet PC-peleistään digiversioina.
Viimeisen vuoden aikana digitaalinen jakelu on ilmeisesti harpponut jättiaskelin. Siinä liikkuva raha on samanlainen valtiosalaisuus kuin suurta leikkivän lehden oikea levikki, mutta päinvastaisesta syystä, sillä kyse on ilmeisen isoista luvuista.
Vain digitaalisen jakelun suurmessiaasta Steamista on jotain tietoa. Vuodesta 2004 Steam on kasvanut sata prosenttia vuodessa, vuonna 2008 Valve ilmoitti myyvänsä enemmän omia pelejään Steamin kuin käsikaupan kautta. Käsikaupassa Valve on myynyt pelejään yhteensä vajaat 40 miljoonaa kappaletta.
Halpa myy
Konsolit säilyttävät asemansa pelaamisen vetureina. Totuus on, että Crysis oli viimeisiä kertoja kun kalliita AAA-pelejä tehdään PC:n ehdoilla. Jatkossa(kin) Kari Keskiverto saa pelata pääasiassa PC-versioita konsolihiteistä.
Digitaalisen jakelun edut olivat pitkään teoreettista häränkakkaa, koska jälleenmyyjät eivät pidä siitä jos digipeliä myydään käsikauppahintoja halvemmalla. Merkittävä virstanpylväs, Point of No Return, on ohitettu silloin kun tuore hittipeli maksaa diginä merkittävästi vähemmän kuin kaupassa. Sen verran on edistytty, että hinta usein laskee paljon aikaisemmin ja paljon enemmän, varsinkin jos kyse ei ole hitistä. En usko, että Velvet Assassinista tarvitsee tätä lukiessasi enää maksaa neljääkymppiä.
Ja vähän vanhemmissa peleissä häränkakka on kiinteää. Ehkä Tankki täyteen julkaistiin englanninkielisellä tekstityksellä, mutta jostain Vilén-ilmiö lähti vauhtiin. Vesi on märkää ja halpa myy, neljän oman digitaalisen jakelijani (Good Old Games, Gamersgate, Impulse ja tietysti seuraava pelialan megajätti Steam) postilistoille joutuneena todella houkuttelevia tarjouksia ja viikonloppukampanjoita tulee jatkuvalla syötöllä.
Miksei tulisi, koska tulokset ovat vakuuttavat. Steam julkaisi tilastoja viime vuoden loppupuolen myynneistä ja siitä, miten alennus vaikutti suoraan myynnin arvon, ei kappalemäärän, lisäykseen: 10 % alennus/+35 % voittoa, 25 % alennus/+245 % voittoa, 50 % alennus/+320 % voittoa ja 75 % alennus/+1470 % voittoa.
Left 4 Dead puoleen hintaan nosti pelin myyntiä 3000 prosenttia, ja kampanjaviikonlopun myynti ylitti julkaisumyynnin. Vitosella myyty nimetön peli (kuulemma Stalker) lisäsi myyntiään vaivaiset 36 tuhatta prosenttia. Lisätään tähän se, että kun käsitavaramyynnissä pelifirma saa pelistä 10–20 pinnaa, Steamissa se saa joko 60 tai 50 pinnaa sadasta. Valve itse saa 86 prosenttia omista peleistään.
Jos PC-pelimyynti ei näillä spekseillä siirry melkein kokonaan digitaaliseen jakeluun, silloin on kapitalismissa joku virhe. Kiinnostavaa on myös nähdä, miten Microsoftin kokeilut Xbox 360-digijakelussa onnistuvat.
Paukkuja pukille
Tokihan PC on jo se suurin pelialusta, jossa jokaista myytyä peliä kohti on yhdeksän digitaalisesti jaettua, tekijänoikeuksia kritisoivaa vapaan informaation haltuunottoa. Piratismissa ilmaisuuden jälkeen toiseksi suurin houkutin on vaivattomuus. Sen jakelukoneisto on teknisesti ylivoimainen, toimii 24/7 eikä pelin hankkijan tarvitse kärsiä suojauksista. Mitä vähemmän tätä eroa saadaan kavennettua, sitä helpompi yhä useamman ihmisen on toimia eettisesti.
Ilmaisuutta vastaan on vaikea tapella, mutta jos pelien hinta painuu hyväksyttävälle tasolle, homma alkaa jo toimia. Mutta miten määrittää pelin arvo? 60 euroa 6 tunnin pelistä voi olla paljon, 93 euroa jostain Steel Beastin tapaisesta pelistä taas ihan sopivasti.
Pelin hinta–laatu-suhteen yksikkö on BpB, Bang per Buck. Se muodostuu peliajasta jaettuna eurohinnalla. Civ4:n tai moninpelien kohdalla peliaika pitää tietysti arvioida.
