Siihen aikaan kun edistyksellisyys ja solidaarisuusaate olivat vielä kosmoskynällä hahmotettuja ideoita partanaamojen luentolehtiöissä, maailmaa hallitsivat rautakypäräiset mahtimiehet. Kapitalismiaate eli ensimmäistä nousukauttaan, neitseelliset luonnonvarat odottivat vielä patruunaansa ja kehittymättömimmät maat suorastaan kerjäsivät alistamista tai pakkoliitosta Imperiumiin.
Imperialismissa johdetaan yhtä seitsemästä kansakunnasta 1800-luvun mukaan mallinnetussa simulaatiomaailmassa. Peli alkaa nopealla teollistumisella ja taloudellisella kasvulla, loppupuolta kohden alun taloudellis-tekninen painotus muuttuu enemmän diplomatiapainotteiseksi. Ja kun diplomatia ei enää riitä, sitä jatketaan asevoimin.
Roope-sedästä rautakansleriksi
Maailmankartta luodaan hienosti satunnaispohjaisesti. Kaikki maat on jaettu provinsseihin, yhdellä kartalla on provinsseja 120. Maailmaan kuuluu seitsemän suurvaltaa ja joukko pienempiä valtioita. Satunnaismaailman lisäksi mukana on myös valmiita skenaarioita, esimerkiksi Ranskan toipuminen 1820-luvulta eteenpäin tai Italian ja Saksan yhdistyminen 1800-luvun puolivälissä.
Omassa valtakunnassa on lähtötilanteessa pelkkä pääkaupunki ja joukko pienempiä kyliä. Kukkulat ja metsämaat ovat vielä koskemattomia, eikä rahanvaihtajan käyrien sormien haju vielä tunnu pikkukaupunkien kaduilla. Uusia kaupunkeja ei perusteta, vaan alkupelin kylät kasvavat ja teollistuvat raideliikenteen vaikutuksen myötä.
Sekä skenaarioiden että satunnaisesti luodun pelin tavoitteena on voitto suuressa kuvernöörien äänestyksessä. Kaikki kuvernöörit valitsevat tällöin kahden vahvimman ehdokkaan välillä, kahdella kolmasosalla voittaa äänestyksen ja peli päättyy. Äänestykseen vaikuttavat paitsi oma teollinen ja sotilaallinen mahti, myös diplomatia ja aiempi käyttäytyminen toisia suurvaltoja kohtaan.
Imperialismin alkuvaiheessa suurin pula on rahasta ja resursseista. Alussa kannattaa keskittyä suhteiden hieromiseen pienempien valtioiden kanssa, hyvät suhteet tuottavat palkinnoksi Developer-yksikön, joka on ainoa yksikkö, jota ei rahalla voi ostaa. Developerilla voi ostaa kehitysmaiden maa-alueita pilkkahintaan ja näin saada luonnonvarat oman imperiumin haltuun. Maa-alueen omistava suurvalta saa resursseihin etuosto-oikeuden, joten alueiden haaliminen on sekä rahallisesti että raaka-aineiden saannin turvaamisen kannalta välttämätöntä. Sotilailla ei alkupelissä ole käyttöä.
Keskivaiheilla korostuu tarkka tasapainottelu laajentumisen, diplomatian ja sotien välttämisen välillä.
Teollinen vallankumous
Imperialismin pääruutu on jaettu kolmeen osaan: isoimmassa osassa on neliöihin jakaantunut maailmankartta ylhäältäpäin, yläkulmassa sama maailma pienessä mittakaavassa ja laidassa näkyy kulloinkin valittuna olevan yksikön tai kaupungin tiedot. Käyttöliittymä muistuttaa muita rakenna ja kehitä -pelejä: ukkeleita ja armeijoita liikutellaan hiirellä ja kursori muuttuu esimerkiksi vasaraksi, jos valittu yksikkö pystyy tekemään jotain työtä kursorin alla olevalla maa-alueella.
Yksiköt jakautuvat siviileihin, sotilasyksiköihin ja laivoihin. Alussa on käytettävissä pari geologia, maanviljelijä, kaivosmies sekä muutama insinööri. Enempää ei kannatakaan rakentaa ennen kuin karjan ja hevostenhoitaja tulee mahdolliseksi.
Nousu 1800-luvun G7-listalla aloitetaan lähettämällä geologit kaivelemaan kukkuloita raudan ja hiilen löytämiseksi. Samalla lähetetään insinöörit rakentamaan junarataa. Kun geologit löytävät mineraaleja, voi lähettää paikalle kaivosmiehen, joka aluksi nostaa kaivoksen tuotannon ensimmäiselle tasolle. Myöhemmin, teknisten edistysaskeleiden myötä, pystyvät kaivosmiehet nostamaan hiili- tai rautatuotantoa paremmille tuotantotasoille.