Mikä on hyväksyttävä BpB? Tarkastin omat asetukseni ja päädyin siihen, että 29,90 on minulle rajahinta ja 10 tuntia minimipeliaika. Näillä spekseillä ostan tyypillisen normipelin, sanotaan vaikka Max Paynen tai Velvet Assassinin. Silloin minun raja-BpB:ni on 0,34. Kun tiedän tämän, jatko on helppoa. 60 euron ja 6 tunnin konsolitoimintapelissä BpB on 0,1, liian vähän! Mutta homma muuttuu, kun hinta onkin 0,34 x 60 eli 20,50 euroa. Kannattaako minun maksaa 93 euroa Steel Beastista? Kyllä, jos uskon pelaavani sitä yli 32 tuntia. Eikä se tee edes tiukkaa.
Hinnan uhri
En minä näitä ratko taskulaskimella, vaan sydämellä. Olen ostanut, omalla rahallani, vuoden aikana noin pari–kolmekymmentä peliä, joista vain kuusi fyysisessä formaatissa (GTA IV, Civ IV Complete, Fallout 3, Neverwinter Nights 2, Steel Beasts Pro PE ja Arma II) ja niistä vain neljä on maksanut yli kolmekymppiä. Loput digitaalisina, ja mikä merkittävintä, suurin osa on heräteostoksia, siinä missä jokaista fyysistä peliä olen nimenomaan lähtenyt hakemaan.
Diileissä ei ole valittamista. Impulse tarjosi minulle koko Space Rangers 2: Reboot -paketin kampanjahintaan viisi taalaa. Ka-Ching! Tätä kirjoittaessani Gamersgatessa oli juuri viikonlopun erikoistarjouksena Sword of the Stars Ultimate Edition, aika ultimatehintaan 7,99 euroa. IL-2: 1946:n ostin diginä uusiksi, GoGista 9,99 taalaa ilman DRM-painolastia. Minulla on kaikki julkaistut IL-2-pelit myös materiaalimuodossa, mutta..... Samaan hintaan irtosi Soldiers: Heroes of WW2, nyt siis ilman Vistaani kiukuttavaa SecuROM-suojausta. En edes viitsi mainita joitain tuoreempia pelejä, joita sai parillakympillä tai jollain.
Lauantaiyön alentuneen harkintakyvyn synkkinä tunteina on helppo langeta 9,99 euron Unreal 3:een, jota houkuttelevasti tarjotaan kun menen pelaamaan Left 4 Deadia. Sellaiseen suoritukseen harvan pelimyymälän halpiskori pystyy, niin hauskaa kuin niiden tonkiminen muuten ehkä onkin. Ja vaikeaa, jollei tiedä koko halpiskorin olemassaolosta. Passiivinen markkinointi on halpaa, mutta vain lyhyellä tähtäimellä.
Digiman mutta ei pokeman
Olen ylidigitalisoitumista vastustava epähintikka. E-mailia tulee liikaa, koska sitä on liian helppo lähettää, ja kirjojen, lehtien, elokuvien tai tv-sarjojen kyttääminen tietsikasta sopii vain morlokeille, virtuaaliyhteisöt läskeille, huomionhakuisille ja sosiaalisesti rajoittuneille. Mutta pelien digitaaliselle jakelulle olen lämmennyt. Toki pelien luonnollinen asuinympäristökin on tietsikan monitori.
Minua ärsyttää lähinnä Steamin tapa runnoa kaikki pelit yhteen pakkohakemistoon, mutta kyllä sen kanssa elää. GOG ja Impulse eivät normiasentamisesta juuri poikkea. Esimerkiksi Gamersgatesta ladataan pieni pelikohtainen latausohjelma, joka imuttaa ja asentaa pelin, antaen jopa mahdollisuuden säilyttää asennustiedostot. Pelin inforuudussa kerrotaan käytetty suojaus, mutta ei niillä ole väliä niin kauan kun peli toimii ilman romppuja tai muita kilkkeitä, eikä vaadi koodinsyöttämistä kummempaa.
Kyllähän minä haluaisin Sword of the Starsini kivassa laatikossa ja kierreselkäisellä manuaalilla, mutta ne hienot pelipaketit täynnä mahtimanuskoja ja kiehtovaa krääsää jäivät 90-luvulle. Heitän siis punaisen ruusun pelipakettien haudalle. DVD-kotelo ja ohut manuska vai kasa bittejä kaukaisella serverillä, aivan sama.
Lainaan itseäni vuodelta 1993, edellisen suurvallankumouksen ajalta. "Minut on lopullisesti käännytetty. Tulevaisuus on kultainen, pyöreän kauniin kultainen ja digitaalisen puhdas. Halleluja, CD-multimediavallankumous on vihdoinkin täällä. Vuosien takaiset ensimmäiset CD-vallankumoukset ovat enää haaleita muistoja." (Kultaisten muutosten kynnyksellä, Pelit 7/93)
* * * * *
Toimittaja Nirvi hallitsee visiot. Näin hän näki romppuajan vaikutuksen piratismiin:
Huhhahhei ja hommista pois
Piraatit, nuo pelaajan parhaat ystävät, siirtyvät historiaan. Sellaisia sadan–kuudensadan megatavun pelitiedostoja ei enää kovin herkästi siirrellä piraattipurkkien välityksellä, paitsi jos modeemitekniikka harppaa uskomattomiin tiedonsiirtonopeuksiin. Toinen rajoittava tekijä on tietysti kiintolevytila, jota tuskin kenelläkään on muutenkaan koskaan tarpeeksi.
CD-levyjen kopiointikaan ei enää ihan kotikonsteilla onnistu, joten hyvästi välituntien vaihtopörssit. Ihme, jollei piraatteja siirry kortistoon ainakin 90 prosentin verran.
(Kultaisten muutosten kynnyksellä, Pelit 7/93)
Artikkeli on luettavissa www.pelit.fi:ssä 31.8.2009.
www.us.playstation.com/uncharted/U2AT
Ensimmäinen Uncharted ei ehkä ollut sitä odotettua Indiana Jones -henkistä seikkailua, mutta sen sijaan se oli sujuvaa viihderäiskintää vehreässä viidakossa ja upeilla muinaismuistomerkeillä. Tällä kertaa Nathan Drake on Marco Polon jalanjäljillä.
Jatko-osa tekee Unchartedista täysipainoisen nykyräiskinnän lisäämällä siihen sekä monipuolisen kymmenen pelaajan nettitaiston että kolmen pelaajan yhteistyöpelin. Kesäkuinen moninpelin betatestaus osoitti, että tekniikka pelaa ja veijariräiskintä on entistä sliipatumpaa.
Yhteispelissä ei pelata yksinpelin juonitehtäviä, vaan omia co-op-kenttiä, joissa tyhjennetään alue kerrallaan kimppuun rynnivistä tusinavihollisista. Välillä kehään hyppää kovempi jässikkä. Samoja koviksia lienee odotettavissa yksinpelissäkin. Uudelle alueelle päästään yhteistoimin, esimerkiksi punnertamalla kaveri yläilmoihin avaamaan reittiä.
Kaveria ei tiimipelissä jätetä, vaan kuoleman kielissä olevan ehtii pelastaa nopealla kolmionapin ensiavulla. Jos ei ehdi, joukkueen uusintayrityksiä on kolme. Tiimipeli on hauskaa, mutta perstuntumana yksinpelikampanjan pelaaminen co-oppina olisi hauskempaa.
Kymmenen hengen pelissä pääsi kokeilemaan perinteistä deathmatchia ja lipunryöstöstä ammentavaa plunderia, jossa raahataan aarrepystiä omalle alueelle. Roudarin homma hidastaa liikkumista ja varaa toisen käden, joten räiskiä voi vain pistoolilla. Handicapin takia tehokas tiimityö onkin ainoa mahdollisuus hoitaa poika kotiin, jos vastus osaa asiansa. Hauskana tiimipelielementtinä aarrepystin voi nopeasti viskata kaverille.
Joukkueet jaetaan sankareihin ja ilkimyksiin. Sankareista yksi on Nathan, toinen ihana Elaine ei kun Elena, kolmas uusi ihastus ei kun tuttavuus Chloe ja neljäs vanha tuttu Sully. Vihollisjoukkue on mustaan erikoisjoukkopukeutumiseen hurahtanut rosvojoukko. Näistä voinee tehdä päätelmiä myös yksinpelin suhteen.
Taistelijan varustus on perussettiä: jääkärin morsian kiikaritähtäimellä tai ilman, haulikko ja niin edelleen. Varalla on pistooli ja napin painalluksen päässä kranaatti. PS3-ohjaimen tatit eivät nauti rajatonta rakkautta, mutta nyt työvälineestä on otettu kaikki irti. Unchartedin tähtäys ei häpeä yhdellekään padiräiskinnälle – se on nopeaa ja tarkkaa.
Kuvakulma on kolmannesta persoonasta, joten taistelutanner pysyy piilossa kyykkiessäkin hallussa. Suojautuminen on tärkeää. Voi helposti kuvitella, että tutulla porukalla treenaamalla syntyy komeaa ja taktista peliä, kun puolustus toimii. Liian ahkerasti ei parane kyykkiä samassa suojassa, kranaatti lentää pian jalkoihin! Niiden viskominen on nimittäin poikkeuksellisen helppoa.
Kämppimisen lisäksi voi kilpikonnailla luodinkestävän kilven takana. Sen suojissa voi liikkua hitaasti ja räiskiä pistoolilla. Sekään ei ole mitään mitä kranaatti jaloissa ei parantaisi!
Kiipeily on isossa roolissa, sillä kentissä on runsaasti korkeuseroja ja räiskiä voi nyt myös kesken kiipeilyn. Nyt nähdyt kentät olivat ränsistynyttä sota-aluetta. Saa nähdä, onko viidakko taakse jäänyttä elämää, mutta monipuolisia ympäristöjä on joka tapauksessa luvassa. Teknisesti jälki on viimeisen päälle tehtyä ja sulavaa – edes ruudun repeilyjä ei enää näkynyt.
Beta jätti hyvän maun. Eniten mietitytti, onko sujuvalle mutta pienen pelaajamäärän melko perinteiselle moninpeliräiskinnälle kysyntää, kun kilpailu on niin kovaa. Varsinainen nälkä syntyikin halusta päästä yksinpelin kimppuun.