Tekniikka kehittyy pelissä suoraan vuosilukujen myötä, esimerkiksi rautatiesillat tulevat mahdollisiksi vuonna 1824 ja siipiratasalukset vuonna 1828. Tekniikan tasavauhtinen kehittyminen on virkistävän erilainen ratkaisu, strategiapeleissä kun on viime aikoina suosittu tasapainottelua tiedemiesten ja laajenemisen välillä. Vaihteeksi voikin keskittyä pelkkään laajentamiseen, mikä lienee Imperialismin "clue". Hyvä veto suunnittelijoilta!
Valkoisen miehen taakka
Pääkaupungin ympärillä olevat alueet ovat valmiiksi kehitettyjä ensimmäiselle tasolle, joten esimerkiksi stadin pellot automaattisesti tuottavat enemmän kuin vastaavat alueet muualla kartalla. Maanviljelijä-yksikköä käyttämällä pystyy muitakin viljelmiä kehittämään kasvavan kansakunnan tarpeita varten. Vastaavasti kaivosmiehiä ja tukkijätkiä kierrätetään kehittämässä kaivoksia ja metsiä.
Tavarat on saatava myös pyörien päälle. Maata halkova raideverkko kerää kansakunnan alueella olevat raaka-aineet pääkaupunkiin, jossa niitä jatkojalostetaan. Pääkaupunki on ainoa paikka, missä tuotteita jalostetaan, joten meri- tai raideyhteys pienemmistä kaupungeista sekä kaivoksista, viljelmistä ja metsistä pääkaupunkiin on kehittymisen elinehto. Vain pääkaupungin teollisuutta voidaan säätää ja kehittää.
Raaka-aineita ovat esimerkiksi vehnä, hedelmät ja liha sekä tärkeimpinä tukit, villa ja puuvilla sekä hiili ja rautamalmi. Raaka-aineista saadaan materiaaleja, esimerkiksi tukeista saadaan lautoja, villasta ja puuvillasta kangasta, hiilestä ja rautamalmista rautaa. Materiaaleja taas tarvitaan kauppatavaroiden tuottamisessa, kauppatavaroita ovat työkalut, aseet, vaatteet ja huonekalut. Myös raaka-aineita ja materiaaleja voi kaupata, mutta kuten kokemuksesta tiedämme, jalostusketjun alkupäähän painottuville tuottajille käy maailmanmarkkinoiden ja IMF:n kuristuksessa köpelösti.
Materiaaleja ja kauppatavaroita tarvitaan myös teollisuuden omiin laajennuksiin, kapasiteetin nostamiseen ja sotilasyksiköiden rakentamiseen. Hankalinta ja tavallaan myös mielenkiintoisinta on resurssien ja teollisuuden loppumaton säätäminen. Tuottaako lankkuja hyvin menestyvän vientiteollisuuden raaka-aineeksi vai käyttäisikö laudat sittenkin sen uuden lippulaivan hankintaan vaikka kansantalous siitä hieman notkahtaakin?
Sota on diplomatian jatke
Siviilit ovat ainoita, jotka pystyvät olemaan tietyssä provinssin ruudussa, sotilasyksiköiden katsotaan olevan koko provinssissa kerrallaan. Näin hyökkäyksessä provinssista toiseen puolustaa vastapuoli provinssiaan kaikilla provinssin alueella olevilla yksiköillä. Asevoiman käyttö on mainio tapa taivutella pienempiä valtioita liittymään imperiumiin.
Sotimisessa on kaksi vaihtoehtoa: taktinen taistelu yksiköitä liikuttamalla tai sitten ihan numerovoimaan perustuva laskennallinen taistelu. Kannattaa asettaa taktiset taistelut -optio päälle, sillä yleensä näin pääsee tietokonevastustajaa vastaan parempaan lopputulokseen ja heikommillakin joukoilla voi tietokone-Imperialistit lyödä. Taktinen taistelu on mukiinmenevää, klikattaessa tyhjään ruutuun yrittää yksikkö liikkua sitä kohti, klikattaessa vihollisen päälle yritetään vihollista ampua. Yllättävän hyvin tämä yksinkertainenkin versio sopii varsinaisen pelin yhteyteen.
Toimintaa kaipaavalle Imperialismia ei voi suositella, peli on enemmänkin säätämistä ja nysväämistä, jonka katkaisee vain ajoittainen virittely. Tallentaa kannattaa aina muutaman vuoden välein, sillä ainakin tämä versio kaatui noin kerran puolessa tunnissa. Muuten pelaaminen on sujuvaa, varsinkin kun käyttöliittymä on pääosiltaan mallikkaasti tehty ja mukana on hyvä ohjekirja. Opasteista huolimatta Imperialism vaatii runsaasti perehtymistä, vasta parin tunnin opettelun jälkeen lähtee peli kunnolla sujumaan.
Ainoina miinuksina voidaan laskea pienet hiomisen tarpeet käyttöliittymässä sekä ajoittainen hidastempoisuus. Muuten Imperialism on hyvä mallinnus 1800-luvun teollistumisen vallankumouksesta.
84
